Kitan

Klick:
file:///C:/Documents%20and%20Settings/Install/My%20Documents/My%20Pictures/INAN%20KUVAT/jokutyyppi.bmp

Nimi: Kitan

Ikä: 19v. (ihm. ikä)

Sukupuoli: Poika/Uros

Rotu: Satyyri

Tärkeimmät henkilöt: Pieni, punaruskea kettu (Rufus), jota Kitan on hoivannut sen syntymästä saakka, kun emo hylkäsi sen. Muita ei ole; perhe tapettu eikä Kitan uskalla/halua esiintyä julkisilla paikoilla.

Ammatti: Ei ole

Asema: Orja (isännätön (paennut))

Asuinpaikka: Pieni luola Korintin metsässä

Ulkonäkö: (Kuva ylhäällä linkissä) Kitan ei omista minkäänlaisia vaatteita, joten erityisesti talvet ovat tälle rankkoja. Kitanilla on vasemmassa lonkassa polttomerkki, josta lisää 'menneisyydessä'. Hänen kasvonpiirteensä ovat varsin yksinkertaiset, eikä komeuttakaan voi kehua. Tästä Kitan sai kuulla jo pienenä. Selässä hänellä on lukuisia (tai ehkä jopa lukemattomia) arpia, jotka ovat peräisin ruoskaniskuista. Kitanin tukka on takkuinen ja likainen, ja muutenkaan tämä nuori satyyripoika ei ole mikään siisteyden perikuva. Hänen selkänsä on hieman kiero kaikesta kantamisesta, ja vasenta korvaa Kitanilla ei olekaan. Kuitenkin poika kulkee reippaana ja ylpeänä itsestään, jolloin näkee tämän todellisen kauneuden; Valloittava, suloinen hymy valaisee Kitanin kasvoja tämän loikkiessa metsässä, tummansiniset, lähes mustat silmät katselevat ympärilleen täynnä iloa ja uteliaisuutta. Kuitenkin heti, kun joku muu sattuu paikalle, Kitanin koko olemus muuttuu. Hän vetää hiukset silmilleen, painaa itsensä nöyränä hieman kumaraan ja vakavoituu silmänräpäyksessä. Jäljellä on vain selvästi pelokas, itseensä sulkeutunut satyyrimöykky, joka luikkii äkkiä piiloon. Siksi kukaan muu kuin nuori ketunpoika Rufus ja kentaurit eivät ole yli viiteen vuoteen nähneet pojan suloista hymyä ja iloisia silmiä.

Luonne: Kitan on iloinen, reipas ja elämäniloinen satyyripoika, jonka lempipuuhaa on loikkia huoletta syvällä metsässä. Kentaureja ei tämä poika pelkää, ja innostuu joskus jopa yllyttämään näitä takaa-ajoon. Silloin tällöin Kitan yrittää jopa valjastaa kentaurin ratsuksi, ja on pari kertaa onnistunutkin, mutta on aina päästänyt leikin lopuksi ratsunsa menemään. Riskinsä tietysti on, sillä jos kentauri saa Kitanin kiinni takaa-ajossa tai vairsinkin valjastus-yrityksessä, voi Kitan joutua hankaluuksiin, varsinkin jos kentauri keksii viedä Kitanin takaisin orjaksi. Kuitenkin heti, kun joku muu sattuu kohdalle, Kitan hiljenee. Jos vain mahdollista, hän juoksee pakoon, tai sitten vain seisoo tai istuu hiljaa paikoillaan täristen pelosta. Kitan pelkää muita, sillä hän on menettänyt luottamuksensa kaikkiin muihin paitsi kentaureihin ja Rufukseen. Hän pelkää myös joutuvansa uudestaan orjaksi, mutta joutuessaan kiinni hän kyllä tekee töitä ahkerasti, mutta vain siksi ettei halua lisää ruoskaniskuja selkäänsä. Vapautuslupaukset, palkat ym. eivät vaikuta pojan työntekoon, sillä Kitan ei luota lupauksiin. Sensijaan uhkaukset lyönnistä tms. pistää reilusti vipinää tämän sorkkiin. Nuori miehenalku on kasvatettu pitämään aina puolensa, joka taas sotii vastaan orjan nöyryyttä. Niinpä Kitankaan ei ole loppujen lopuksi täydellinen orja, sillä vaikkei palkkaa tarvitse maksaa, niin voi olla mahdollista, että jos tämä jossain vaiheessa jälleen orjaksi joutuu, voi pojulla jossain vaiheessa mennä hermo. Tosin ruoskalla tämän saa yleensä nopeasti voitettua. Orjana ollessaan Kitan on yleensä normaaliolemukseltaan itseensä sulkeutunut, välinpitämätön ja hiljainen, ahkera ja tottelevainen. Joka tapauksessa, yksin ollessaan sekä kentaurien seurassa poika uhkuu elämäniloa ja energiaa, eikä ylpeyttäkään puutu. Koko olemus kertoo, ettei Kitan turhia murehdi. Aika ailahtelevainen persoona.

