Arkhaios
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Mielipiteitä Arkhaioksen ajanlaskusta

Siirry alas

Mielipiteitä Arkhaioksen ajanlaskusta Empty Mielipiteitä Arkhaioksen ajanlaskusta

Viesti  Banaanimuhennos To Heinä 30 2009, 19:52

Olen viime aikoina pohtinut uudemman kerran Arkhaioksen ajanlaskua ja siihen liittyviä järjestelyitä. Monet "todellisen" historian tapahtumat olivat merkkipisteitä antiikin maailman kehittymiselle. Niiden mukaan ottaminen toisi pelimaailmaan syvyyttä, mutta toisaalta johonkin tiettyyn "oikeaan" ajankohtaan sijoittuminen myös sitoo maailman vapautta.

Yksi esimerkki tästä on Persialaissodat. Silloin (499 eaa. – 448 eaa.) Persia yritti vallata Kreikkaa itselleen, epäonnistuen siinä. Sodan jälkeen kirjallisuus, filosofia ja taiteet kukoistivat sekä Ateenaan rakennettiin Parthenonin temppeli (Pallas Athenelle omistettu loistokas temppeli).


Haluaisin esimerkiksi tuon Parthenonin temppelin Arkhaiokseen, mutta en osaa päättää hyvää suhtautumista itse sotaan. Tähän mennessä olen keksinyt kolme vaihtoehtoa:

1. Persialaissodat on tapahtunut ja sen vaikutukset ovat olemassa. Kreikkalaisten ja persialaisten välit ovat huonot, Sparta on heikentynyt ja samalla Ateena on kohonnut tärkeimmäksi kaupunkivaltioksi jne.

2. Sotia ei ole (vielä?) ollut.

3. Arkhaioksessa persialaissotia ei ole ollut (eikä tule olemaan?). Kuitenkin mielenkiintoiset vaikutukset, jotka sodalla oli, ovat olemassa.


Aluksi kallistuin kolmannen vaihtoehdon puolelle, koska se antaa pelaajille ja maailman kehittämiselle eniten vapauksia. Siinä tapauksessa olisi tärkeää kehittää Arkhaiokselle monipuolisempi historia, koska muuten se jää ohueksi ja tylsäksi.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa pienenä ongelmana on ajanlaskuun liittyvät asiat. Jos Persialaissodat on sodittu, pitäisikö myös muut Arkhaioksen asiat muuttaa vastaamaan noin 450-luvun eaa. asioita? Sitä en mielelläni tekisi, mutta eihän se toisaalta olisi pakollista...
Toinen vaihtoehto on mahdollinen, mutta haluaisin mieluummin joskus tulevaisuudessa sodan kahden kreikkalaisen kaupunkivaltion (esim. Ateena ja Sparta) välille. Niin asiat voisi nähdä molempien osapuolien näkökulmasta.

Mitä mieltä te olette sekä mitä mahdollisuuksia ja ehdotuksia teille tulee mieleen?


//MUOKS. 11.8.09

Itsekseni mietiskellessäni tulin siihen tulokseen, että taitaa olla parasta pitää tilanne nykyisellään. Eli maailma ei sijoitu mihinkään tarkkaan aikaan, mutta maailmaan voi lisätä myös "oikeita" historiallisia asioita, jos se on olennaista (tai jos niin haluan tehdä). Jotta en ryhdy liikaa tyranniksi, esittäkää ihmeessä mielipiteitänne asioista, joista jotain tulee mieleen.
Banaanimuhennos
Banaanimuhennos
Ylläpitäjä

Viestien lukumäärä : 130
Sijainti : Poukama

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa