Lysandros

Nimi: Lysandros

Ikä: 26

Sukupuoli: Mies

Rotu: Ihminen

Tärkeimmät henkilöt: Isä Lysimachus, äiti Timikha, veljet Lysimachus nuorempi sekä Leandros (ennen sukunsa hylkäämistä), palkkasoturitoveri Xenias Bithynialainen (hylkäämisen jälkeen)

Ammatti: Palkkasoturi

Asema: Vapaa mies, entinen Spartan kansalainen (karkotettu)

Asuinpaikka: Viettää kiertelevää elämää

Ulkonäkö: Lysandros on noin 169cm pitkä, jäntevänlihaksikas nuorukainen, jonka vartalo on jo varhain lapsuudessa aloitetun sotilaskoulutuksen muovaama niin hyvässä kuin pahassakin. Hänen hiuksensa ovat tummanruskeat, ja hän antaa niiden yleensä kasvaa puolipitkiksi, joskin partansa hän ajaa pois aina kun siihen on tilaisuus. Nuorukaisen silmät ovat niin ikään tummanruskeat, jopa lähestulkoon mustat, mikä on kenties huomiota herättävin seikka hänessä. Hänen kasvonpiirteensä ovat haukkamaiset ja komeat, mutta hänen lähes alituiseen synkän ilmeensä sekä tummien silmiensä kylmän katseen vuoksi tuo komeus ei yleensä pääse oikeuksiinsa. Hän kulkee usein vasen kätensä peitettynä, ja syystä, sillä tuon käden sormista ei ole peukaloa lukuun ottamatta jäljellä muuta kuin lyhyet tyngät (selitys tälle löytyy menneisyys-osiosta).

Lysandros ei omista juurikaan tavaomaisia siviilivaatteita. Hänen arkiasunsa on harmaa, karu khlamys eli viitta, jota hän käyttää kesät talvet. Hän omistaa yhden parin jykeviä sandaaleita, joskaan ei pidä niitä yleensä kuin taisteluun lähtiessään ja kulkee yleensä muutoin paljain jaloin. Auringonpaisteelta suojautuakseen hän saattaa laittaa päähänsä leveälierisen petasos- hatun, mutta auringon täytyy tosiaan porottaa melkoisen kuumasti ennen kuin Lysandros osoittaa moista "heikkoutta".

Palkkasoturina hänen tärkeimmät esineensä ovat luonnollisesti hänen aseensa sekä muut varusteensa. Noihin varusteisiin kuuluvat koristelematon pronssilevyin vahvistettu rintahaarniska (linothorax), pronssiset säärisuojukset sekä pronssinen kypärä, mutta Lysandros ei pue kaikkia noita ylleen kuin korkeintaan vähän suurempiin taisteluihin, yleensä silloin kun on olemassa suuri mahdollisuus että viholliset käyttävät erityisen paljon linkoja, jousia, heittokeihäitä ja muita "pelkureiden" aseita. Muutoin hän saattaa taistella tuo harmaa viittansa yllään, suojanaan korkeintaan kilpensä, ja ehkä kypärä.

Luonne: Lysandroksen luonnetta ovat muokanneet ennen kaikkea kaksi tärkeää tekijää hänen elämässään: Spartalainen kasvatus ja elämäntapa, sekä 18- vuotiaana tapahtunut karkoitus perheensä sekä kansansa parista. Ensin mainittu iskosti hänen mieleensä pikkupojasta lähtien, että spartalaiset ovat jalointa ja kovinta kansaa mitä maa päällään kantaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin pehmeitä ateenalaisia ja ahneita korinttilaisia ylempänä, kaikista barbaarikansoista nyt puhumattakaan. Samalla hän kuitenkin sai oppia, että pelkkä syntyperä ei takaa asemaa kansalaisena ja soturina, vaan se pitää ansaita päivittäin sanoillaan ja teoillaan.

Tämä tarkoitti jatkuvaa ja usein veriseksikin yltyvää kilpailua ikätovereiden kanssa, mikä karaisi Lysandroksen ja hänen lapsuudentovereidensa mielen, tehden väkivallasta päivittäisen osan heidän elämäänsä. Spartalainen yhteiskunta kitkee heikot pois varhain, ja siksi kukaan ei halunnut osoittaa heikkouttaan. Kaikkiein vähiten Lysandros, joka oli erittäin kilpailunhaluinen, ja vaadittiin yksi jos toinenkin mukilointi ennen kuin hän sopeutui kunnolla spartalaisen soturin elämään, jossa ryhmä nostettiin yksilön yläpuolelle.

