New adventure (jatkoa bad company-pelille)

(( jatkoa täältä ))

Laiva halkoi aaltoja myötätuulen kannattamana; näytti siltä kuin jumalatkin olisivat suosineet heitä, mereltä palaavia merimiehiä luomalla heille lämpimän etelätuulen. Kauempana näkyvä, alun perin niin kovin pieneltä talorykelmältä näyttänyt kaupunki kasvoi koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi Ateenan satamakaupungin, Pireuksen, muodossa. Taustalla kohosi mahtava Akropolis-kukkula ikään kuin toivottaen tulijat tervetulleiksi Ateenaan, tuohon muurien suojaamaan sivistyksen kehtoon.

Lähes kahden viikon paluupurjehdus Sisilian Syrakusasta tänne Ateenaan oli viimein ohitse - matkaa oli hidastanut piakkoin Sisiliasta lähdön jälkeen seurannut rajumyrsky avomerellä, mutta jumalille kiitos, he olivat selvinneet siitä lähes vahingoitta. Jumalat taisivat todellakin olla heille armollisia, etenkin kun Syrakusan kauppareissukin oli osoittautunut Chionen tietämän mukaan ihan mukavan menestyksekkääksi, vaikka tällä kertaa rosvottavat kauppalaivat olivatkin jääneet näkemättä. Siitä Chione ei kuitenkaan ollut lainkaan pahoillaan - päinvastoin. Nainen oli vain tyytyväinen selvittyään reissusta hengissä ja ehjin nahoin.

Aurinko häikäisi paistaessaan taivaalta lähes yhtä kirkkaasti kun sinä päivänä kun he olivat lähteneet Korintista. Siitä tosin tuntui olevan jo ikuisuus. Chione kuitenkin nautti auringonlämmöstä kasvoillaan ja raikkaasta merituulesta, johon hän ei ollut kyllästynyt vieläkään. Kieltämättä laivamatkan aikana oli kuitenkin ollut omat heikot hetkensä - eritoten öisin, kannella viltin alla maatessaan nainen ei voinut olla miettimättä mihin oli päänsä mukaan pistänyt. Jotain katumuksen hetkiäkin oli ollut, erityisesti silloin kun kirput kutittelivat iholla ja vaatteissa, saivat kaipaamaan kunnollista yösijaa ja peseytymismahdollisuutta. Mutta yhtäkään valituksen sanaa ei Chionen huulilta ollut karannut, vaikka alkumatkan leveä virne oli välillä vaihtunutkin äreyteen ja mutinaan. Siitä huolimatta nainen oli hoitanut työnsä kunnolla ja ahkerasti - kyllä ne kerran opitut merenpurjehdustaidotkin olivat pian mieleen muistuneet työnteon myötä, niin että loppumatkasta nainen pysyi jo miesten tahdissa siihen malliin kuin olisi koko ikänsä merillä seilannutkin.

Mutta mitä lähemmäs Ateena tuli, sitä tutumpi hymy alkoi valaista taas Chionen kasvoja, jotka olivat aavistuksen kalpeammat kuin lähtiessä pitkän merimatkan jäljiltä. Luonnostaan jo hoikka nainen oli myöskin laihtunut hivenen ennestäänkin, sillä merimuonaan kyllästyi nopeasti. Toisaalta sitä söi, kun nälässäkään ei kärsinyt olla, jos meinasi töitä jaksaa tehdä. Sillä mitäpä yksikään merikapteeni olisi tehnyt toimettomalla merimiehellä? Chionen yllä oleva tunika oli käynyt kuitenkin laihtumisen vuoksi vähän turhan isoksi, hieman likainenkin se oli ja myös sinimusta tukka oli päässyt menemään enemmän tai vähemmän kurittomalle pörrölle - toisaalta Chionen ulkonäkö ei pistänyt lainkaan pahemmin kenenkään silmään kun nuorukaista vertasi ympärillään pörrääviin merimiehiin, joiden kasvotkin olivat enemmän tai vähemmän tuuhean parran peitossa. Chione oli vain tyytyväinen, ettei hänellä kasvanut moista, kuhisi ties mitä syöpäläisiä. Tukassakin oli tarpeeksi sietämistä. Nämä pikkuasiat kuitenkin unohtuivat mielestä kun Chione katseli hyvää vauhtia lähestyvää Pireusta ilo sisällään kasvaen, virneen vain leventyessä naisen kasvoilla, tuoden tummenneiden silmänalusten varjostamiin silmiin pitkästä aikaa kunnolla eloa ja naurua. Mitä nainen antaisikaan saadessaan tuntea pitkästä aikaa tukevan maan jalkojensa alla!

Uuden, raikkaan tarmonpuuskan innoittamana Chione tarttui lähimpään köyteen, alkaen purkaa solmua sillä kapteenin käskystä oli aika laskea purjeet ja ottaa airot esiin laivan lipuessa Ateenaa ympäröivään lahteen. Hänen ympärillään myös muut merimiehet olivat saaneet eloa liikkeisiinsä ja alkoivat Chionen tavoin laskea purjeita alas mastoista, niin että laivan vauhti hidastui huomattavasti kun tuulen tuoma apu lakkasi purjeiden alaslaskun myötä. Chione heitti köyden toiselle merimiehelle ennen kuin kiirehti solmimaan viimeisen vapaana olevan köyden tiukalle solmulle. Viimein purjeet oli laskettu ja airot kuuluivat laskeutuneen veteen, rikkomaan aaltojen yksinäisen liplatuksen, johon pian sekoittui satamakaupungin ympärillä lentävien lokkien kirkuna. Chione pujahti maston ohitse ja kiirehti laivan laidalle niin innoissaan, että oli hyvä ettei nainen samantien tippunut laivan yli mereen, kurottautuen katsomaan lähestyvää kaupunkia kasvavan ilon vallassa. He olivat viimeinkin perillä!

Megistias oli ilmaantunut hytistään kannen alta kuultuaan että Ateenan satama oli näkyvissä, ja alkanut käskyttämään miehistöä vanhasta tottumuksesta, vaikka käytännössä nuo olisivat suoriutuneet tehtävistään myös Crixuksen tai Philotaksen alaisuudessa, tai tarpeen vaatiessa jopa itsekseen. Mies siirtyi nyt peräkannen laidalle, raapien partaansa joka oli taas kerran venähtänyt tavallista pidemmäksi merimatkan aikana, ja olo oli muutenkin melko likainen. Se ei kuitenkaan syrakusalaista vaivannut, sillä matkan loppu häämötti jo, ja sitä paitsi nämä viimeiset pari reissua olivat olleet erittäin tuottoisia mikä oli omiaan nostattamaan hänen mielialaansa.

Purjeet laskettiin, airot työnnettiin ulos, ja Artemiksen jousi lähti taittamaan matkan viimeistä osiota. Luotsialus lyöttäytyi heidän mukaansa, ja sen kannelta paiskattiin köysi suuremman kolmisoudun kannelle. Kun köysi oli sidottu kiinni, lähti luotsialus ohjastamaan Artemiksen jousta kohti sille tarkoitettua laituria Pireuksen satamassa. Miehistö saattoi nyt rentoutua, lukuunottamatta niitä miehiä jotka seisoivat laidan ääressä valmiina heittämään kiinnitysköydet laiturilla odottaville satamatyöläisille, ja tarpeen vaatiessa pitämään Artemiksen jousta irti laiturista puisten seipäiden kanssa.

Megistias huomasi myös tuon egyptiläisen nuorukaisen laidan ääressä kärkkymässä onnellisen näköisenä, ja asteli tuon luokse pieni virnistys kasvoillaan. "Odotatko noin innokkaasti pääsemistä pois alukseltani?" Hän kysyi nyt Chikeltä tuon luokse ehdittyään, äänessään muka- loukkaantunut sävy. Kyllähän hän ymmärsi nuorukaisen innostuneisuuden, vaikka merimatkoista olikin tullut rutiinia sama tunne valtasi hänetkin vielä toisinaan pitkän purjehduksen jälkeen.

Chione malttoi hädintuskin pysyä aloillaan nojaillessaan aluksen laitaa vasten katsellen lähestyvää kaupunkia mieliala kohonneena ja innostuneena - viimeinkin luvassa olisi pehmeä makuusija. Saatuaan palkkapussinsa hän etsiytyisi varmasti ensimmäisenä johonkin laadukkaaseen majataloon, jossa oli luvassa pitkä peseytyminen ja puhtaat vaatteet... Puhumattakaan, että pääsisi eroon rintoja puristavasta (ja syyhyttävästä) pellavasiteestä. Pelkkä ajatuskin kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta monien meriviikkojen jälkeen. Useimmat merimiehet taisivat ensimmäisenä eksyä kapakoiden puolelle juhlistamaan paluuta mantereelle ja juomaan merimatkalla ansaittuja rahojaan, mutta Chione ei moiseen omia kolikoitaan tulisi tuhlaamaan - ensinnäkään hän ei ollut aito merimies ja toisekseen ei mies ollenkaan, vaan nainen ja naisena hän arvosti humaltumista enemmän hetken ylellisyyttä ja hellittelyä tälläisen matkan jälkeen, vaikkei muuten mitenkään muita erikoisemman hienostuneempi tai ylpeäluontoisempi ollut. Päinvastoin, Chione oli viettänyt niin paljon aikaa miesten kanssa, että sulautui heidän joukkoonsa lähes moitteettomasti.

Chione oli niin uppoutunut ajatuksiinsa (/pian toteutuviin unelmiinsa), että säpsähti hieman kun Megistiaksen ääni yhtäkkiä kuuluikin hänen viereltään. Hetken aikaa kapeilla kasvoilla oli yllättynyt ilme, kunnes kasvot sulivat hymyyn. "Ei... en suinkaan. Laivallasi ja komennossasi on ollut ilo työskennellä." nainen kiirehti tunnustamaan, tarkoittaen sanojaan. Megistias oli ehkä vähän ankara, mutta toisaalta reilu kapteeni ja viime viikot olivat omalla tavallaan olleet Chionelle unohtumaton, jopa hyvä kokemus. Hän oli tullut kaikkien kanssa toimeen ja oli onnistunut olemaan rikkomattakaan mitään. Eikä hänen "pieni" salaisuutensakaan ollut paljastunut. Mikäpä siis olisi voinut mennä paremmin?

"Mutta kieltämättä... en malta odottaa tuntevani tukevaa maata taas jalkojeni alla." Chione naurahti antaen katseensa kääntyä eteenpäin, ilme jotenkin haaveilevana. "Pääsee peseytymään ja saa syödä välillä jotain muutakin kuin merimuonaa." mmm. Nopea vilkaus Megistiasiin ja pahoitteleva hymy. "Tarkoitus ei ole valittaa." kevyt olkien kohautus, virne ei pitkään pysynyt poissa huulilta. "Sopiiko kysyä, mitä kapteeni aikoo tehdä Ateenassa?" Chione hymähti luoden mieheen tutkailevan katseen. "Aiotko viipyä täällä laivoinesi pidempäänkin?"

Megistias oli varsin mielissään kuullessaan että nuorukaisesta oli ollut ilo työskennellä hänen aluksellaan. Vaikka hän ei mitään huviristeilyjä pyrkinytkään johtamaan, yritti hän aina olla rehti mutta tarvittaessa myös ankara kapteeni. Toisinaan hän onnistui siinä, toisinaan taas ei, mutta ainakin Chikeen hänen johtamistapansa näytti tehneen positiivisen vaikutuksen. Peräkannella Crixus huusi komennon, ja viimeisektin airot vedettiin sisään nopeasti ja tottuneesti Artemiksen jousen lipuessa laiturin kylkeen. Kiinnitysköydet singottiin laiturille, ja ensimmäiset miehistön jäsenet olivat kiivenneet ketterästi alas aluksen kylkeä pitkin jo ennen kuin köydet oli edes saatu kunnolla kiinni, valmiina auttamaan maihinnoususillan laskemisessa.

"Tarkoitus olisi viipyä jokunen päivä, ehkäpä neljä, ja hiukan huoltaa laivaa... emme ehtineet tekemään mitään kummempaa Korintissa tai Syrakusassa, joten nyt olisi korkea aika. Kaikkein mieluiten vedättäisin aluksen maalle ja pistäisin miehistön kaapimaan pohjan puhtaaksi." Syrakusalainen vastasi nyt virnistäen, raapien sitten partaansa mietteliäänä hetken aikaa ennen kuin jatkoi: "Mutta luulenpa että aivan ensimmäiseksi huolehdin lastin purkamisesta ja maksun saamisesta, ja sitten etsin jonkin hyvän majatalon, missä syön itseni kylläiseksi ja juon viiniruukun taikka viisi."

Puhuessaan mies katseli kuinka aluksen miehistö ja sataman työmiehet viimeistelivät Artemiksen jousen kiinnityksen laituriin ja varmistivat että maihinnousulankku oli tukevasti sijoillaan. Hänen huomionsa kiinnittyi laituria pitkin astelevaan lihavaan ja tärkeilevän näköiseen ateenalaiseen jonka kannoilla seurasi kirjuriorja, ja hän tunnisti miehen yhdeksi Pireuksen satamaviranomaisista. Kunhan paperityöt oli hoidettu alta pois, he voisivat aloittaa lastin purkamisen. "Entäpä itse? Maksan palkat kunhan lasti on saatu purettua, ja sitten olet vapaa lähtemään. Mitä aiot tehdä?"

Chione katseli lähestyvää satamaa kuunnellen kuitenkin samalla Megistiasia koko ajan vähintään puolella korvalla, hymähtäen hieman miehen sanoille vino hymy huulillaan nyökäyttäen päätään. Nuorukainen suoristautui kun laivan kiinnitysköydet viimein heitettiin laiturin puolelle, viimeisten käskyjen kaikuessa ilmassa, ryhdistäytyen hieman selkäänsä venytellen ja syvään huoahtaen ennen kuin katsahti uudemman kerran Megistiasiin, hymyillen hieman kohauttaessaan harteitaan. "Luultavasti samaa kuin sinä. Etsin jonkun sopivan majatalon, jossa pääsee peseytymään, syömään ja nukkumaan kaikessa rauhassa." Chione vastasi katsellen itsekin lähestyvää satamaviranomaista ja tämän kirjuriorjaa. "Mutta sitä ennen meillä taitaa olla vielä lasti purettavana." Chionen huulilla kävi jokseenkin kuriton virnistys ennen kuin nainen karkasi kauemmas, jättäen Megistiasin huolehtimaan paperitöistä.

