So, let's see what you have got

Chione

Korintti. Kaupankäynnin ja rikkauden tyyssija, jossa raha ratkaisi ja omaisuus määräsi saamasi kohtelun arvon. Mutta jos osasi pelata korttinsa oikein, saattoi kaupungissa kerätä itselleen sievoisen omaisuuden pienen petkutuksen avulla. Varsin mielenkiintoinen tilaisuus niille, jotka rakastivat uhkapelejä eivätkä pelänneet ottaa riskejä huolimatta siitä, että vaakakupissa rahan vastuksena saattoi olla oma henki - tai mikä vielä pahempaa, koko omaisuus. Surullista silti, olihan se sääli että ahneus peri maailman ja antoi rikkaille hyvät oltavat, huonompiosaisten taistellessa kynsin ja hampain pelkästään joka päiväisestä leivästään. Mutta sellaista se oli, joillekin jaettiin paremmat kortit kuin toisille. Vaikka Chionen kohdalla olikin myönnettävä, että nainen oli vaihtanut korttinsa salaa toisiin ja pelasi nyt elämän uhkapeliä välittämättä siitä, että hänen kohdallaan petkutuksen paljastuminen voisi johtaa kuolemaakin pahempaan kohtaloon.

Mutta silti oli pakko myöntää, että tässä kaupungissa oli vain sitä jotakin. Tuonne oli aina mukava palata, vaikka yhteiskunnan hierarkinen epätasa-arvo olikin selvääkin selkeämmin näkyvissä, mutta sellainenhan maailma oli. Eivät orjat ja köyhät uskaltaneet edes haaveilla paremmasta, rikkaiden kietoutuessa silkkiin ja koristautuen kultasormuksin. Toisaalta eihän Chionekaan ollut sääntöjä noudattanut, vaan halusi uskoa siihen, että saattoi itse määrätä elämästään. Karanneelle orjalle nuo olivat rohkeita ajatuksia, mutta toisaalta moinen uhkarohkeus myös ruokki tuon idealismia osoittamalla, että jos hänkin oli pystynyt ottamaan oman elämänsä hallintaan, pystyisivät muutkin. Ei kukaan voisi pakottaa alistumaan ketään toiselle, ei kumartamaan ylimielisiä ihmisiä rikkauksineen. Mutta Chione jätti jotain myös huomioimatta - kaikki eivät olleet kuten hän, eivätkä uskaltaneet muuttaa elämäänsä yhtä radikaalisti. Tässä ajassa Chione oli lähes ainutlaatuinen poikkeus yhteiskunnassa, joka jakautui rikkaisiin ja köyhiin, vapaisiin ja orjiin. Hän ei ollut rikas, mutta oli vapaa. Vapaa kulkemaan ja päättämään itse elämästään. Mutta kuten aina, vapaudessa oli yksi pieni seikka - se ei koskaan ollut oikeasti vapaata.

Ehkä nuo ajatukset pyörivät jossain mielen sopukoilla nuoren naisen, tai pitäisikö sanoa miehen pujotellessa kaupungin monipuolisen agoran ihmisvilinässä ympärilleen kiinnostuneena katsellen. Katse kierteli yli myyntikojujen, sormet hipaisivat silloin tällöin pehmeää silkkiä ja pellavaa, silmiä hivelevien kultakorujen hehkuessa pilvettömän taivaan auringon alla. Ihmiset puhuivat kaikkialla hänen ympärillään eri kielillä, kauppiaat tarjottelivat tavaroitaan "halpaan hintaan!" ja pikkulapset juoksivat aikuisten jaloissa. Kukaan ei kiinnittänyt sen enempää huomiota tähän nuorikkoon, jota yleisesti miehenalkuna pidettiin - mikä oli tarkoituskin - , mutta useimpien silmissä oli siltikin varsin kaunis poika. Sinertävänmustat hiukset yli nyhdetty lyhyiksi ja sotkuisina piikkeinä ne ympäröivät kapeita kasvoja ja suuria, lähes mustilta näyttäviä silmiä, sekä hienoja piirteitä aina ohuista kulmakarvoista täyteläisiin huuliin saakka. Sokeakin saattoi tunnistaa tuon piirteidensä perusteella egyptiläissyntyiseksi, mutta Korintissa siihen kukaan ei kiinnittänyt huomiota, sillä kaupunki oli tottunut vierasmaalaisiin. Yllensä tuo oli vetäissyt suurehkon, vaalean tunikan, mutta peittääkseen naiselliset muotonsa oli Chione saanut turvautua mielikuvitukseen saadakseen yläosansa näyttämään edes aavistuksen tasaisemmalta välttääkseen turhat utelut. Sinällään tämä ei kiinnittänyt siinä mielessä mitään huomiota kauneudellaan, sillä kauniita poikia näki suurimmissa kaupungissa väkisinkin, joten tuo ei ollut mitenkään uutta että poikakin saattoi olla kaunis. Ja se riitti Chionelle, tai siis Chikelle - naisena hän tiesi ettei voisi koskaan saavuttaa samanlaista vapautta kuin miehenä. Joten hän piti tiukasti kiinni omasta pikku-valepuvustaan ja salaisuudestaan, eikä jaksanut uhrata ajatustakaan sille, mitä tapahtuisi jos tuon pieni salaisuus joku päivä paljastuisikin.

Hieman hymyillen nainen astahti esiin enimmästä ihmishälinästä, väistäen hieman kahta kilpaa juoksevaa ja nauravaa lasta, ennenkuin kohotti katseensa. Hän oli tullut orjatorin laitaan ja näky vakavoitti hänet, sillä karanneena orjana tuokin saattoi muistaa menneisyydestään alistumisen tuoman nöyryytyksen toisen edessä. Paikalleen pysähtyneenä Chione antoi katseensa lipua yli orjamarkkina-korokkeen, jolle orjat yleensä tuotiin näytille. Hän ei sentään koskaan ollut joutunut seisomaan muiden edessä huutokaupattavana, mutta saattoi silti kuvitella sitä nöyryytyksen ja häpeän tunnetta, joka sai jo nytkin naisen kädet puristumaan nyrkkiin vihasta. Hän ei enää koskaan alistuisi orjuuteen, mieluummin vaikka kuolisi kuin palaisi takaisin menneeseen.

((heipä hei =) ))

Orjuus oli luonnollinen olotila, johon osa ihmisistä vain sattui syntymään. Koko ikänsä orjana elänyt Meria oli suhteellisen tyytyväinen tilanteeseensa, hän ei ollut kokenut vapautta eikä kaivannut sitä. Toisaalta tytön isäntä oli hellämielinen, eikä hän viime aikojen tapahtumienkaan seurauksena ollut saanut kuin hieman arestia, mikä oli tavallistakin lepsumpaa eli kummallista.

Juuri nyt tytöllä ei ollut aikaa miettiä, odottiko jokin suurempi rangaistus häntä, koska hänet oli laitettu asioille. Eräs arvonsa tunteva, tai itsestään liikoja luuleva, otus oli hyödyntänyt arestin päättymisen varsin pian: satyyri Thonin olisi pitänyt etsiä erään isännän kauppakumppanin juoksupoika, koska toimitus oli viivästynyt tai jotain vastaavaa. Pahaisten pojannulikoiden perässä juokseminen oli satyyrin arvolle sopimatonta, joten tottahan toki hän oli siirtänyt tylsän tehtävän ensimmäiselle sopivalle uhrille.
Meria ei tiennyt tehtävästään juuri mitään. Hänelle oltiin annettu lappu, jonka pitää päätyä loppujen lopuksi herra Dfedefralle, egyptiläiselle kauppiaalle. Juoksupojasta hänellä ei ole egyptiläisyyden ja sukupuolen lisäksi muuta tuntomerkkiä, tai oikeastaan Thon taisi mainita jotain jostain vaatteesta ja hiuksista tai muusta vastaavasta, mutta tytön päässä oli kyseisen tiedon kohdalla tyhjyyttään ammottava musta aukko.

Sen takia hänen pitäisi vain kaivaa oikea henkilö tästä väenpaljoudesta. Niin juuri, tämän takia Thon ei halunnut hoitaa hommaa itse, kaupunki on täynnä vierasmaalaisia eikä egyptiläisistä tule puutetta. Toisaalta tehtävän hankaluus tai mahdottomuus oli tytöllä mieleen. Hänellä oli hyvä syy viipyä melko pitkään, eikä kukaan voisi syyttää häntä kaupungilla liikkumisesta.

Ympäristöön ei ollut aikaa kiinnittää huomiota, sillä puikkelehtiessaan väkijoukon lomassa Meria yritti katseellaan tavoittaa sopivan näköistä ja ikäistä egyptiläistä. Hän ei kiinnittänyt juuri ollenkaan lähistöllä sijaitsevaan orjatoriin. Olihan kauppatavaran tarkoituskin olla säännöllisesti esillä, vaikka hän itse olikin kiitollinen, ettei ollut koskaan joutunut seisomaan näytillä. Kenties nuori nainen suhtautui hieman halveksuvasti kaupattaviin orjiin ja piti itseään hieman parempana niihin verrattuna.

Vihdoinkin! Meria sai näkyviinsä sopivan oloisen egyptiläisnuorukaisen, joka katsoi silmä kovana markkina-alueelle. Tuon kansan edustajat ovat yleensäkin siroja ja hoikkia, mutta tämä tapaus oli niin laihan oloinen, että vieraan maan ruoka ei varmastikaan ole täyttävää. Syövätköhän he heinäsirkkoja nälässään?
Tyttö karisti pohdinnat mielestään ja luovi reittiään tuon nuorukaisen luokse. Onneksi toinen erottui hyvin väkijoukosta siron olemuksensa ja sinertävinä kiiltävien hiuksiensa ansiosta, eikä lyhyellä Merialla ollut ongelmia kohteensa näkemisessä. Päästyään lähes puhe-etäisyydelle hän heilautti kättään ja hihkaisi kysymyksensä.
"Päivää, oletteko te herra Djef… Deferej.. Dfedefran palveluksessa?", reipas äänensävy vaimeni nolostuksen takia ja ylös kohonnut käsi laskeutui alas. Hän ei ollut osannut edes lausua kunnioitettavan kauppiaan nimeä! Kuinka moukkamaista, mitä isännästäkin nyt ajateltaisiin.
Hän ei kehdannut tuijottaa vierasta suoraan silmiin, mutta alistuva varpaiden tuijottelu ei myöskään sopinut. Paras vaihtoehto oli siis tarkastella toisen asua, joka oli hienoinen pettymys. Kauluksessa ei ollutkaan hienosti kirjailtuja kuvioita.

[ Heis. (: ]

Pehmeät huulet olivat vetäytyneet viiruksi vakavoituneen ilmeen myötä, naisen katsellessa orjakoroketta ajatuksissaan, kädet puuskaan rinnan päälle ristittynä, niin unohtuneena ajatuksiinsa, että tuo unohti hetkeksi ajan ja paikan. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt orjuutta, eikä tulisi sitä ymmärtämäänkään - nainen oli liian tulinen ja itsepäinen alistuakseen kellekään, mutta ehkäpä juuri se olikin suurin ero hänen ja muiden orjien välillä. Siinä missä orjuus oli muille luonnollista ja mihin he alistuivat, Chione taisteli vastaan, jopa jokaisen ruoskaniskun jälkeen - loppuun asti kunnes tajuttomuus soi hänelle armahduksen.