Hänen kasvatustaan on kiittäminen myös siitä, että Lysandros pitää orjia tuskin elukoita kummempana. Spartassa kahdeksan kymmenestä ihmisestä kuuluu heloottien kansanosaan, eli elää orjuudessa "todellisten" spartalaisten alaisuudessa, viljellen maata ja tehden muun ruumiillisen työn. Tämä epäsuhta lukumäärissä on johtanut siihen että spartalaiset käyttävät erittäin kovia otteita pitääkseen suuren orjaluokkansa kurissa ja ennaltaehkäistäkseen mahdolliset kapinat, ja nämä otteet on opetettu myös Lysandrokselle.

Nuoren spartalaisen elämä mullistui 18- vuotiaana, kun hänelle asetettiin kaksi vaihtoehtoa: joko kuolema itsemurhan kautta ja kunniansa säilyttäminen, taikka karkotus ja kunniaton elämä maanpaossa. Lysandros, joka ei nähnyt teoissaan mitään väärää, ei voinut ymmärtää tätä saamaansa tuomiota ja valitsi mielenosoituksellisesti osakseen maanpaon koska tunsi itsensä loukatuksi. Tämä tapahtuma katkeroitti hänen mielensä, ja myöskin hämmensi häntä. Toisaalta hän rakasti Spartaa, ja oli ylpeä siellä saamastaan kasvatuksesta, mutta toisaalta hän tunsi että se oli pettänyt hänet, ja näki kotimaansa nyt kriittisemmässä valossa.

Päätös ryhtyä palkkasoturiksi oli yhdistelmä hänen vanhaa uppiniskaisuuttaan sekä uutta katkeruuttaan. Koska hän ei voisi olla todellinen spartalainen soturi, hän olisi palkkasoturi ja möisi Spartassa oppimiaan taitoja eniten tarjoavalle. Silti tämä ei ole sitä elämää jonka Lysandros oli toivonut itselleen, ja hän syvällä sisimmässään hän häpeää tilannettaan, onhan hän tavallaan kauppias, ja spartalaiset halveksivat kaupankäyntiä. Tätä häpeää hän purkaa tarpeettomalla raakuudella työssään sekä sen ulkopuolella.

Mitä uskontoon tulee, Lysandros noudattaa spartalaista ajattelutapaa jonka mukaan muut jumalat kuin Zeus ja Ares eivät ole tarpeen. Kentaureihin, sileeneihin sekä satyyreihin hän suhtautuu samanlaisella välinpitämättömyydellä kuin eläimiin ja orjiin. Hän on osallistunut yhden jos toisenkin kentaurilauman häätämiseen ja jopa surmaamiseen, kun joku hänen työnantajistaan on halunnut omia itselleen noiden maat ja metsät, eikä tunne sen vuoksi minkäänlaisia tunnontuskia.

Menneisyys: Lysandros syntyi noin 26 vuotta sitten Lysimachus- nimisen, Spartan hallitsevaan soturiluokkaan kuuluneen miehen perheeseen. Hän oli perheensä keskimmäinen poika, häntä ennen syntyi perheenpään mukaan nimetty Lysimachus nuorempi, ja hänen jälkeensä puolestaan Leandros. Lysimachus oli ankara mutta oikeudenmukainen isä, joka alkoi takomaan poikiensa päähän spartalaisuuden oppeja heti kun nuo vain osasivat kävellä. Kaikkien Spartan soturiluokkaan kuuluneiden poikien tavoin Lysandros aloitti 7- vuotiaana agogen, eli koulutuksen tullakseen kunnialliseksi Spartan kansalaiseksi. Koulutukseen kuului erinäisten asetaitojen lisäksi muun muassa metsästystä, piileskelyä ja tanssia. Kaiken tämän oli tarkoitus valmistaa pojat toimimaan tehokkaana osana spartalaista sotakoneistoa.

Toisinaan itsepäisyyteen taipuvasta luonteestaan huolimatta Lysandroksessa nähtiin ainesta johtajaksi, ja niinpä hänet valittiin 17- vuotiaana suorittamaan krypteia, siirtymäriitti jonka osanottajat karkotettiin vuorille, jossa heidän tuli selviytyä vain tikari aseenaan. Samanaikaisesti julistettiin "sota" helooteille, ja krypteian osanottajilla oli oikeus surmata jokainen yöllä vuorilla kohtaamansa orja. Tuolloin Lysandros surmasi ensimmäisen kerran. Hänen uhrinsa oli metsästämässä ollut helootti jonka kurkun hän aukaisi tikarillaan.