Nuorukainen notkui hetken aikaa työtä vailla, katsellen vain Ateenaa laivasta käsin miehistön odotellessa, että kapteeni saisi virallisen osuuden hoidettua alta pois ja lastin purkaminen voisi alkaa. Lopulta käsky kävi ja Chionekin tarttui toimeen uudella tarmolla (kannustimena kun tosiaan oli ajatus kylvystä ja pehmeästä sängystä - ja sellainen ajatus osasi kyllä tuntua melkein liiankin hyvältä ollakseen totta muutaman viikon merimatkan jälkeen). Lastia purettiin reippaaseen tahtiin - taisi muutakin miehistöä kannustaa jo ajatus tukevalle maalle leiriytymisestä, ainakin vähäksi aikaa kunnes matka jatkuisi jälleen. Chione oli puolestaan saanut purjehtimisesta taas joksikin aikaa aivan tarpeekseen.

Kun lasti oli viimein purettu ja Chione oli onnistunut pääsemään laiturille tippumatta maihinnousulankkua pitkin, nainen saattoi tyytyväisenä katsella ympärilleen pyyhkäisten tunikansa hihalla otsaansa kirkkaan auringonpaisteen alla ennen kuin katse kääntyi Megistiasiin, joka oli alkanut jakaa miehistölle palkkapussejaan. Chionenkin huulille levisi tyytyväinen hymy - hän oli tosiaan selvinnyt merimatkasta ja vieläpä ehjin nahoin. Joskus näköjään kannatti ottaa riski, vaikka järki sanoisikin toista.

Paperityöt saatiin hoidettua nopeasti pois alta, virkamies oli Megistiaksen vanha tuttu ja varsin kiireinen tuohon aikaan päivästä joten tarkistettuaan lastin pintapuolisesti ja pyydettyään syrakusalaisen allekirjoituksen muutamaan papyrukseen tuo jo poistuikin alukselta kovalla kiireellä, jonka jälkeen lastin purkaminen saattoi alkaa. Siitäkin suoriuduttiin ripeästi, Ateenan ilojen jo siinnellessä miehistön jäsenten mielessä. Sitten voitiinkin siirtyä palkanmaksuun, joka oli aina yhtä juhlava hetki Artemiksen Jousella, niin kuin kaikilla kauppa-aluksilla.

Kapteenille kannettiin ruumasta pöytä ja muutama jakkara, jotka asetettiin peräkannelle kangaskatoksen alle, ja Megistias itse kantoi Crixuksen kanssa jykevän arkun hytistään kannelle. Syrakusalainen taikoi jostain tunikansa kätköistä avaimen, jolla avasi arkun, ja asettui sitten pöydän ääreen poikansa kanssa. Philotas oli varustautunut miehistöluettelon, palkkalaskelmien sekä kirjoitusvälineiden kanssa, valmiina kirjoittamaan muistiin jokaisen miehen ansaitseman palkan, ja Crixus puolestaan asettui seisomaan pöydän vierelle, ryhmyinen puunuija rennosti olkapäätään vasten tuettuna. Tuo oli pääasiassa symbolinen ele, sillä Megistias luotti kyllä suurimpaan osaan miehistöstään, mutta oli silti aina hyvä olla varuillaan.

Miehistö asettui jonoon, kokeneimmat ja vanhimmat jäsenet ensimmäisenä, ja palkanmaksu saattoi alkaa. Jokainen merimies ja soutaja lähestyi omalla vuorollaan pöytää, ilmoittaen nimensä, minkä jälkeen Philotas luki luettelosta ajan jonka kukin mies oli viettänyt Aremiksen Jousella, ja olivatko he tehneet jotakin mikä edellytti lisäpalkkiota heidän palkkansa lisäksi. Koska edelliset matkat olivat kuitenkin olleet varsin yllätyksettömiä, ei noita palkkioita juurikaan ollut maksettavana. Viimein koitti myös Chiken vuoro, ja Megistias laski tuota varten pöydälle tasan drachman verran kolikoita. "Älä tuhlaa kaikkia kerralla." Syrakusalainen sanoi vitsailevaan sävyyn egyptiläiselle työntäessään kolikkopinoa pöydän pintaa pitkin tuota kohti, ja virnisti.

((Jep, tähän voidaan lopetella tältä erää. Kiitoksia pelistä!))