Kun sivulta sitten hihkaistiin ääneen kysymys, joka tunkeutui yllättäen naisen tajuntaan, ei tuo voinut olla hätkähtämättä ja luomatta yllättynyttä silmäystä ympärilleen, kunnes tummien silmien katse tapasi vieraat kasvot. Tyttö oli nuori, hänen silmissään enintään kuudentoista vuoden paikkeilla ja yhdellä silmäyksellä Chione saattoi tunnistaa tämän orjaksi, olihan hän itsekin joskus ollut yksi heistä. Hetken aikaa tummat silmät tapailivat vain tuota vierasta tyttöä, sisällään niin hienoinen viha kuin surukin välkehtien, epäilemättä siksi että tuon ajatukset olivat juuri äsken pyörineet orjuudessa ja nyt hän joutui katsomaan yhtä heistä, joka oli kohtaloonsa alistunut. Ei edes katsonut silmiin, vältti katsetta ehkä jopa hieman häpeissään, vaikka nainen ei ymmärtänytkään syytä miksi.

Chione pakotti olemuksensa rentoutumaan, sillä vaistomaisesti tuo halusi antaa tytölle mahdollisimman avoimen kuvan itsestään, alitajunnassaan osoittaen hyväksyntänsä, johon oli ehkä sekoittunut ripaus sääliä. Kauniit kasvot kuvastivat monia tunteita ja ehkä nainen tajusi sen itsekin, sillä tuo pakotti myös ilmeensä neutraaliksi ja antoi suupieliensä kaartua hienoiseen hymyyn, katsellen vierasta tämän omien silmien katsetta tavoitellen kuin pitäen tuota arvoisenaan. Ei, hän ei edes halunnut katsoa toista alaspäin, olipa se kuinka outoa orjan silmissä tahansa. Kädet valahtivat alas rinnalta, nainen risti ranteensa selkänsä taas ryhdistäytyen, yrittäen saada voimaa olemukseensa.
“Päivää.” Chione rykäisi, lausuen sanat kuitenkin kohteliaalla, matalalla äänensävyllä, jota nainen oli saanut treenata monet kerrat ennen kuin oli tavoittanut sen luonnollisen “miehekkyyden”. No hyvä on, ei se ehkei täysin miehen ääntä vastannut, mutta oli kuitenkin siinä rajamailla - siitä vain puuttui se korvissa särähtävä särmä ja kovuus, nyt ääni oli enemmänkin pehmeä ja myötäilevä.
“Ei, en ole herra Dfredefran palveluksessa, pahoitteluni.” nainen jatkoi silmäillen Meriaa osittain uteliaana, mutta kuitenkin pidättäytyen paljastamasta liikaa. “Olen… liikeasioilla. Nimeni on Chike.” tuo heitti loppuun, onnistuen hymyilemään vinosti, pörhistäen rintaansa poikamaisesti tehostaakseen nimensä vaikutusta.
”Mutta ehkä voin auttaa sinua, neiti…?” tuo jatkoi, ajattelematta sen enempää sitä, että tuskin kukaan puhui orjalle samaan sävyyn, mutta no, Chione ei ollutkaan niin kuin muut.

Toinen oli hiljaa, seisoi vain paikoillaan. Asiaa ihmettelevä Meria kurtisti hetkeksi kulmiaan. Mies oli selvästi kuullut hänen kysymyksensä, mutta miksi ihmeessä se oli saanut toisen jähmettymään paikoilleen. Oliko tällainen sopimaton lähestyminen ollut toiselle järkyttävää? Odottaen hän vilkaisi ylöspäin ja näki miehen kasvoilla vilauksen tunteiden sekamelskasta. Pian se kuitenkin häipyi ja kiukkuiset juonteet otsalla silisivät, saaden tytön epäilemään omia silmiään. Oliko yhtäkkistä ärtymistä ollutkaan, ja jos oli, mistä se johtui?

Seuraavaksi nuori nainen huomasi katsovansa suoraan tummiin silmiin. Hetkeksi hän jähmettyi ja toljotti takaisin aivan ihmeissään, kunnes hän vaistomaisesti vetäisi katseensa takaisin alas. Hänellä ei ollut enää aavistustakaan, minkälaiselle ihmiselle hän oli avannut suunsa, toinenhan käyttäytyi aivan kummallisesti.

Miehen ensimmäiset sanat olivat tavallisemmat ja ääni lempeä, mikä sai Merian jännityksen hieman laskemaan. Hän oli säikähtänyt suorasta katsekontaktista, se ei ollut laisinkaan mitä hän oli odottanut.
Sitten Chikeksi esittäytynyt egyptiläinen kummajainen kysyi hänen nimeään. Selvästikin toinen oli hieman vajaamielinen, pitäisihän nyt egyptiläisen tietää miten orjien kanssa tulee toimia, tai sitten tämä muistutti erästä toista metoikkia… Siinä tapauksessa toinen halusi jotenkin hyötyä hänestä, mutta olisi myös varsin mielenkiintoinen.

Merialla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan vastata, eihän toinen ollut edes hänen etsimänsä henkilö. Toisen pehmeä hymy ja erikoisen suorasukainen käytös vihjasivat myös, että tottelemattomuudessa ei olisi mitään vaaraa.
"Tuota, minun pitäisi löytää egyptiläisen herra Dfredefran palvelija", hän sanoi ja toisti nimen toivoen, että kenties mies tunnistaisi sen. Hän kohotti katsettaan ja vilkaisi nuorukaista. Toinen vaikutti oikein mukavalta ja hyvätahtoiselta ihmiseltä, mutta se ei tarkoittanut, ettei Meria voisi helpottaa omaa työtään toisen kustannuksella. Tai ainakin yrittää.
"Tietäisittekö te mahdollisesti missä tämän herran alaiset liikkuvat, tai oletteko suuntaamassa sinne?"

Chione katseli Meriaa tutkailevasti, tajuten omaksi yllätyksekseen jollain tapaa säikäyttäneensä orjattaren, vaikkakin täysin tahattomasti. Tosin olisihan hänen pitänyt muistaa omilta orja-ajoiltaan miten epävarmaa se oli, olla orja siis. Vaikka no, hän oli kyllä usein vastannut katsekontaktiin varsin tulisesti ja pelkäämättä, mutta tämä hänen edessään seisova nuori tyttö vaikutti puolestaan ujostelevan suoraa katsekontaktia. Eikä varmasti mikään ihmekään, harvoin kukaan hyvällä katsoi röyhkeää orjaa, joka liian uskaliaaksi heittäytyisi, sillä joskus varovaisuus voisi pitää taas yhden selkäsaunan kauempana. Mutta tällä kertaa roolit olivat erilaiset ja Chione oli vähän pahoillaankin, ettei orja uskaltanut vastata hänen katseeseensa, sillä eihän nainen olisi tuota missään nimessä siitä rangaissut. Mutta eihän Meria sitä voinut tietää. Niinpä Chione antoi oman katseensa hellittää hetkeksi Meriasta, jotta nainen ei säikäyttäisi tyttöä enää yhtään sen enempää.

Nainen antoi katseensa palata hetkeksi orjalavaan ja hetken tuo mietti olikohan tyttökin joutunut seisomaan sillä joskus. Ajatus oli inhottava, joten Chione siirsi katseensa nopeasti heitä ympäröiviin ihmisiin, silmäillen näitä hetken aikaa välinpitämättömästi ennenkuin Merian sanat kiinnittivät hänen huomionsa.

Kun Meria vältti vastaamasta jatkamalla puhettaan herra Dfredefrasta, vilkaisi Chione uudelleen tähän onnistuen tällä kertaa tavoittamaan taas hetkeksi tytön tummanruskeiden, hivenen hämmästyneeltä näyttävien silmien katseen, hymyillen yhä itse kevyesti, lempeästi kuin kannustaen osaltaan Meriaa rohkaistumaan.
"En ole koskaan tavannut herra Dfredefraa, en edes kuullutkaan hänestä, pahoitteluni." Chione vastasi tyynesti, vilkaisten pikaisesti ympärilleen ennenkuin käänsi katseensa taas nuoreen orjatyttöön, silmäillen tätä hetken aikaa vaiteliaana.
"Mutta olen suuntaamassa itse läheiseen kapakkaan, jossa liikkuu kaikennäköistä porukkaa, myös egyptiläisiä. Ehkä löydät herra Dfredefran sieltä." nainen ehdotti katsellen Meriaa, viitaten sitten orjatytön mukaansa, astuen ihmisvilinään tyynesti. Jotenkin hänestä tuntui, että tyttö seuraisi häntä varovaisuudestaan huolimatta.

((anteeksi kestosta))

Meria huokaisi mielessään kuullessaan, ettei toinen tiennyt mitään hänen etsimästään henkilöstä. Pettymys ei kestänyt kauaa, vaan hän katsahti nuorukaista epäilevästi. Ei ollut uskottavaa, että toinen ei olisi koskaan kuullutkaan ylhäisestä kauppiaasta. Ovathan kaikki yläluokkaiset edes jossain tekemisissä keskenään. Eivätkä muut matkusta kuin kauppiaat, roistot ja jotkut ylhäiset, joten vaatetuksestaan huolimatta tämän egyptiläisen täytyi kuulua parempiin piireihin. Sille löytyi yhä uusia perusteita: ketkään muut eivät kuljeksineet ympäriinsä viettämässä aikaansa noin tyhjäntoimittajan oloisina.

Nuorukaisen käytöksen takia Meria oli mielessään julistanut toisen kummalliseksi, kenties hieman pehmeäpäiseksi. Hän kuitenkin yllättyi, kun häntä viitottiin mukaan kapakkaan. Halusiko egyptiläinen saada hänet vaikeuksiin? Ei hän voinut sellaiseen paikkaan noin vain tupsahtaa.

Hän ei myöskään voinut jäädä seisoskelemaan keskelle katua kuin puulla päähän lyötynä, joten hän lähti kipittämään egyptiläisen perään. Hän voisi yrittää saada matkan aikana selville, mikä toinen oikein on miehiään. Arvaus numero yksi: nuorukainen on rikas ja hemmoteltu ja hän on kasvanut erillään oikeasta maailmasta. Sen takia toinen ei tiedä, miten orjien kanssa käyttäydytään. Kenties toinen sai karistettua henkivartijansa kannoiltaan ja pukeutui suurikokoisen palvelijansa vaatteisiin, jotta häntä ei tunnistettaisi.

Kapakassa liikkuu kaikennäköistä porukkaa. Tajusiko nuorukainen, minne oli menossa? Tuollaiseen paikkaan ei jalosukuisen kannattaisi työntää nenäänsä.
"Kuulkaahan, herra Chike", hän puuskahti tavoitettuaan toisen. "Minä kyllä tiedän, mikä te olette miehiänne, ettekä te voi marssia sataman… juoppoloihin."

Joten tottahan toki hänen tuli pelastaa egyptiläinen kaikilta kännisiltä moukilta. Toistaiseksi Meria oli hyvin varma olevansa oikeassa, mikä myös näkyi ulospäin. Pitkälle viedyt oletukset ja arvailut veivät hänet mukanaan, eikä niiden pyörteissä oleva tyttö joutanut ajattelemaan, mitä parhaillaan teki.

(eipä mitään)

Oli vaikea mennä sanomaan mikä Chike tosiaan oli miehiään, sillä paikasta toiseen tuo matkusteli niin maa- kuin meriteitse, mistä nyt sattui kyydin saamaan työntekoa vastaan. Sillä jos orjuudesta jotain hyvää saattoi löytää, oli juuri orjuus kasvattanut naisesta ahkeran ja kekseliään - elantonsa tuo hankki tekemällä pieniä sivuhommia eri kaupungeissa, työskennellen enimmäkseen kapakoissa, mutta olisi ollut vale väittää, etteikö naisesta ollut kehkeytynyt myös vallan mainio varas - jo orjuusvuosinaan. Mutta ääneen olisi nainen nauranut, jos olisi puoliksikaan Merian ajatuksia aavistanut - hänessä nyt ei koskaan ole ollutkaan mitään ylhäistä, vaikka kieltämättä nainen ei nähnyt mitään ylhäistä muissakaan, mistä syystä tuo ei kenenkään edessä myöskään suostunut polvistumaan. Hän oli kuitenkin hankkinut oman vapautensa ja sai nyt itse määrätä elämästään, vaikka joskus, salaa, sitä itsekään myöntämättä, saattoi tuo joskus kaivata orjuuden suomaa turvaa jäädessään vaille yösijaa tai päivän ateriaa. Mutta sitä ei nainen tosiaankaan myöntänyt edes itselleen, eikä tulisi koskaan myöntämäänkään.

Rauhallisin askelin ja elein nainen asteli eteenpäin pitkin katua, silloin tällöin vastaantulevia ihmisiä väistellen, kunnes viimein huomasi silmäkulmastaan Merian kiirehtineen vierelleen ja katsahti tyttöön nyt vähän hymyillen. Hymy kuitenkin muuttui nauruksi Merian sanojen myötä ja nainen pysähtyi kesken askeleen, kääntyen nuoren tytön puoleen. "Hei, tehdään heti alkuun yksi asia selväksi. Minä en ole mikään herra, vaan vain ja ainoastaan pelkkä Chike." tuo hymähti vinosti hymyillen, pudistaen sitten hienoisesti päätään. "Ja usko minua, minä tiedän kyllä millaista kapakoissa voi olla." nainen virnisti jatkaen taas matkaansa, pyyhkäisten lyhyitä, sotkuisina piikkeinä pystyssä sojottavia hiuksiaan hajamielisesti. Kunpa Meria vain aavistaisi... Hän ei ollut osannut edes arvatakaan, että jopa pojilla saattoi olla vaikeaa miesten keskuudessa - eritoten kun ylhäisö tuntui suosivan kauniita poikia tyttöjenkin sijaan. Ensimmäisillä kerroilla hän oli jo ehtinyt säikähtää paljastuneensa, mutta huomasi pian että myös muut ns. kauniimmat pojat saivat osansa moisesta huomiosta. Mutta olipahan hän oppinut huolehtimaan itsestään, jos ei muuta. "Hetkinen..." nainen keskeytti ajatuksenkulkunsa, vilkaisten varman näköiseen Meriaan hieman kulmiaan kurtistaen. "Millaisena miehenä sinä sitten minua pidät?" tuo kysyi hieman häkeltyneenä, muttei suinkaan ärtyneenä, enemmänkin huvittuneen kysyvänä.

Merian suu mutristui, kun toinen ei piitannut vähääkään hänen pelastusyrityksestään. Täyskäännöksen sijaan nuorukainen jatkoi rentoa kävelemistään ja kapakka, tuo julmuuden ja irstauden ruumiillistuma, tuli askel askeleelta lähemmäksi. Tytön ei kuitenkaan voinut muuta kuin jälleen lähteä seuraamaan toista – jos hän ei tekisi parastaan, tulisi toisen päivä päättymään onnettomasti.

Nuori nainen ei ollut koskaan käynyt kapakoissa, hän ei saanut mennä sinne eikä hän ollut koskaan ollut kiinnostunut näkemään omin silmin, kuinka miehet kerääntyivät julkiseen tilaan juomaan. Hän oli kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita äidiltään juopoista ja niiden mukaan vaikutti siltä, kuin pakottava tarve laimentamattomalle viinille saattaisi tarttua melkein kosketuksesta.
Siksi olikin erikoista, että tämä Chike käveli kadulla kuin kaikki muutkin, vaikka mies oli juuri maininnut tuntevansa kapakat hyvin. Eikä toinen edes haiskahtanut viiniltä, joten oli suuri mysteeri, mitä nuorukainen oli useilla kapakkakäynneillään oikein tehnyt. Nuorukaisen virnistys ei auttanut asian selvittämistä ollenkaan, koska Meria ei osannut tulkita, mitä ilme oikein tarkoitti. Oliko kapakoissa tapahtunut jotain hauskaa – epätodennäköistä – vai kenties jotain niin kamalaa, että sitä ei voinut edes ajatella vakavasti?

Hänen kehoituksensa tai jopa kieltonsa siitä, että kapakoihin ei todellakaan kannattaisi mennä, oli epäonnistunut. Meria oli siirtynyt ajatuksissaan jo eteenpäin ja mietti parhaillaan, miten sitten saisi edes hidastettua miestä. Kapakoissa odotti varma tuho ja rappio, vaikka toinen olikin tuurilla sen välttänyt, mutta tämä kerta saattaisi olla kohtalokas. Sen takia nuorukaisen kysymys sai vuorostaan tytön häkeltymään eikä hän heti osannut vastata.
"Tuota…. Ainakin te vaikutatte lainkuuliaiselta"
Tai ylenpalttisen ystävälliseltä, kohteliaalta ja… mutta toinen oli katsonut häntä suoraan silmiin. Se teko vierasta orjaa kohtaan oli varmasti merkitty kirjoittamattomiin lakeihin, joten äskeistä lausetta piti korjata.
"Tai siis, mukavalta ainakin. Senkin takia teidän kannattaisi pysyä kaukana tavernoista. Siellähän liikkuu vaikka mitä lieroja, ja ne ovat usein isoja ja vahvoja", hän lausui nyökäten lopuksi painokkaasti. Vaikka Meria yritti nyt olla herroittelematta, tuli teitittely häneltä luonnostaan. Siitä luopuminen olisi liikaa vaadittu. Tyttö myös hidasti kävelyvauhtiaan, hän yritti johdatella toista samaan tekoon. Jos nuorukainen kuitenkin jatkaisi harppomistaan, joutuisi nuori nainen juoksemaan toisen kiinni.

Maininta sataman miesten rotevuudesta oli periaatteessa ollut vain toteamus, mutta samalla Meria oli katsahtanut taas Chikeen ja todennut, kuinka toinen ei kuulunut tähän samaan lihaskimppujen luokkaan. Miehekäs olemus ja vahvuus oli korvattu tässä nuorukaisessa jollain muulla. Mustaakin mustemmilla hiuksilla ja läikkyvillä silmillä?

Kieltämättä kapakoissa oli omat huonotkin puolensa, mutta eivät ne nyt niin vaarallisia olleet - eivät ainakaan sille, joka tietää mitä tekee. Helpostihan sitä voisi kuvitella Chionenkin kaltaisen pojanruipelon jäävän siellä jalkoihin, mutta loppujenlopuksi useimmat kapakkakertomukset olivat enemmän tai vähemmän liioiteltuja. Kun piti vain huolen siitä, ettei antanut miehille sananvaltaa ja antoi noiden riehua rauhassa keskenään, niin illastahan saattoi tulla jopa viihdyttävä - vaikka epäilemättä tuskin kukaan haluaisi viettää iltaansa katsomalla humalaisten miesten punoittavia naamatauluja, oli noiden naurettavia tempauksia hauska seurata sivusta. Ja sitä paitsi, pitihän se elanto jollain keinolla hankkia ja tälläiseen työhön tottuneena Chione ei nähnyt siinä enää mitään erikoista tai pelottavaa. Kokemuksesta hän tiesi että humalaiset miehet eivät todellakaan useinkaan olleet mitenkään varteenotettavia haasteita - usein nuo olivat hitaita, kömpelöitä, eivätkä kovinkaan nokkelia useimmissa tilanteissa, mistä syystä Chione pärjäsi heidän joukossaan varsin näppärästi. Toki niitä "läheltä piti"-tilanteitakin oli ollut muutama, mutta Chione ei antanut niiden säikäyttää itseään. Tämä elämäntapa oli kasvattanut naisesta lähes pakostakin vahvaluontoisen ja itsenäisen, tuota ei niinkään helposti nujerrettu ja varmasti tuo oli jollaintasolla muuttunut hivenen poikamaiseksi - muutaman kätevän liikkeen tuo oli oppinut lukuisten tappeluiden ja kädenvääntöjen lomassa, joten ei, Chione ei suinkaan arvannut syytä Merian hätäilyyn, sillä naisella ei ollut tarkoituksena jäädä kenenkään jalkoihin. Viiniin nainen ei itse kuitenkaan useimmiten koskenut, pääosin siksi että oli nähnyt tarpeeksi mitä typeryyksiä ihmiset humalapäissään tekivät, eikä Chione ollut niin sinisilmäinen, että luulisi tuntevansa itsensä niin hyvin että onnistuisi itse moiset typeryydet välttämään humaltuessaan. Siihen harvoin kykeni kukaan.

Ja taas Merian vastaus hymyilytti. Lainkuuliaiselta. Tämän maailman lakien mukaan hän varmasti oli kaukana lainkuuliaisesta - karannut orja, joka oli varastanut, syyllistynyt murhaan, naamioitunut pojaksi ja kulki nyt paikasta toiseen vapaana naisena, tosin mieheksi pukeutuneena. Jostain syystä Chionesta tuntui, että jos ja kun hän joskus jäisi kiinni, hän tuskin enää seuraavaa aamunkoittoa tulisi näkemään. Mutta nainen pysyi hiljaa, hymyili vain silmäillen Meriaa sivusilmällä samalla kun asteli eteenpäin ihmisvilinässä. Hetkeksi Chionekin hidasti Merian myötä, melkein pysähtyi naurahtaessaan keveästi, ottamatta selvästikään kovinkaan vakavissaan Merian sanoja tai tuon tuntemaa huolta.
"Älä huoli, minä pidän huolta sinusta. Lupaan etteivät he koske sormellaankaan sinuun." Chione hymyili hieman, mutta tälläkertaa äänessä sointui vakuuttava sävy, jonka vaikutusta lisäsi se kun nainen meni kevyesti taputtamaan Meriaa olkapäälle, ennenkuin harppasi taas liikkeelle, miettimättä sen enempää sanojaan kuin tekojaankaan. Väärinkäsitys taisi olla ilmeinen, mutta Chione ei sitä arvannut. Hän vain ajatteli Merian huolen johtuneen orjattaresta itsestään, että nuorta tyttöä pelotti mennä kapakkaan ja siksi hän vastusteli, ei naisella hetkeksikään käynyt mielessä, että Meria olisi todella huolissaan hänestä. Muutaman metrin päähän ehdittyään Chione vilkaisi taakseen, Meriaa kohti.
"Tuletko sinä? Olemme kohta perillä, tästä ei ole enää pitkä matka." tuo hymähti, astuen pois kadulta avarammalle satama-alueelle, kirkkaan auringonpaisteen häikäistessä silmiä ja lokkien kirkunan kaikuessa korvissa ihmishälinän laannuttua.