Lysandros suoriutui onnistuneesti krypteiasta, tuottaen perheelleen kunniaa, ja saattoi astua osaksi Spartan armeijan reservijoukkoja. Muutaman vuoden päästä hän olisi voinut päästä osaksi Spartan varsinaista armeijaa, ja alkaa kilvoittelemaan pääsystä kuninkaalliseen henkivartiokaartiin, joka koostui kolmestasadasta tarkoin valitusta alle 30- vuotiaasta soturista. Tällöin kohtalo kuitenkin puuttui peliin, ja Lysandroksen elämä koki radikaalin muutoksen.

Kaikki alkoi, kun Spartan valtapiirin rajamailla sijainnut Argoksen kaupunki lähetti avunpyynnön sotaisille naapureilleen. Vahva ryövärijoukko oli asettunut vuorille kaupungin lähettyville, ja vastikään käydystä tappiollisesta sodasta toipuvan Argoksen voimavarat eivät riittäneet roistojen murskaamiseen, joten he vetosivat spartalaisiin, antaen ymmärtää että mikäli ryövärit tuhottaisiin, Argos tunnustaisi Spartan ylivallan alueella. Sparta oli aina valmis osoittamaan sotilaallisen ylivertaisuutensa kenen tahansa muun rinnalla, ja niinpä se lähetti pienen sotajoukon kukistamaan ryövärit. Mukaan otettiin paljon nuoria miehiä, koska ajateltiin että tämä olisi heille oiva tilaisuus osoittaa taitonsa. Niinpä myös Lysandros pääsi mukaan, vaikka ei ollutkaan vielä täysivaltainen spartalais-soturi.

Sotajoukko oli tuskin päässyt perille, kun se joutui ryövärien yllättämäksi. Ehkä spartalaiset olivat olleet ylimielisiä, tai kenties ryövärit olivat tavallista taitavampia, mutta he joka tapauksessa yllätysetu oli ryöväreillä. Alkoi verinen taistelu epätoivoisten sekä lukumääräisesti ylivoimaisten roistojen, sekä vähälukuisempien mutta paremmin koulutettujen spartalaisten välillä.

Kamppailun tiimellyksessä Lysandros huomasi ryövärien päällikön hieman erillään muista, ja hänen kunnianhimonsa otti vallan tavalla, jota kellekkään spartalaiselle ei voitu antaa anteeksi. Hän irtautui toveriensa muodostamasta kilpimuurista ja syöksyi päällikköä kohti, mutta joutui yhtäkkiä vihollisten ympäröimäksi. Hänen onnistui surmata kaksi ja haavoittaa useita, ennen kuin voimakas kirveenisku halkaisi hänen kilpensä ja leikkasi samalla poikki kaikki kilpikäden sormet peukaloa lukuunottamatta.

Lysandroksen toverit riensivät pelastamaan hänet, ja pian taistelu kääntyi spartalaisten voitoksi. Voitto ei kuitenkaan ollut makoisa Lysandrokselle, joka sai niskaansa tovereidensa pilkanteon ja halveksunnan sekä päällikkönsä haukut. Hänen isänsä pieksi hänet henkihieväriin kun sotajoukko palasi kotiin, ja lisäksi tuo ylimielinen rohkeudenosoitus joka oli kääntyä tuhoisaksi sulki nuoren spartalaisen tien kuninkaalliseen kaartiin ikuisiksi ajoiksi. Jos joku vanhempi soturi olisi saanut samanlaisen vamman, se olisi ollut hyväksyttävää, mutta nuoren miehen kohdalla se tarkoitti sotilasuran loppua, ja sitä kautta yleistä häpeää.

Pilkanteko ei suinkaan loppunut sotajoukon palattua, vaan pikemminkin paheni kun tieto nuorukaisen typerästä teosta levisi kansan keskuuteen. Häntä kutsuttiin "kuusisormeksi" ja rammaksi, joskus selän takana, toisinaan vasten kasvoja. Yksi pahimmista pilkantekijöistä oli Agis, viisi vuotta Lysandrosta vanhempi soturi joka myöskin sattui olemaan Lysandroksen vanhemman veljen, Lysimachuksen vaimon veli, eli näin ollen sukua. Nuorukainen kuunteli pilkkaa aikansa, raivon kiehuessa sisällään, mutta lopulta hän ei voinut sietää enempää ja haastoi Agiksen kaksintaisteluun.

Kaksintaisteluun ei saatu lupaa Spartan ylimmiltä virkamiehiltä eforeilta, sillä heidän mielestään siihen ei ollut kunnollista syytä koska Lysandros oli itse kutsunut pilkanteon niskaansa, ja lisäksi miesten sukulaisuuden katsottiin olevan este. Tämä ei hidastanut Lysandrosta, vaan hän uusi haasteensa, tällä kertaa salaisesti. Agis hyväksyi haasteen, ajatellen antavansa nuoremmalle soturille opetuksen nöyryydessä, kun tuo ei sitä kerran ollut aikaisemmasta virheestään oppinut. Keihäin ja miekoin käyty taistelu kuitenkin osoittautui tasaväkiseksi, ja sen päätteeksi Agis sai kuolettavan haavan kylkeensä.

Lysandros oli mennyt kostonhimossaan ja ylpeydessään liian pitkälle, ja sai ankaran tuomion: Itsemurha tai karkotus Spartasta. Nuorukainen oli katsonut vain puolustaneensa kunniaansa, ja valitsi maanpaon itsemurhan sijaan. Hänen sukunsa ilmoitti hänelle että valitsi hän kumman vaihtoehdon tahansa, olisi hän heille joka tapauksessa kuollut.

Niinpä siis kansansa ja sukunsa hylkäämä 18- vuotias nuorukainen lähti Spartasta, vailla määränpäätä ja katkerin mielin. Hän ei osannut mitään muuta ammattia kuin soturin ammatin, ja oli liian ylpeä alkaakseen oppimaankaan, joten pian hän oli ajatunut palkkasoturiksi elättääkseen itsensä.

Nykytilanne: Lysandros on toiminut palkkasoturina noin 8 vuoden ajan, ja ehtinyt nuoresta iästään huolimatta hankkimaan jo jonkin verran mainettakin sotatantereilla. Pääasiassa hän pyrkii kreikkalaisten isäntien palvelukseen, mutta ei kaihda ulkomaistenkaan palvelemista, mikäli hinta vain on hyvä. Hänen työnsä on pitänyt hänet pääasiassa Kreikassa, mutta toisinaan se on vienyt hänet myös erinäisille saarille ja merten takana sijaitseviin siirtokuntiin. Nuorukainen ei kuitenkaan juuri nauti merimatkoista, ja pysyttelee mielummin kuivalla maalla.

Lysandros on pääasiassa toiminut Xenias- nimisen, Bithyaniasta kotoisin olevan palkkasoturijoukkion johtajan kanssa, ja tuo onkin lähimpänä ystävää mitä nuorella miehellä tällä hetkellä on. Tai ainakin nuo luottavat toisiinsa taistelukentällä.

Taidot/Vahvuudet: Kuten hänen kasvatuksestaan ja ammatistaan saattaa päätelläkkin, melkeinpä ainoa asia minkä Lysandros osaa on sotiminen, ja siinä hän onkin sitten erittäin hyvä. Hän osaa myös metsästää jonkin verran, ja onkin joutunut selviytyäkseen turvautumaan tähän taitoon jokusen kerran karkoituksensa jälkeen.

Heikkoudet: Lysandroksen suurin heikkous on hänen omapäinen ylpeytensä, joka sietää huonosti minkäänlaisia loukkauksia, olivatpa ne sitten todellisia tai miehen itsensä kuvittelemia. Hänen vammansa on myös eräänlainen haittatekijä, joskin Lysandros on oppinut elämään sen kanssa, ja esimerkiksi taistelussa se ei haittaa hänen kilven taikka keihäänkäyttöään lainkaan. Kaikenlainen ystävällisyyden osoittaminen on miehelle myös erittäin vaikeaa.

Aseet: Lysandroksen varusteisiin kuuluvat noin kaksi ja puoli metriä pitkän keihäs (dory), suorateräinen miekka (xiphos), sekä pyöreä kilpi (aspis), eli siis kaikki mitä hopliitti tarvitsee

Tavarat: Lysandros kantaa käytännössä koko omaisuuttaan mukanaan minne hän sitten meneekin. Hän saattaa toisinaan jättää pääosan varusteistaan majataloon jossa asuu sillä hetkellä, tai sen isännän luokse jota sattuu parhaillaan palvelemaan, mutta pääasiassa hän kantaa omaisuuttaan selässään. Yllämainittujen vaatteiden sekä sotavarusteiden lisäksi hän omistaa erinäisiä aseiden ja varusteiden huollossa vaadittuja esineitä, kuten tahko miekan- sekä keihäänterien teroitukseen. Mukana kulkee myös muutama varakärki keihääseen. Lisäksi joitain alkeellisia ruuanlaittovälineitä kuten pieni pata, ja pitkillä marsseilla tarpeellinen nahkainen juomaleili.