Menneisyys: Kitan syntyi kaukana Arkhaioksesta rauhalliseen ja hyvään perheeseen. Häntä kasvatettiin hyvin, periaatteella 'ole oma itsesi ja pidä puolesi'. Sitten, Kitanin ollessa 14-vuotias, syttyi sota. Kitanin 3-vuotias pikkuveli, Rufus kaapattiin, ja Kitan syöksyi pelastamaan veljeään. Hän taisteli itsensä uuvuksiin, mutta kuitenkin lopulta jäi itse kiinni. Rufus juoksi tiehensä eikä Kitan ole kuullut veljestään sen koommin. Muut sanovat Rufuksen kuolleen, mutta Kitan uskoo yhä veljensä olevan elossa. Kitan siis siepattiin, ja hän joutui katsomaan vierestä kun hänen vanhempansa tapettiin. Sitten Kitan sullottiin säkkiin ja kannettiin jonnekin. Siinä mylläkässä tämä menetti tajuntansa ja heräsi vasta muutaman tunnin kuluttua, kun säkkiä ei enää kannettu, mutta se heilui epämiellyttävästi, ja Kitan tunsi säkin roikkuvan jostain. Säkki oli hauras ja rähjääntynyt, joten Kitan onnistui helposti potkaisemaan sorkallaan säkkiin reiän. Mutta kun hän katsoi ulos, hän näki vain aavaa, rannatonta merta, joka nuoli laivan reunoja. Meren yllä Kitan itsekin riippui, joten hän ei päässyt mihinkään. Mereen hän olisi hukkunut.
Lopulta oltiin perillä ja Kitan nostettiin ulos säkistä. Pojanriepu oli niin uupunut ja nälissään, että antoi räpistelemättä ihmisten sitoa tämän käsistään naruun, jonka toinen pää oli kiinni härkien vetämissä vankkureissa. Kitan seurasi uupuneena vankkureita, sillä eihän hän muutakaan voinut, varsinkaan niin väsyneenä ja nälkäisenä. Hän kulki monta kilometriä, kaiken jalan. Kuitenkin loputtomalta tuntuvan kulkemisen jälkeen tultiin perille ja Kitan vedettiin narusta talliin, jossa hänen jalkansakin sidottiin varmuuden vuoksi tolppaan. Kitan kuitenkin nukahti samalla silmänräpäyksellä kun hänet oltiin sidottu.
Seuraavana aamuna hän heräsi kukonkiekaisuun. Samassa tuli mies joka vapautti Kitanin jalat ja kiskoi hänet narusta ulos. Ensin Kitan kulki tottelevaisesti mukana, mutta ulos päästyään hän riuhtaisi köyden miehen otteesta ja lähti ketterästi juoksemaan pois. Hän kuitenkin kompastui köyteen joka yhä roikkui hänen käsistään ja heti hänen kimppuunsa hyökättiin. Hänet kiikutettiin väkisin torille, jossa hänet myytiin kalliilla eräälle rikkaalle miehelle, Romulus Venukselle, joka teetti Kitanilla loputtomasti töitä, ja jos työtahti vähäänkään hidastui, tämä löi Kitania ruoskallaan. Niinpä Kitan joutui kuuliaisesti tottelemaan omistajaansa. Aina välillä Romulus lupasi Kitanille esim. kunnon päivällisen leivän ja vuohenmaidon sijaan, jos Kitan ahkeroisi kunnolla koko päivän, mutta lupaukset jäivät aina lunastamatta. Omistaja jopa polttomerkitsi Kitanin, että tämä tunnistettaisiin mahdollisen karkauksen sattuessa. Niinpä eräänä päivänä, kun Kitan oli ollut orjana neljä vuotta, vettä kantaessaan hänellä meni totaalisesti hermot. Hän heitti vesiämpärit isäntänsä niskaan ja lähti loikkimaan tiehensä. Hän juoksi metsään ja jäi sinne. Siellä hän löysi orvon, vai tuntien ikäisen, punaruskean ketunpojan, jonka hän risti Rufukseksi ja hoivasi tätä parhaansa mukaan tuoden tälle vuohenmaitoa ja opettaen sen metsästämään. Edelleen Rufus-kettu seuraa Kitania lähes kaikkialle.

Nykytilanne: Paennut orja, asuu metsässä pienessä luolassa kettunsa kanssa syöden marjoja ja joskus eläinten lihaa.
Taidot/Vahvuudet: Hyvin ketterä, voi juosta kovaa vaikeassakin maastossa. Erinomainen suuntavaisto!
Heikkoudet: Huono uimaan ja kömpelöt kädet. Lyhyt pinna ja yllytyshullu.
Aseet: Ei ole
Tavarat: Äidiltä saatu huivi, jota Kitan pitää aina mukanaan. Huivi on ainoa muisto tämän perheestä.

Ilmoitan nyt täällä että Kitania saa autohiitata ainakin pikkujutuissa kuten esim. mukaansa vetäisyssä tms..