Vakuuttelevat sanat ja lohduttava olantaputus saivat nuoren naisen hieman hämilleen. Viimeisten hetkien ajan hän oli ollut huolissaan nuorukaisen uhkarohkeudesta, mutta mitä ilmeisimmin toinen ei halunnut ajatella tai myöntää omia ongelmiaan. Siltä se ainakin vaikutti, kun toinen selvästi aivan tarkoituksella luuli, että Meria oli huolestunut itsestään. Miehet… Eivät koskaan voi myöntää omia heikkouksiaan.
Egyptiläisen vakuuttelu ei kuitenkaan ollut hukkaan heitettyä, sillä tosiasiassa tyttö olisi mieluiten pysynyt kaukana kapakoista. Hänen seikkailunhalunsa loppui siihen, kun tuli mahdollisuus oikeaan vaaraan. Mistä sitä tietää, lenteleekö sisällä tikarit ja nyrkit viuhuvat. Lohduttavat sanat eivät vakuuttaneet Meriaa kunnolla, sillä periaatteessa mies myönsi, että sisällä oli vaarallista – toinen ei kieltänyt sitä.

Hän ei myöskään uskonut sitä, että egyptiläinen oikeasti pärjäisi siellä ja tiesi mitä oli tekemässä. Oli käsittämätöntä, miksi toinen pullisteli ja vakuutteli omaa selviytymiskykyään jatkamalla matkaansa taas rehvakkaasti eteenpäin. Tai olihan toisaalta mahdollista, että nuorukainen pystyi pitämään puolensa ja omien sanojensa mukaan katsomaan myös Merian perään. Sen takia hän päätti ottaa toisen kiinni ja jatkaa matkaa samaan suuntaan. Saattoihan hänen etsimänsä egyptiläinen kauppias olla sisällä, olihan toinen väittänyt niin.

Heidän astuessaan pikkutieltä aukeammalle satama-alueelle Meriaa ryhtyi hermostuttamaan entisestään. Näytti siltä, kuin ainoat sataman asukit olivat nuo korvia riipivästi kirkuvat lokit, eikä ihmisiä näkynyt missään. Tavallisesti ihmisten vähyys oli orjalle mieluista, kukaan ei voinut tulla huomauttelemaan tai antamaan lisää töitä, mutta nyt tämä autius ahdisti. Miksei täällä ollut ketään? Myös meri näytti valtaisan suurelta ja aallot hakkasivat laitureita, aivan kuin ne haluaisivat nielaista ihmisrakennelmat sisuksiinsa. Monesti hän oli tuhahdellut kertomuksille merihirviöistä ynnä muista kammotuksista, mutta enää hän ei ollut niin varma… Eikä halunnut ottaa asiasta selvää.

Hämyisen rakennuksen lähestyessä nuori nainen vakuutteli itselleen, että mieluummin hän kohtaa juopuneita kansalaisia kuin nälkäisiä hirviöitä. Kapakan ulkopuoli oli luultavasti kenen tahansa muun silmissä varsin siisti: oven yläpuolella roikkui iloisesti maalattu kyltti, joka esitti puolialastonta nereidiä eikä ovi roikkunut toisesta saranastaan. Meria kuitenkin oli kuulevinaan sisältä juopuneita ärähtelyitä, hoilotusta ja jotain vielä epäilyttävämpää. Myös ovikyltti näytti iskevän hänelle silmää hymyillen pahaenteisesti. Jos astut tänne, et pääse yhtenä kappaleena ulos, se tuntui muistuttavan.
Ennen kuin epäilykset saivat tytöstä vallan, he pääsivät kapakan luo ja ovi aukeni.

Tällä kertaa Chione salasi huulilleen pyrkivän, hienoisen hymynhäiveen Merian kiiruhdettua jälleen kerran hänen peräänsä, silmin nähden havaittavasta epäröinnistään huolimatta. Epäilemättä kapakka ei ollut orjien, eikä etenkään nuorten tyttöjen paikka, että siinä suhteessa vanhempi nainen saattoi Merian syyn epävarmuuteen myöntääkin aiheelliseksi, mutta siinä missä Meria ei kaivannut hengenvaaraa, oli Chione aina valmis seikkailuihin. Kaipa tuota voisi sanoa uhkarohkeaksikin, tai no, pakkohan hänen oli olla. Ei kukaan täysin tervejärkinen ihminen edes varmastikaan valitsisi tälläisestä elämää kun Chione oli valinnut - ei edes vapauden tähden, mutta ehkäpä nainen olikin vähän kieroutunut. Mutta olipa syy mikä tahansa tähän kokeilunhaluun ja seikkailumieleen, ei käynyt kieltäminen, etteikö Chionekaan olisi ollut sisimmissään varuillaan, sillä tosiaan, kapakoissa saattoi tapahtua vaikka mitä.

Chionea sataman aukeus ei häirinnyt, itseasiassa, tuo viihtyi paremmin hetken hiljaisuudessa ja nautti mereltä puhaltavan merituulen suolaisesta tuoksusta ja lokkien kirkunasta korvissaan. Laitureihin liplattavat laineet olivat kuin suloista laulua äskeisen ihmishälinän sijaan. Täällä saattoi hengittää ja rentoutua, nauttia auringonsäteiden lämmöstä kasvoillaan. Hetkeksi ajatuksiinsa uppoutuen nainen antoi katseensa lipua yli laivojen, ulapalle, muistellen omaa merimatkaansa, jota tuo ei kuitenkaan voinut hyvälläkään tahdolla todeta miellyttäväksi. Ei hän meripahoinvoinnista kärsinyt, mutta laivan ahtaus ja merimiesten karkeat käytöstavat alkoivat tympimään nopeasti kansipojan homman itselleen hankkinutta naista ja usein tuo olikin yönsä taivas alla nukkunut, huolimatta ilman viileydestä. Tottakai sen seurauksena hän oli onnistunut palelluttamaan itsensä kunnolla ja sairastumaan, mutta toisaalta, tähtitaivaan alla nukkumisessa oli oma tunnelmansa. Silloin orjallakin oli sija haaveilla... Syvä huokaus karkasi naisen huulilta kun tuo pakotti itsensä takaisin tähän hetkeen ja käänsi katseensa lähestyvään kapakkaan, joka oli tuolle jo ennestään hyvin tuttu. Onneksi ei kuitenkaan samasta syystä kuin mitä se oli monille merimiehille, jotka kyseistä kapakkaa juoputtelu- ja ajanviettopaikkanaan niin runsaasti käyttivät.

Kun kapakan ovi tempaistiin auki, nainen ehti viime hetkellä astua sivuun nykäisten Merian mukanaan, sillä ovesta lennätettiin ulos selvästi humaltanut mies ja heti perään toinen. Ensin ulos lentänyt mätkähti maahan kuin räsynukke, mutta toisena tätä seurannut kirosi karkeasti ja koetti kömpiä jaloilleen vaikka olikin niin humalassa - että tuskin pääsi konttausasentoon kaatumatta uudelleen. Molemmat näyttivät siltä kuin olisivat tapelleet tiiliseinän kanssa, mutta kumpikaan ei onneksi näyttänyt huomaavan sivummalla seisovia Chionea ja Meriaa. No, ei ainakaan vielä. Hienoisesti kulmiaan kohottaen Chione liikahti viimein eteenpäin, vilkaisten Meriaa silmäkulmastaan, varmistaen tytön olevan kunnossa, ennenkuin käänsi katseensa ovelle jääneeseen kookkaaseen miehenkörilääseen, joka näytti suoraansanottuna pelottavalta karkeine piirteineen ja melko likaisine vaatteineen, mustan parran peittäessä lähes tuon koko kasvot. Mutta Chione vain astahti tätä lähemmäs hieman hymyillen, tervehtien miestä tuttavallisesti, kutsuen häntä Achaziksi.
"Chike!" Achaziksi kutsuttu mies virnisti leveästi ja lätkäisi naista tuttavallisesti selkään, saaden tuon horjahtamaan muutaman askeleen eteenpäin siinä määrin, että Achaz itse päätyi tukemaan tuota sen verran, että Chione pääsi takaisin tasapainoon. "Anteeks vaan, unohan aina mite honteloa tekoo oot. Söisit enemmän luikku. Töihinkö tulossa?" mies jatkoi astuen nyt syrjempään kokonaan peittämältään oviaukolta, suoden näkymän hetkeksi taakseen kapakkaan. "Jaahas, naisseuraakin on hankittu." uusi virnistys miehen huomatessa Merian - lähes mustien, pistävien silmien katse kiinnittyi nyt hetkeksi tutkailevana suoraan nuoreen tyttöön.
"Niin." Chione yritti naurahtaa kevyesti, mutta ei voinut olla irvistämättä hieroen selkäänsä Achazin "taputuksen" jäljiltä. Viimein tuo kuitenkin suoristautui, vilkaisi sisälle nopeasti ennenkuin katsahti taas mieheen. "En, itseasiassa etsimme herra ... Dfe... ööm... " vilkaisu Meriaan, kunnes nimi palautuikin yllättäen naisen mieleen. "Herra Dfredefraa. Onko näkynyt?" nainen kiirehti jatkamaan, virnistäen taas kiusaantuneesti Achazin vihjauksen jäljiltä.
"Nimi ei kyllä kuulosta tutulta, mutta käykää katsomassa. Saattaahan hän siellä ollakin." Achaz raapi päätään katse viimein Meriasta irroten. "Mutta varovasti, vaikka nyt menon pitäisi olla vähän rauhallisempaa. Nämä kaksi pirulaista aiheuttivat häslinkiä, kaatoivat pöydätkin riehuessaan..." mies saarnasi, mulkaisten humalaisia miehiä halveksuvasti - toinen noista oli päässyt jo jaloilleen ja potki nyt maassa vieläkin makaavaa tappelukumppaniaan ylös, yrittäen yhä haastaa riitaa tämän kanssa.
"Selvä, kiitos Achaz." Chione kiirehti sanomaan, vilkaisten sitten Meriaan nopeasti. "Ehkä on parasta, että tulet sisälle." tuo ehdotti, katse kahdessa miehessä käväisten - jos tuon kaveri ei nousisikaan maasta hetkeen, saattaisi mokoma kiinnittää huomionsa hyvinkin pian muihin paikalla oleviin.


[pahoitteluni lievästä hiittauksesta]

Tytön jännittynyt odotus loppui lähestulkoon pamaukseen ja kyyneliin. Hän oli kävellyt oven luokse melkein kuin unissakävelijä, vaikka hän kuuli murisevat kiroukset ja älähdykset sisältä ei hän osannut varautua oven yhtäkkiseen paiskautumiseen. Nopeasti reagoiva Chike tempaisi hänet käsivarresta sisään ja ennen kuin Meria ehti älähtää yllättyneesti, kaksi korstoa lennätettiin oviaukosta peräkkäin ulos. Molempien naama oli kirjava sekä viinistä että ruhjeista, ties minkä kanssa miesten naamataulut olivat tehneet lähempää tuttavuutta... Ulkonäön perusteella he olivat juuri painineet kykloopin kanssa.

Ovensuuhun seisomaan jäänyt mies, joka oli ilmeisesti avustanut kaksikkoa poistumisessa, ei ollut myöskään kutsuvan näköinen. Musta, villisti sojottava parta ja tuuheat kulmakarvat saivat miehen näyttämään pelottavalta, mutta yrmy ilme suli leveään hymyyn, kun egyptiläisnuorukainen meni tervehtimään toista. Meria jäi katsomaan ihmeissään, kun hänen hienostopojaksi julistamansa Chike tervehti hurjaa merimiestä kuin vanhaa tuttua. Eihän turvallisesti muurien suojassa elävä Ihminen voinut tuntea raavaita merimiehiä!

Sivummalla toinen tappelupukareista örisi epäselvästi ja oli huojumisestaan huolimatta onnistunut kohottautumaan jaloilleen. Vilkaistuaan tätä näkyä Meria otti pari askelta Chikeä ja tämän hurjaa kaveria kohti. Hän käänsi katseensa noihin kahteen juuri parahiksi kuullakseen toteamuksen naisseurasta. Hänkö muka tuon egyptiläisen seuralainen! Meria ei tiennyt pitäisikö tuhahtaa toisten sokeudelle ja hölmöydelle vai olla huolissaan. Ja kuinka egyptiläispoika kehtasikaan myöntää koko asian, törkeää.

Tai sitten merimiehet todellakin seilasivat laivoissaan niin pitkiä matkoja, etteivät he enää erottaneet seisoiko heidän edessään kunniallinen orja vai joku likainen lirkuttelija. Meria ei vain ymmärtänyt, minkä takia hän viime aikoina oli päätynyt kerta toisensa jälkeen purjehtijoiden seuraan. Oli selvää, että Achaz ja muut tuntemattomat olivat juuri merimiehiä: he olivat lihaksikkaita, ja tuskinpa täällä satamakapakassa mitään maanviljelijöitäkään liikkui.
Miesten mulkoilu vaihtui huolestuneeksi vilkuiluksi, kun Chike ehdotti sisälle siirtymistä. Jos tuo iso, mustapartainen köriläs oli todennut, että kapakassa pitäisi olla varovainen, niin silloin siellä oli mitä luultavimmin hengenvaarallista. Toivottavasti herra Dfredefran palvelija tai herra itse ei olisi sisällä, jotta sinne ei tarvitse jäädä.

Merian epäröinnin aikana kaverinsa höykyttämiseen kyllästynyt humalainen huomasi, että lähistölle oli eksynyt yksi kauniimman sukupuolen edustaja. Kriteerit eivät olleet turhan tiukat, joten mies lähti hoippumaan kolmikkoa kohti. Aluksi näytti siltä, että mies ei pääsisi muutamaa askelta pidemmälle, mutta jotenkin toinen sai terästäydyttyä.

"Mitäsh, teh tahmakoorat ette ossaa käsith.... käsitithe...", hän aloitti haukkumalla Chiken Achazin taitoja naisten käsittelyssä, mutta suuntasi sitten huomionsa Meriaan.
"Tuleha tänne, tytsheliini."

Apua, umpikuja! Mitä jos tuo seuraisi heitä takaisin sisälle, sitten hän ei pääsisi karkuun. Meria vinkaisi ja vilkuili Chiken suuntaan etsien turvaa, ja samalla mietti onnistuisiko hänen juosta karkuun. Miksi, oi miksi hän oli tullut tänne?

((Meria on vain tyytyväinen, kun sen nenä pelastui murskautumiselta ^^ ))

No, vaikka Achazille oli suotua kokoa enemmän kuin suurimmalle osalle miehistä, ei tuota voinut kovinkaan tarkkasilmäiseksi tai nokkelaksi kutsua, ellei sitten hyvällä tahdolla. Mutta huolimatta pelottavasta ulkonäöstään tämän miehen sydän oli hyvä, eikä Achaz koskaan ollutkaan pahantahtoinen - Chiokenkin tuo oli siipiensä suojiin ottanut, vaikka muut olivat hontelolle pojannulikalle irvuilleetkin. Achazilta Chioke oli oppinut paljon ja paljon nainen oli tuolle myös velkaa. Vaikka eipä sillä, että Chione itsekään olisi pahemmin Achazin huomautusta pohtinut, saati huomannut Merian paheksuntaa, sillä sen sijaan nainen silmäili kookkaan ystävänsä ohitse sisälle, jossa kaikuivat humalaisten miesten huudahdukset, mutta jossa vaikutti suhteessa olevan rauhallista, Achazin "poistettua" enimmät häiriötekijät. Aluksi Chione ei kuitenkaan edes huomannut pystyynkompuroineen miehen lähestyvän, ei ennenkuin Achaz murahti ärtyneesti ja puristi suuret kätensä nyrkkiin sen näköisenä kuin aikoisi leipoa miehen muutenkin jo ruhjottuja kasvoja uudempaan uskoon. Mutta nyt Chione puolestaan tarttui Achazia rauhoittavasti olkavarresta, vaikka selvää oli että hyvinkin laihalta ja sorjalta kookkaan ystävänsä rinnalla näyttävä "poika" tuskin tuota pystyisi sekuntiakaan enempää paikallaan pitämään. Mutta yllättävää kyllä, Achaz pysähtyi ja tyytyi mulkoilemaan miestä hieroen käsiään yhteen.
"Sinuna olisin hiljaa, mokoma rakkikoira!" tuo kuitenkin ärjäisi ärtyneesti.
"Anna olla, Achaz..." Chione jo aloitti tyynnyttelevämmällä äänensävyllä, mutta kun humalainen mies kiinnittikin huomionsa Meriaan, astui nainen itse puolestaan esiin.
"Älä luulekaan koskevasi häneen!" Chione ärähti astuen miehen ja Merian väliin, mulkoillen tuota kipunoivasti tummilla silmillään, hennot kädet nyrkkiin puristuneina - voimasuhde näytti suorastaan naurettavalta, sillä yhtä lailla kuin Azhacia ei voinut kovinkaan nokkelaksi kuvailla, ei kyllä Chioneakaan voinut mennä voimakkaaksi tai lihaksikkaaksi sanomaan. Sen sijaan, seistessään siinä humaltuneen merimiehen edessä, tuo näytti enemmänkin langanlaihalta tikulta siinä missä toisen käsivarretkin jo pullistelivat lihaksista. Mutta siltikään Chione ei väistynyt, mulkoili vain miestä vihaisesti ja ehkä juuri se sai tuon hetkeksi pysähtymään.
"Shinäkö aioth esthää... nättih poika?" tuo röhähti ja kumartui lähemmäs, puistattaen hieman viinan löyhkässään Chionea, minkä merimies tulkitsi omalta osaltaan peloksi.
"Nhiihn ajatthelinkin..." tuo naurahti karkeasti, ennenkuin yritti työntää horjuvasti Chionea pois tieltä, johon nainen vastasikin tyrkkäämällä miestä kauemmas itsestään, saaden humalaisen merimiehen horjahtamaan muutaman askeleen taaksepäin - yllättäen varmaan merimiehen siinä missä itsensä ja muutkin. Jopa Achaz kohotti kulmiaan taustalla ja Chione tunsi veren pakenevan kasvoiltaan, koska niin typerä hän ei ollut että hankkiutuisi tietentahtoen nyrkkitappeluun kookkaan merimiehen kanssa - paitsi tietenkin nyt. Vaikka hänen ainoana tarkoituksenaan oli kyllä puolustaa Meriaa, vaikka tuskinpa tuolla oli väliä, ainakaan merimiehelle, joka näytti saaneen leikistä tarpeekseen.

Achaz, joka oli huomaamatta hivuttautunut Chionen vierelle - mikä muuten oli aika saavutus isolta mieheltä - sai naisen hieman säpsähtämään tarttumalla tuota olkapäästä ja nykäisemällä tuon taaksemmas, vaikka Chione itsekin oli jo astunut muutaman askeleen taaksepäin. "Parasta että menette nyt sinne sisälle." tuo mutisi suupielestään katse merimiehessä.
"Joo, hyvä on." Chione mutisi, vänkäämättä vastaan ja käännähti Meriaan päin, kiirehtien oven suuntaan. "Tule, mennään!" tuo huudahti kevyesti ja kuuli takaansa vain Achazin ärjäisyn kun tuo tarttui heidän peräänsä kiirehtineeseen merimieheen, joka ei selvästikään ollut aivan tyytyväinen tilanteeseen. Mutta ei Chionellakaan ollut tarkoitus jäädä tapahtumia pidemmäksi aikaa sivusta seuraamaan ellei tuo halunnut osaksi kyseisiä tapahtumia.

Meria painautui talon röpelöiseen seinään ja yritti tekeytyä niin pieneksi ja huomaamattomaksi kuin mahdollista. Ehkä pelottava juoppo ei jaksaisi enää välittää näin mitättömästä ilmestyksestä. Tytön toive toteutui, kun merimies lopulta käänsi katseensa pois hänestä – ainakin hetkeksi. Syynä siihen oli heiveröisen Chiken uskalias liike.

Ensin Meria oli yllättynyt, kun suurikokoista kaveriaan hillinnyt egyptiläinen esti huomattavasti ronskimman juopon aikeet. Aivan kuin kissanpentu yrittäisi pysäyttää raivostuneen härän. Nuori nainen ei kuitenkaan arvostellut toisen harkintakykyä kauaa, koska hän tajusi hieman myöhässä, että toinen yritti suojella häntä. Ruumiillinen voima oli nuorukaisella melko olematonta, mutta toisen rohkeus... Se teki vaikutuksen. Päättäväisesti ja näköjään pelkoa tuntematta egyptiläinen vastusti tuota barbaarimaista ilmestystä, eikä toinen ollut huolissaan siitä, kuinka hänelle itselleen käy.
Lapsille kerrotuissa saduissa puhuttiin usein sankareista. Meria oli luullut, että ne ovat vain mielikuvituksen tuotetta, nuo yli-inhimillisillä voimilla varustetut lihaskimput. Hänen täytyi myöntää olleensa väärässä: sankareita löytyi myös oikeasta maailmasta, vaikka sitä ei aluksi uskoisi.

Julistettuaan Chiken näin hienoksi olennoksi Meria ei ollut enää huolissaan toisen pärjäämisestä, eikä murjotuksi tuleminen ollut enää vaihtoehto. Oli hyvä, että Chike hoputti Meriaa menemään sisälle, sillä muuten hän olisi varmaankin haltioituneena jäänyt tuijottamaan toista ihailevasti ja mahdollisesti – todennäköisesti - kuvitelmat olisivat murskautuneet ensimmäisten nyrkiniskujen tahdissa.
Vaikka hän oli pyörällä päästään, tyttö tajusi totella toisen kehoitusta. Onneksi se oli ollut tarpeeksi selkeä, joten hän kiiruhti ovelle. Se ei ollut niin painava kuin miltä se näytti, tai sitten tyttö oli vahvempi kuin itse luuli, mutta hän sai avattua sen. Vilkuilematta taakseen tai katsomatta eteensä hän säntäsi sisäpuolelle.

Onneksi edessä ei sattunut seisoskelemaan ketään ja kaikki särkyvät esineet olivat turvallisen välimatkan päässä, joten tyttö ei päässyt aiheuttamaan enempää kaaosta. Meria räpytteli hämärässä tilassa silmiään, hän ei vielä nähnyt kunnolla ympärille. Hajuaisti sen sijaan toimi ja kapakan kostean lämmin, mausteinen tuoksu upotti tytön sisäänsä.
Paikoilleen jähämtänyt, vaatimattoman ja köyhän näköinen tyttö ei saanut äskeisen hävityksen jälkiä korjailevalta tarjoilijalta suopeaa ilmettä. Katsomatta sen enempää tuliko tytön mukana muita henkilöitä, jo hieman harmaantunut nainen lähti kävelemään Meriaa kohti, napaten matkan varrella tyhjentyneitä kulhoja mukaansa. Vaikka kapakka 'Kostea uni' ei ollut kovinkaan tarkka asiakkaidensa ulkonäöstä, heidän piti kyetä maksamaan tilauksensa.

Chione näki liikkeensä enemmänkin typeryytenä, pelkkänä harkitsemattomana tekona, eikä suinkaan sankaruutena, vaikka ei tuo sen puoleen arvannut sitäkään että Meria ajatteli hänestä niin. Reaktio oli kaikin puolin ollut vain hyvin vaistomainen ja nainen oli ottanut askeleen eteenpäin ennen kuin itse tajusikaan. Mutta eipä tuo kauaa hidastellutkaan, kun jo kääntyi kannoillaan ja kiirehti Merian perässä sisälle, ehtien kuulla takaansa vain Achazin leijonankarjahdusta muistuttavan murahduksen - mitä heidän takanaan sitten ikinä tapahtuikin, siitä ei nainen jäänyt selvää ottamaan vaan antoi oven paukahtaa kiinni takanaan kasvojensa ilme ehkä luvattomankin paljon helpotusta ilmentäen.

Selkänsä suoristaen ja syvään henkeä vetäen nainen loi ympärilleen tutkailevan silmäyksen - tummat silmät tottuivat pian kapakan hämäryyteen, olihan tuo ennenkin täällä aikaansa viettänyt. Kasvoillaan tutkimaton ilme tuo pyyhkäisi lyhyitä hiuksiaan ja ohjasi sitten Merian varovaisesti eteenpäin laskemalla kätensä hetkeksi tytön olkapäälle, hyvin rauhoittavasti kuin olisi aavistanut tytön kenties säikähtäneen äskeisestä välikohtauksesta. "Pahoitteluni äskeisestä." nainen sanoikin kumartuen hieman Merian puoleen astuessaan tuon vierelle, katseen kuitenkin kierrellessä ympäri kapakkaa sen kävijäkuntaa tutkaillen. "Tule." tuo viittasi tytön taas liikkeelle, astuen eteenpäin vilkaisten torjuvasti nuhruisen näköiseen tarjoilijaan, pudistaen tuolle pikaisesti päätään mikä sai tarjoilijan pyöräyttämään silmiään ja kääntymään takaisin pöytien puoleen. Chione sen sijaan jatkoi matkaansa tottuneesti tiskin ääreen, vilkaisten Meriaan silmäkulmastaan. "Odota tässä, käyn kysymässä onko sitä sinun herra…" taas nainen joutui hetken aikaa miettimään, kurtisti aavistuksen kulmiaan tummien, kapakan hämäryydessä lähes mustilta näyttävien silmien katse Meriassa, lyhyeksi kynityn tukan kiillellessä sinimustana tilan valaistuksessa. "… Dfedefraa näkynyt." tuo hymähti, vilkaisten vain pikaisesti tiskin toiseen päähän, jossa nuokkui silmät ristissä vanha mies, joka näytti siltä kuin ei olisi moneen kuukauteen käynyt pesulla. Nainen kuitenkin näytti toteavan miehen harmittomaksi, samoin kuin tilanteen rauhalliseksi, koskapa tuo katsahti nyt vain pikaisesti tiskin taakse ilmestyneeseen suurimahaiseen mieheen, joka lätkäisi olkapäältään tiskille liasta harmaan rätin ja pyyhkäisi käsiään yhteen silmäillen kyllästyneen oloisesti Chionesta Meriaan. "Anna tytölle mitä hän haluaa." nainen hymähti, heittäen kolikon miehelle, joka nappasi sen yllättävän ketterästi ilmasta, Chionen kääntyessä jo kannoillaan ja Merian vastausta odottamatta tuo asteli määrätietoisesti pöytien sekaan, mennen epäilemättä ottamaan selvää löytyisikö herra Dfedefraa täältä. Ei ehkä kovinkaan sankarillista jättää tyttöä yksinään, mutta Chionen silmissä kaikki näytti olevan hyvin. Nytkin vain paksu mies baarin takana käänsi katseensa Meriaan, kohottaen tytölle toista kulmaansa laiskasti kuin odottaen tuon tilaavan jotakin, kiinnittämättä huomiota tiskin päässä olevaan mieheen, joka oli alkanut kuorsaamaan.

((Olin aivan varma, että olin lähettänyt tämän... Onneksi olin sentään tallentanut kirjoittamani viestin koneelle, uudelleen kirjoittaminen on jotain niin ärsyttävää))

Kapakan rauhallinen tunnelma ja ruoan tuoksut rauhoittivat tyttöä, vaikka kenties ainoa syy hetkelliseen hiljaisuuteen oli äänekkäimpien tappelupukarien poistuminen, tai siis poistaminwn. Osa jalkoihin jääneistä olivat saanut niin pahan täräyksen äskeisessä hässäkässä, että he olivat hoiperrelleet varjoisiin sopukoihin lepäämään.
Tällä hetkellä miellyttävä oli oikea sana kuvaamaan ympäristöä, kunhan ei katsonut liian tarkasti ympärilleen, ja etenkin ulkona odottavaan tilanteeseen verrattuna sisäpuolella oli varsin mukavaa. Omaksi onnekseen Meria ei edes halunnut huomata mitään ikävää, äskeisessä oli ollut hänelle tarpeeksi jännitystä, joten paikka näytti jopa puhtaalta ja tirisevän lampaanlihan tuoksu toi veden kielelle. Kun pelastava mies laski kätensä hänen olalleen, Meria ei säpsähtänyt, vaan vilkaisi taakseen ja hymyili tyytyväisenä – aivan kuin äskeistä välikohtausta ei olisi ollutkaan. Hän seurasi Chikeä kuuliaisesti tiskin luo ja toisen häipyessä hän vastasi tiskin toisella puolella seisovan miehen katseeseen hieman mietteliäänä. Hän ei juuri nyt hätääntynyt ainoan turvan äkkinäisestä katoamisesta, sillä hän oli huomannut hyvin, kuinka kiiltävä kolikko oli vaihtanut omistajaa. Välkähdys oli ollut niin hieno, että näytti siltä kuin jumalat itse olisivat sen kiillottaneet, kenties Hefaistos oli lyönyt sormeensa ja siirtynyt sitten helpompiin hommiin, tai sitten itse Haades oli päättänyt luovuttaa kolikon vaihtokaupassa. Mitäköhän sellaista Chike oli tehnyt, että nimeltä mainitsematon manalan herra oli antanut hänelle jotain omaansa?

Mies kyllästyi odottamiseen ja kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan, hän oli jo kääntymässä pois. Siihen Meria havahtui salamannopeasti, koska hän oli nälkäinen, ja pyysi lihaa varsin määrätietoisesti. Siitähän oli maksettu, joten olisi täysin töykeää, sivistymätöntä ja typerää jättää tuota kallisarvoista kolikkoa hyödyntämättä.
Nälkäinen vatsa oli tällä hetkellä ajatuksia äänekkäämpi, joten Meria ei edes huomannut murehtia, olisiko hänen pitänyt huomauttaa Chikelle, ettei hän itse herra Dfredefraa etsinyt, vaan jotain tämän käskyläistä. Mikäs siinä, vaikka hän löytäisi itse herran, olisipa hänellä vatsa ainakin täynnä.

Eräästä porukasta kuului räkätystä ja miehet lämivät toisiaan selkään. Kenties kaikkein äänekkäin miekkonen hörppäsi viiniään ja huomasi samalla tutun henkilön.
"Hei Chike, millos tuot penskat näytille? Vai ootko ryhtynyt papiksi kun et viimeksikään saman katon alle päässyt sen kaunottaren kanssa?"

Saatuaan höyryävän lihasuikaleen eteensä Merian kasvoille oli kohonnut autuas ilme ja hän keskittyi täysin siihen, istuen penkillä tiskin ääressä kuin olisi juurtunut siihen. Hän ei huomannut, kuinka sivustalla kuorsannut mies oli herännyt ja avannut toisen silmänsä, jolla hän katsoi lihanpalaa se tietty päättäväinen ilme kasvoillaan.

(( eipä mtn, itsellä oli vasta koeviikko, joten en olisi kyllä joutanut vastailemaankaan. ))

Chione hengähti syvään jättäessään Merian tiskin ääreen ja astellessaan lähemmäs pöytiä, joiden ääressä notkui enemmän tai vähemmän (enimmäkseen enemmän) juopuneen näköistä porukkaa. Suttuisen näköinen, harmaahiuksinen tarjoilija kuurasi läheistä pöytää suuripiirteiseen tyyliin, paljoakaan työhönsä panostamatta, mutta väisti nuorukaista tätä vain silmäkulmastaan kyllästyneesti vilkaisten. Kapakassa oli suhteellisen hämärää, vaikka oli vasta keskipäivä - muutamista ikkunoista purjehti sisään yksinäisiä auringonsäteitä, joissa pöly ja lika leijailivat. Hälinää riitti silti, sivupöydästä kuuluva naurunremakka ei riittänyt kiinnittämään Chionen huomiota naisen silmäillessä etsivästi ympärilleen, mutta perästä kuuluva huudahdus kylläkin. Katse kääntyi pöydässä istuviin kookkaisiin merimiehiin, toinen kulma kohosi aavistuksen.
"Sinunhan se pitäisi kaikista maailman miehistä, Demaratos, tietää, että lapsista on vain vaivaa. Paljon sinulla niitä lapsia jo onkaan? Kymmenen vai enemmän?" nainen kuittasi takaisin napakasti, saaden aikaan uuden naurunremakan miesten töniessä Demaratoksi kutsuttua miestä, joka virnisti leveästi takaisin. "Eihän sitä mies mitään luonnolleen mahda."
"Ei näköjään. Ja kuka sanoi, etten muka viimeksi päässyt sen naisen kanssa saman katon alle?" Chione heitti piruilevasti perään ja tällä kertaa Demaratos meinasi tukehtua viiniinsä sanojen johdosta, mutta nainen ei sitä jäänyt katsomaan vaan jatkoi matkaansa, jättäen remuavan miesjoukon omaan arvoonsa. Kieltämättä, aluksi Chione oli ollut mokomasta kuittailusta varsin nolona, mutta sittemmin nainen oli oppinut vastaamaan miesten virnuiluun samalla mitalla.

Syvä huokaus karkasi naisen huulilta kun tuo pysähtyi keskelle kapakkaa silmäillen hämärimpiin sivupöytiin tutkivasti, kunnes päätti hoitaa asian yksinkertaisimmalla tavalla. Niinpä tuo korotti ääntään ja huusi miesten äänten yli;
"HOI! Tunteeko kukaan teistä jotain herra Dfredefraa?" Suurin osa tuskin kiinnitti huomiota Chioneen, mutta muutamasta pöydästä vilkaistiin häneen, kunnes yksi mies näytti nousevan kiireesti jaloilleen ja suuntaavan askeleensa ovelle. Mutta Chione keskeytti tuon matkan kiirehtimällä miehen eteen, kohottamalla aavistuksen kulmiaan tuolle, joka näytti vaatetuksen perusteella palvelijalta. "Oletan, että sinä tunnet." nainen tokaisi, vilkaisten pöytään, josta mies oli noussut, virnistäen aavistuksen. "Isännän rahoja tuhlaamassa?" enemmän kysymys kuin toteamus naisen huomattua pöydällä olevan tyhjän olutkolpakon.
"En suinkaan, en suinkaan. Olin tässä vain... herra Dfredefra lähetti minut tänne." parrakas ja aavistuksen kumara, mutta kapakkaan suhteellisen siistin näköinen egyptiläismies kyyristeli entisestään Chionen edessä näyttäen ihan pikkupojalta, joka oli juuri jäänyt kiinni tekemästä pahojaan.
"Aivan varmasti." Chione hymähti tarttuen miestä käsipuolesta ja lähtien johdattamaan tuota määrätietoisesti kohti tiskiä, jossa Meria yhä odotteli (ainakin toivottavasti). "Eräällä ihmisellä on sinulle asiaa." tuo lisäsi ja kiristi otettaan miehen käsivarresta kun tuo nykäisi itseään aavistuksen kauhuissaan irti, ajatuksissaan epäilemättä pako - luultavasti tuo luuli Chionen johdattavan häntä suoraan rangaistavaksi.

Aah, mausteisen lihan täyteläinen maku levisi suussa hitaasti, kun Meria pureskeli palaansa nautinnollisesti silmät kiinni. Tämä oli täysin kapakkaan uskaltautumisen arvoista. Joku olisi voinut väittää lampaanpalaa kuivaksi ja sitkeäksi, mutta Meria olisi voinut olla aterialla vaikka Elysionin kentillä. Hän ei kuullut tai huomannut salissa kajahtavaa kysymystä, eikä hänen vieressään istuvan miehen hivuttautumista lähemmäksi.

Tyttö avasi silmänsä juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka vieressä istunut tumma hahmo tuli lähemmäksi. Se ei hidastanut, vaan törmäsi Meriaan tönäisten tyttöä vastakkaiseen suuntaan. Vain nopea tarrautuminen kapakan pitkän pöydän pintaan esti häntä tippumasta jakkaraltaan. Hän kiljaisi, mutta ääni hukkui kapakan meluun. Päästyään tasapainoon hän katsoi tuimasti tuota typerää törmäilijää kohti, mutta toinen oli jo kadonnut. Kuin myös herkullinen lampaanliha.

Meria oli ehtinyt nielaista ensimmäisen palan, mikä oli hyvä asia, muuten hän olisi saattanut tukehtua siihen. Hän olisi kuitenkin hyvin mielellään syönyt sen kokonaan.... Tiskin toisella puolella puuhaileva iso mies oli ollut juuri sopivasti ollut kauempana, keskittyen uusiin asiakkaisiin. Nyt tuo palasi takaisin ja nosti tyhjän lautasen virnistäen tytön edestä.
"Sinullapa taisi olla oikea merimiehen nälkä."
Meria ei vastannut mitenkään.

Myrtyneenä paikoillaan istuva tyttö ei huomannut Chiken ja egyptiläisen lähestymistä, ennen kuin he olivat vieressä. Käsivarresta retuutettava egyptiläinen haisi pistävästi halvalta viiniltä, miehen kaidat kasvot olivat hiestä kosteat. Toisen silmät pälyilivät vilkkaasti ympärilleen, ja Merialle tuli paha aavistus.
"Onko hän...?", tyttö kysyi Chikeltä. Samalla hän toivoi, että kyseessä olisi vain väärinkäsitys, sillä hän ei halunnut olla missään tekemisissä tämän epämiellyttävän vieraan kanssa. Ensin ruoka varastetaan eikä kukaan huomaa mitään, sitten hänen pitäisi antaa tärkeä kirje vähintäänkin epäilyttävälle egyptiläiselle. Hänellä olikin ollut liikaa hyvää onnea viime hetkiin asti.

Jos Chione olisi huomannut Meriaan kohdistuvaan vääryyden, olisi nainen ehkä jotenkin asiaan puuttunutkin, mutta sen enempää varasta kuin kohtausta itsessäänkään ei huomattu, sillä naisen huomio oli täysin vierellä poukkoilevassa egyptiläispalvelijassa. Chione ei voinut olla nyrpistämättä nenäänsä hermostuneen miehen hikoilulle, kovin poikamainen ele, eikö? Ote toisen käsivarresta ei hellittänyt kuitenkaan hetkeksikään, eikä mies näin ollen päässyt livahtamaan omille teilleen, sillä Chionen hoikista käsivarsista löytyi yllättävän paljon voimaa, itse asiassa enemmän kuin päällepäin uskoisi. Fyysistä työtä ei käynyt välttäminen nuorena miehenä, mutta oli siitä jotain hyötyäkin - esimerkiksi se, että tämä lurjus ei nyt saanut mahdollisuutta livahtaa tiehensä. Toista pidettiin kuitenkin silti sopivan välimatkan päässä, eikä suinkaan vedetty rintakehään vasten suoranaiseen kuristusotteeseen niin kuin osalla miehistä oli tapana tehdä. Sillä totuushan oli, että Chionen fyysisiin ominaisuuksiin lähemmin tutustumalla saattaisi nopeasti huomata, että tuon rintavarustus oli turhan pehmeä ja erilainen sopiakseen nuoreksi miehen rintakehäksi, vaikka päällepäin se siksi ehkä onnistuttiinkin naamioimaan.

Viimein Chione sai retuutettua miehen Merian eteen, puolittain tyrkäten tuon tiskiä vasten ja komentaen sitten istumaan, minkä mies tekikin - yhä kummalliseen tapaansa kyyristellen ja katse sinne tänne pälyillen, kun tämä hermostuneena tuntui tapailevan sitä pakoreittiä, jota ei ollut olemassakaan. "Eiköhän." nainen vastasi Merialle katse tytössä käväisten, kääntäen sitten huomionsa takaisin egyptiläiseen. "Missä isäntäsi, herra Dfredefra, on?" Chione jatkoi aavistuksen kärsimättömällä äänellä, joka johtui tosin siitä, ettei nainen pitänyt egyptiläisestä sen enempää kuin Meriakaan, vaan halusi hoitaa asian mahdollisimman nopeasti alta pois.
"Ei ole minun asiani kertoa jokaiselle muukalaiselle, missä herrani aikaansa viettää." egyptiläismies vastasi liukkaasti, mutta hermostuneeseen sävyyn, kääntäen sitten epäluuloisen katseensa Meriaan ja nyrpistäen nenäänsä tajutessaan katsovansa silmiin toista orjaa. Tämänkö takia hän olikin joutunut keskeyttämään luvattoman, mutta nautinnollisen juomahetkensä? Tosin ihan kuin mies itse olisi ollut yhtään Meriaa parempi.
Chione sen sijaan puuskahti harmistuneesti ja käänsi kysyvän katseensa Meriaan. "Haluatko, että murran hänen kätensä?" nainen kysyi irvistäen, mutta piloillaan - tosin vain puoliksi. Hän ei pitänyt egyptiläisestä, eikä tuon tavasta mulkoilla Meriaa.

Tuolin laidalla kyyristelevä egyptiläinen ei ollut oikean orjan tasolla, minkä takia Meria pystyi katsomaan toista nenä aavistuksen verran pystyssä. Kenties Egyptissä oli erilainen käsitys orjuudesta, mutta tuollainen kiemurtelu ja vastaamisen vältteleminen ei ollut sopivaa. Orjan tuli edustaa isäntäänsä parhaansa mukaan, etenkin jos hänet tunnistettiin, eikä egyptiläisellä ollut mitään oikeutta päättää, pitäisikö hänen kertoa ylempiarvoiselle isäntänsä sijainti.
Toisaalta tyttö ei ollut paljoakaan parempi, kenties hän täytti kirjoittamattoman hyvän orjan määritelmän vieläkin huonommin, mutta sitä hän ei myöntäisi. Meria ei sentään hikoile niin paljon, että henkilöiden kaavut tahriintuisivat.

Hetken hän ihmetteli, miksi egyptiläinen oli niin haluton kertomaan isäntänsä sijainnin, mutta hän ohitti asian olankohautuksella, kun huomasi halveksivan katseen, joka päättyi nenän nyrpistykseen. Aivan kuin mies olisi juuri maistanut kitkerää, vetistä viiniä. Nuori nainen suipisti suutaan ja hänen leveät poskensa jäykistyivät ja hän totesi pitävänsä tästä kaljusta kummajaisesta entistä vähemmän. Toinen oli nyrpeä, lipevä, humalassa ja täysi törkimys.

Egyptiläisen ruskeilta kasvoilta katosi kaikki terve väri, kun Chike lausahti kysymyksen, tai siis uhkauksen. Meria ei ottanut lausetta tosissaan, joten häntä vain huvitti toisen orjan kauhistunut ilme. Tyttö oli varma, että lause oli pelkkä vitsi, eihän Chike voisi tehdä maanmiehelleen mitään. Sen takia hänen oli helppo mennä leikkiin mukaan.
"Hmmm", hän mutisi ja kävi mulkosilmän ukon suurieleisesti silmillään läpi. "Ilman kättä hänestä ei ole mitään hyötyä, emme voi olla niin julmia, mutta eihän kukaan tarvitse nenää."
Hänen onnistui pitää suht vakava ilme kasvoillaan, lukuun ottamatta silmien nauramista.

Chionenkin huulille kohosi jollain tapaa tyytyväinen hymy, joka ei tosin heidän edessään kyyristelevälle miehelle luvannut mitään hyvää. "Hmm..." nainen aloitti kuin asiaa todella mielessään pohdiskellen. "Taidat olla oikeassa." tuo lopulta sanoi virnistäen ja oli jo asettamassa kätensä egyptiläismiehen olkapäälle, mutta nyt orjan hermostunut huudahdus keskeytti hänet.
"Hyvä on, hyvä on!" mies melkein huusi kyyristellessään siinä Merian ja Chiken välissä, kohottaen kätensä puolittain ilmaan kuin todella uskoisi jommankumman kohta lyövän häntä. "Minä kerron missä isäntäni on..." tuo jatkoi kiireesti, kun Chione kohotti kulmiaan aavistuksen pilkallisen kysyvästi. "... jos te sanotte mitä asiaa teillä on hänelle." katse pälyili villisti Chikestä Meriaan ja takaisin, mutta samalla huulilla käväisi viekas hymy.

Egyptiläisorja alkoi todella pikkuhiljaa ärsyttää Chionea, eritoten tuo tavaton kiertely, mistä syystä moni ruoskituttaisi moisen käytöksen kirjaimellisesti orjan selkänahasta. Ei sillä, että Chione olisi sitä itse tehnyt, mutta pikkuhiljaa kieltämättä naisenkin mielessä alkoi kyteä pienoinen kärsimättömyys. "Kuulepas, sinulla ei ole mitään oikeutta asetella mitään ehtoja meille asemaasi nähden." nainen tokaisi tylysti ja mietti hetken aikaa tosissaan löisikö miestä. Ehkä egyptiläinen huomasi Chionen kasvoilta kuvastuvan ilmeen ja päätti siksi vaihtaa nopeasti taktiikkaa.
"Ehkä ei, mutta toisaalta... jos satutatte minua, niin ette varmasti tule löytämään isäntääni." äänessä oli voitonriemuinen sointi ja huulille kohosi taas se kyräilevä hymy.
Chionelta puolestaan pääsi turhautunut huokaus ja katse kääntyi hetkeksi Meriaan, mutta harmikseen nainen joutui myöntämään mielessään, että orjan sanoista löytyi totuuden siemen - herra Dfredefra voisi olla missä tahansa. Chionen katse kohdistui nyt Meriaan kysyvänä, hän kohta joko löisi orjaa ihan oikeasti tai pesisi kätensä koko hommasta. Katseesta kuvastui se ääneen lausumaton kysymys "mitäs nyt tehdään?"

Orjan voitonriemuisen toteamuksen jälkeen Meria ei voinut vastata suoraan Chiken katseeseen, vaan hän käänsi katseensa syrjään. Tilanne oli omituinen: orja lähes hyppyytti vapaata miestä, joka odotti toisen orjan sanovan tilanteeseen jotain. Asemat olivat kääntyneet nurinkurisesti päälaelleen, eikä siitä varmasti seuraisi mitään hyvää.
Alun perin Meria oli saanut käskyn antaa kirje herra Dfredefran uskolliselle palvelijalle, jota esitti tuo kiiluvasilmäinen koi. Tyttö ei muistanut laisinkaan, täsmäsivätkö ulkoiset tuntomerkit tähän palvelijaan, mutta uskollista toisesta ei varmasti saanut tekemälläkään. Toisaalta Meria oli käyttänyt viime aikoina omaa järkeään eli ollut tottelematon, mistä hän oli joutunut kärsimään. Pitkät päivät kellarissa olivat olleet kauheita, eikä hän halunnut kokea sitä uudestaan. Ei ainakaan näin pian.
Hän ei myöskään tiennyt, että hänen kantamansa kirje ei ollut pelkkä kauppalappu, jossa varmistettiin toimituksen yksityiskohdat.

Meria jäi tarkastelemaan orjamiestä tuon voitonriemuisen lauseen jälkeen. Egyptiläinen hymyili kuivakasti, tai pikemminkin katsoi ahdistelijoitaan uhkarohkean avoimesti silmäkulmastaan. Toinen oli joko hyvä näyttelijä tai uskoi hyötyvänsä tilanteesta niin paljon, että riskin ottaminen kannatti. Tai sitten egyptiläinen arvasi, että hänelle ei uskallettaisi tehdä mitään puheista huolimatta. Siitä huolimatta toinen oli orja, joten Merian ei tarvitsisi istua tuppisuuna.

"Jos olisin sinä, en ylpeilisi isännän nimellä. Sääliksi käy, kun on orjana tuommoinen juoppo katurotta".
Hän oli saanut egyptiläisen huomion, sillä tuo käänsi hieman ihmettelevän katseensa häneen. Lyhyt tyttö oli selvästi orja, mutta miten nuori naisorja liikkui tällaisessa paikassa vapaan miehen kanssa, joka ei käyttäytynyt kuin omistajan kuuluisi.
"Pyh, mitä sinä likka kun olet – ", egyptiläinen aloitti, mutta Meria keskeytti toisen ja puhui kovalla äänellä miehen päälle ja jatkoi heti hiljaisemmin.
"Ei myöskään ole mitään syytä, miksi meidän pitäisi löytää herrasi henkilökohtaisesti. Olen saanut käskyn antaa tämän kirjeen sinulle", hän kaivoi kellertävän taitellun lapun esille, "ja heti kun tämä kirje on sinun käsissäsi, siirtyy se sinun vastuullesi."
Eli vaikka herra Dfredefra ei saisi kirjettä, voisi Meria sanoa, että hän oli antanut sen orjalle, joka oli sanonut olevansa herran palvelija. Kukaan ei voisi syyttää tyttöä, sillä hänellä oli todistaja mukana. Kirjeen turvallisuus ei huolestuttanut tyttöä, sitä ei olisi annettu hänelle jos se olisi kovin arvokas, ja siinä oli sinetti, joten ulkopuoliset eivät voineet lukea sitä.

Hän siis toimii kuten oli käsketty ja ojensi paperilapun egyptiläiselle. Jostain syystä hän vältti Chiken katsomista, aivan kuin tämä tapa olisi huono ratkaisu tilanteeseen.

((anteeksi kestosta :( ))

Chionen huulia nyki pidätelty hymy Merian sanat kuullessaan, joka kuitenkin katosi kun egyptiläismies yritti vastata samalla mitalla takaisin; nainen ei kuitenkaan ehtinyt liikahtakaan, saati avata suutaan sillä Meria onnistui keskeyttämään sekä hänet että egyptiläisorjan. Sitä seurattiin hieman yllättyneenä kun Meria kaiveli esiin sen pikkulappusen, jonka tähden oli nähty paljon vaivaa ja luovutti sen nyt noin vain tälle epämiellyttävälle egyptiläisorjalle, joka saattaisi vaikka seuraavassa hetkessä tuikata sen lähimpään katuojaan. Chione mutristi huuliaan hieman tyytymättömästi, mutta piti huulille pyrkivät sanat omana tietonaan, kaipa Meria tiesi itse parhaiten miten asia pitäisi hoitaa. Nainen ei siltikään ollut ratkaisuun tyytyväinen, - hän olisi mieluummin vaikka etsinyt itse tämän herra Dfredefran kuin luovuttanut lappusen tälle egyptiläisorjalle. Mutta eipähän hän asialle mitään mahtanut, täytyi vain luottaa Merian arviointikykyyn tässä asiassa.

"Pidäkin huolta, että viesti menee perille." Chione kuitenkin murahti egyptiläiselle viitaten tämän sitten lähtemään. "Ja nyt painu etsimään isäntäsi ennenkuin heitän sinut ulos." nainen lisäsi ja katseli kun egyptiläinen livahti pois paikalta kerta hänelle mahdollisuus siihen tarjottiin; ei tuo sentään yrittänyt enää kapakkaan jäädä vaan kiirehti puolijuoksua ovelle ja katosi sitten näkyvistä. Syvä huokaus karkasi Chionen huulilta ja nainen istuutui alas egyptiläisorjalta vapautuneelle paikalle, Merian vierelle. "Enpä ole aikoihin tavannut yhtä epämiellyttävää miestä." nainen hymähti katsellen yhä oven suuntaan kunnes vasta kääntäessään katseensa takaisin Meriaan tuo huomasi, että tyttö vaikutti jostain syystä vaivautuneelta ja tuntui välttelevän hänen katsettaan. "Mitä nyt?" naisen äänensävy oli aidosti hämmästynyt kun Chione suuntasi katseensa tarkemmin Meriaan, muuttuen huolestuneeksi. "Onko jokin hätänä? Et kai vain kuunnellut oikeasti tuon miehen puheita, hän hän oli oikea typerys." nainen vakuutti luullen Merian levottomuuden johtuvan siitä, että tyttö oli loukkaantunut egyptiläismiehen sanoista.

(( ei mtn, juhlapyhinä saa kestää ))

Meria mutisi olevansa samaa mieltä egyptiläisorjan inhottavuudesta. Hän katsoi sormiaan, jotka pyörivät vaivautuneesti toistensa lomassa, koska tyttö tunsi olevansa petturi. Chike oli nähnyt paljon vaivaa löytääkseen herra Dfredefran palvelijan ja Meria oli noin vain luovuttanut väittelyssä tämän kanssa eikä hänellä ollut sen parempaa syytä kuin laiskuus. Tyttöä ei ollut jaksanut kiinnostaa kissankarvan vertaa, saapuuko kirje oikeasti perille vai ei, joten hän oli turvautunut orjille suotuun aivottomuuteen.

"Ei ei ei", hän jatkoi mutisten ja hätisti huolestunutta Chikeä kauemmaksi toisella kädellään. Eihän mies ollut fyysisesti edes lähellä, mutta toisen katse oli liian myötätuntoinen, eikä Meria tuntenut ansaitsevansa yhtäkään tuollaista katsetta. Hän tunsi olonsa kurjaksi. Tyttö olisi varmaan sortunut itsensä syyttelyyn, jos hän ei olisi tullut ajatelleeksi miehen sopimatonta käyttäytymistä. Itsensä syyttäminen johti orjan helposti tuhoon, niin äiti oli sanonut, joten hetken mielijohteesta hän ryhtyi vierittämään syytä Chiken niskoille, mulkaisten toista ensin kulmat kurtussa.
"Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit, kun toit sen egyptiläisen niljakkeen tänne uhkailemaan. Siinä sen taas näkee, että teillä heinäsirkan jälkeläisillä on pelkkiä jauhomatoja korvien välissä!"

Meria tuhahti ärtyneesti kääntyen tuijottamaan pöydän kuhmua. Pahat sanat olivat purkautuneet suusta vauhdilla ja ne olivat jättäneet jälkeensä happaman maun. Kiukuttelun tuottama mielihyvä haihtui varsin nopeasti. Kuinka hän olikin saattanut sanoa jotain sellaista ihmiselle, joka oli hyvää hyvyyttään yrittänyt auttaa häntä? Tyttö vilkaisi Chikeä hyvin varovasti miettien uskaltaako pyytää anteeksi tai sanoa ylipäätään mitään, vai pitäisikö hänen liueta tähän tuoliin.

Chione huolestui hetki hetkeltä enemmän; miksi ihmeessä Meria ei voinut sanoa suoraan mikä häntä vaivasi? Kun selvästi tytöstä päällepäin huomasi ettei kaikki ollut hyvin. Nainen väisti hämmentyneenä taemmas tytön hätistäessä häntä kauemmas kädellään, mutta sitten naisen huulet vetäytyivät tiukaksi viiruksi ja tuo loi Meriaan tuikean katseen, tarkoituksenaan yrittää käyttää sen verran (olematonta) vapaan miehen vaikutusvaltaansa tyttöön saadakseen tuon puhumaan. Chione ehti avata jo suunsa sen näköisenä, että käskisi Merian nyt puhua suunsa puhtaaksi, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun tyttö jo puhkesikin puhumaan, - ilmeisesti häntä solvaten. Hetkeksi aikaa Chione jäi toljottamaan Meriaa suu avoinna, tajuamatta mistään mitään, kunnes lopulta ymmärsi sulkea suunsa, katsoen silti nuorempaansa hämmentyneenä; vai että heinäsirkan jälkeläinen? Jauhomatoja korvien välissä? Hänhän oli vain yrittänyt auttaa Meriaa!

Hetkeksi aikaa naisen kasvoille näytti jähmettyneen kireä ilme, joka luonnollisesti olisi jonkun toisen henkilön kohdalla saattanut merkitä sitä, että orja saisi kohta ympäri korvia uskaltaessaan loukata ylempäänsä tuolla tavalla. Mutta Chionen mielessä ei taas käväissytkään, että hän olisi kohottanut kätensä tyttöä vastaan, - sen sijaan tuo jähmeä naamio suli pois naisen kasvoilta ja yhtäkkiä Chionen nauru raikui kapakassa. "Vai että heinäsirkan jälkeläinen?" nainen nauroi iskien nyrkkinsä kevyesti tiskiä vasten, pudistaen päätään silmät naurun kyynelissä. "On sinulla puheet, tyttö." varsin soinnikas nauru helisi yhä ilmassa hetken aikaa kunnes Chione sai koottua itseään sen verran, että veti syvään henkeä, tyrskähti kerran, toisenkin ja rauhoittui sitten kuivaillen silmiään, kunnes onnistui kohdistamaan katseensa Meriaan huulet yhä hieman nykien. "Pyydän suuresti anteeksi, jos tein väärin." nainen totesi yllättäen ja suoritti jonkinlaisen puolikumarrustaidonnäytteen vaikka istui yhä penkillään. "Mutta oletin sinun etsivän herra Dfedefran palvelijaa ja hänet minä sinulle näin ollen toin." hän lisäsi vielä ja nyt äänestä kuulsi ihan pienoinen harmistus, ehkä loukkaantuminenkin. Hän ei mielestään ollut tehnyt mitään väärää ansaitakseen Merian vihat niskoilleen, vaikka tytön solvaukset häntä huvittivatkin. "Voin toki vielä etsiä äskeisen palvelijan käsiini ja viedä lapun henkilökohtaisesti herra Dfedefralle, jos se muuttaisi asian yhtään paremmaksi?" nainen ehdotti, vaikka irvistikin mielessään ajatukselle niljaisen egyptiläisorjan tapaamisesta uudelleen.