Arkhaios
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Ateena

Siirry alas

Ateena Empty Ateena

Viesti  Banaanimuhennos To Elo 27 2009, 21:08

Hallintomuoto: demokratia
Tärkeimmät elinkeinot: hopea (Laurionin kaivoksista), kauppa, maanviljely

Ateenalaiset ovat ylpeitä kulttuurinsa korkeasta tasosta, täydellisyyttä hipovista rakennuksista ja uljaasta laivastosta. Useimpien kansalaisten lapset osaavat kirjoittaa ainakin oman nimensä. Kirjoitustaito on hyvin tärkeä asia yhteiskunnan kannalta, koska päätöksentekoon osallistuvat kaikki kansalaiset. Tätä uutta politiikan tapaa ateenalaiset kutsuvat demokratiaksi ja he uskovat sen tuovan ratkaisun kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin. Kunpa muutkin tajuaisivat sen ylivertaisuuden.
Poliksen asukkaita kutsutaan usein itsekkäiksi, haihatteleviksi nirppanokiksi. Myös demokratia, eli ”tyhmien ja köyhien valta”, on saanut paljon arvostelua. Ateenalaisten ideat ovat uusia, sitä kukaan ei voi kieltää, ja he myös tietävät olevansa aikaansa edellä.

Kaupunki:
Sisämaahan rakennettu Ateena on sokkeloinen kaupunki, jossa talot on ahdettu toistensa viereen. Ainoastaan jumalille pyhitetty kukkula, Akropolis, on rakennettu järjestelmällisesti. Muuten talot ovat levittäytyneet sikinsokin. Köyhän kansan talot ovat pieniä ja usein niin huteria, että varkaan on helpompi tehdä reikä seinään kuin murtautua itse ovesta. Rikkaiden talot ovat suuria ja ne on maalattu näyttävästi kirkkailla väreillä, ateenalaiset esittelevät mieluusti loistoaan, mutta myös vaatimattomia asuntoja löytyy.

Satamakaupunki Pireus huolehtii Ateenan yhteydestä mereen. Siellä hoidetaan kaikki sataman vaatimat hallintoon, uskontoon, merenkulkuun ja kaupankäyntiin liittyvät asiat.

Itse Ateenaa ympäröivät korkeat muurit ja Pireus on yhdistetty siihen Pitkien muurien avulla. Niiden välissä kulkee sotilastie, joka on stadionin (noin 160m) levyinen. Muurit tekevät kaupungista ja satamasta yhtenäisen, helposti puolustettavan linnoituksen. Niiden ansiosta ateenalaiset saavat myös elintarvikkeita sodan aikana, jos he saavat vain pidettyä meren herruuden itsellään.

Muuan matkailija kirjoittaa:
"Ateenan kaupunki on hyvin kuiva ja kärsii veden puutteesta, ja koska kaupunki on niin vanha, se on suunniteltu huonosti. Jos vierasmaalainen joutuisi sinne äkkiarvaamatta, hänen olisi vaikea uskoa, että se todella on ateenalaisten kaupunki."

Vaikka kaupungin lähellä virtaa kolme jokea ja yksi kaupungin läpi, niistä ei ole kuivina kausina paljonkaan apua. Matalat joet kuivuvat aurinkokausina, eikä niissä ole silloin tippaakaan vettä.
Banaanimuhennos
Banaanimuhennos
Ylläpitäjä

Viestien lukumäärä : 130
Sijainti : Poukama

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa