Auringonpaistetta ja merituulta

((Tämä on avoin peli, voi liittyä mukaan jos kiinnostaa.))

Aurinko porotti täydeltä terältä Ateenan satamakaupungin Pireuksen yllä, ja ainoastaan mereltä satunnaisesti puhaltavat suolantuoksuiset tuulenpuuskat viilensivät ilmaa hieman. Ateena on maanosan suurin kaupunkivaltio, ja näin ollen myös sen satama oli yksi alueen suurimmista. Satama oli tämän kokoisen kaupungin elinehto, ja siksi ateenalaiset ovat rakentaneet niin sanotun Pitkän Muurin, joka yhdisti Pireuksen Ateenaan ja suojeli niiden välillä kulkevaa tietä. Pireuksen jykeviin kivilaitureihin oli nytkin kiinnitettyinä useita kaleereita, joiden lasteja auringossa hikoilevat ja ähkivät orjat parhaillaan purkivat tai lastasivat. Erään tuollaisen kaalerin lastinpurkua seurasi harmaaseen tunikaan pukeutunut vankkarakenteinen mies, joka suojasi itseään auringolta leveälierisellä hatulla. Tämä on ollut tuottoisa kuukausi, Megistias tuumi tyytyväisenä itsekseen katsellessaan kuinka orjat kantoivat viiniamforan toisensa jälkeen ylös kaleerin ruumasta laiturille, ja siitä varastoon. Ateena oli kuin eläin joka ahmi loputtomasti viiniä, viljaa, villaa sekä orjia, eikä kukaan kysellyt kauppatavaran alkuperää, mikä oli hänenlaisilleen liikemiehille erittäin hyödyllistä.

Mies kääntyi nyt kauempana laiturilla papyruskääröt käsissään seisoskelevien nuorukaisen ja vanhemman kirjuriorjan puoleen, ja huusi äänellä jonka olisi voinut kuulla pahemmanlaatuisen myrskynkin ylitse: "Montako ruukkua vielä, Philotas?" Poika kohotti katseensa papyruskääröstään ja huikkasi takaisin: "Vielä kaksikymmentä isä. Sitten voimme alkaa lastaamaan niitä patsaita." Megistias tuumi hetken, ja huusi sitten: "Jätetään se patsaiden lastaus huomisaamuun, ehdimme tekemään sen kyllä ennen kuin lähdemme matkaan." Heidän oli tarkoitus lähteä seuraavana aamuna aikaisin kohti Kreetaa, ja sitten mahdollisesti Egyptiin mikäli jumalat sen sallisivat. Tämän illan he kuitenkin viettäisivät Ateenassa, ja se sopi Megistiaalle enemmän kuin hyvin. Kaupunki oli täynnä laadukkaita viinitupia ja hienoja temppeleitä, siellä oli vilkas agora jossa filosofit ja muut viisaat kokoontuivat keskustelemaan ja väittelemään, ja ennen kaikkea naiset olivat kauniita. Etenkin kaupungin korkealuokkaisimmat viihdyttäjät, hetairat, olivat maankuuluja, mutta niin kovin kalliita.

Megistias lähti nyt astelemaan laituria pitkin kohti satamaviranomaisten konttoria, jättäen poikansa ja kirjuriorjan huolehtimaan lastin purkamisen lopettamisesta. Hoidettuaan asiakirjat kuntoon he olisivat vapaita loppupäivän ajaksi, jolloin he voisivat jättää muutaman miehen vartioimaan alusta ja lähteä nauttimaan kaupungin ihmeistä. Käynti kylpylässä olisi ainakin paikallaan pitkän merimatkan jälkeen.

Haalistuneen okran välisen seinän varjossa kyhjöttävä tyttö ahmi ympäristöä silmillään. Meria oli käynyt vain muutaman kerran elämässään Ateenan mahtavassa poliksessa, joten hän oli hyvin kiitollinen tästä harvinaisesta tilaisuudesta. Hänen isäntänsä, Eriaden Milonakis, oli matkustanut tänne asti tavatakseen muutamia tärkeitä kauppakumppaneita. Isäntä oli käynyt jo muutaman vähäpätöisemmän henkilön luona, mutta tärkein tapaaminen oli edessä: ---. Sitä varten oli tärkeää laittautua edustavaksi, joten herra Milonakis oli epäröimättä suunnannut hienon, mutta ei liian kalliin, kylpylän luokse.
Meria ei ollut koskaan käynyt kylpylän sisällä, se ei tulisi kuuloonkaan, mutta hän osasi kuvitella, millaista siellä saattaisi olla. Vesi on varmasti hajustettua, palvelijat tuovat kylpijöille kuivattuja taateleita naposteltavaksi ja taustalla soi huilumusiikki. Jotta iho ei muutu vanhaksi ja ryppyiseksi liiallisesta kosteudesta, niin kokemukseen kuuluu varmasti hieronta, jonka lomassa helläkätinen palvelija levittää kallista öljyä asiakkaiden jäseniin.

Kuvitellessaan Meria tunsi jo hunajaisen puhtauden tuoksun sieraimissaan, joten hän katsoi kaikkia kylpylään suuntaavia ihmisiä kateellisena. Hän oli varma siitä, että jos hän pääsisi moiseen hemmotteluun, ei kestäisi kauaa ennen kuin jokin rikas, ateenalainen poliitikko ostaisi hänet. Tai ylentäisi jopa pois orjan asemasta. Kaikki vaivat ja ongelmat ratkeaisivat siis yhdellä kylpykerralla, mutta hän ei voinut astua kylpylään sisälle, vaikka hän oli kuullut, että siellä oli myös naisille varattu sali.
Naisten kylpysalissa kävivät köyhälistö, kurtisaanit ja orjattaret. Arvonsa tuntevat ja vakavaraiset naiset kylpivät kotonaan kylpyammeessa. Eihän heidän sopinut näyttäytyä alasti tuiki tuntemattomien seurassa. Huhuttiin myös, että naisten salin seinissä oli useita piilotettuja reikiä, joista miehet saattoivat kurkistaa toiselle puolelle. Mutta onko tämä vain hurja huhu, sitä Meria ei tiennyt.

Pelkkä seisominen teki vilkkaan ja uteliaan tytön levottomaksi, hän vilkuili kylpylää harkiten, huomaisiko kukaan jos hän kävisi siellä. Toisaalta hänet oli jätetty vahtimaan muutamaa viljasäkkiä, ja satyyriorja Thon oli jäänyt hänen kanssaan vahtimaan. Satyyri ei kuitenkaan ollut viihtynyt kauaa tässä tylsässä tehtävässä, vaan hän oli jättänyt tytön yksin. Olihan myös Merialla siis täysi oikeus käväistä nopeasti tuolla vilkaisemassa, ei kai kukaan säkkejä varastaisi…
Hän oli jo ryhtymässä raahaamaan säkkejä jonnekin piiloon, kun hänen katseensa kiinnittyi kadulla kävelevään korkeakorkoiseen naiseen. Pitkän kaunottaren kasvot oli värjätty lyijynvalkoisella, jolloin tummennetut silmät erottuivat entistä paremmin. Myös hiukset oli nostettu taidokkalle nutturalle, joka päästi muutamia suortuvia laskeutumaan selkään.
Häikäistyneenä tästä näystä Meria ei lainkaan huomannut, että itse asiassa nainen oli jo nähnyt parhaat päivänsä ja maalin alla oli ohuita juonteita. Nainen käveli keimailevasti, koska hän oli iskenyt silmänsä erääseen hyvätuloisen näköiseen mieheen. Kurtisaani hidasti päästyään kohteensa luo ja sanoi tälle jotain hymyillen vinosti.

((menipä mulla jaaritteluksi))

Kurtisaanin jututtaessa varakkaalta vaikuttavaa miestä asteli katua pitkin Pireukseen vievän tien suunnalta toinen mies, joka ei ainakaan karun vaatetuksensa puolesta vaikuttanut erityisen hyvätuloiselta. Tuo kuitenkin asteli pystypäin ja ketään väistämättä, mikä kertoi että mies oli vapaana syntynyt ja elänyt, joskaan ei arvatenkaan Ateenan kansalainen. Kukaan vapaa ateenalainen tuskin olisi näyttäytynyt julkisella paikalla noin karussa vaatetuksessa, ja tuo keräsikin puoleensa useita nenänvartta pitkin suunnattuja katseita, jokunen ohikulkijoista jopa mutisi jotain "sivistymättömistä siirtokuntien moukista". Megistias oli kyllä harkinnut siistimpään täyspitkään tunikaan vaihtamista ennen kaupungille lähtöä, mutta satamaviranomaisten kanssa neuvotellessa oli taas kulunut aivan liian paljon aikaa ja hänen selkänsä oli ollut hiestä märkä jo ennen sitä.

Niinpä hän oli päättänyt hakeutua kaupungille päästyään ensimmäiseen laadukkaampaan kylpylään joka kohdalle sattui, ja vasta sen jälkeen vaihtaa hieman sivistyneempään asuun. Philotas seurasi isänsä kannoilla kantaen noiden vaihtovaatteita, ja oli niin keskittynyt ihmettelemään rakennuksia ja ihmisvilinää heidän ympärillään että välillä unohtui seisomaan keskelle katua kunnes Megistiaan huuto havahdutti hänet jälleen seuraamaan.

Megistias ei voinut varsinaisesti olla vihainen pojalleen tuosta, Philotas oli kasvanut pienessä rannikkokylässä Syrakusan lähettyvillä ja Ateenan kaltainen suurkaupunki oli jotain aivan uutta nuorukaiselle. Mies seisahtui nyt kadulle ja vilkaisi ympärilleen partaansa hivellen. Huomio kiinnittyi hetkeksi tuohon prostituoituun, mutta hänen periaatteensa oli yleensä että katujen naisiin ei koskettu. Laadukkaiden kurtisaanien luokse täytyi mennä itse, eikä odottaa että sellainen sattuisi tulemaan kadulla vastaan. Mies kääntyi nyt tarkastelemaan tuota okranväristä kylpylärakennusta, jonka luokse eräs paikallinen oli heidät neuvonut. Ulkoa päin paikasta oli vaikea sanoa mitään, mutta Megistiasta epäilytti hieman.

"Mitä luulet, Philotas, onko tämä laitos niin hieno kuin se töykeä miekkonen antoi olettaa?" Sitten mies huomasi tuon seinänvierustalla maleksivan nuoren naisen, joka asunsa perusteella oli orjatar, ja ennen kuin poika ehti vastamaan mitään, asteli Megistias tuon luokse kysyen: "Sinä siinä. Onko tämä laadukas laitos?" Miehen äänensävy ei ollut töykeä vaikka sanat sellaisia olivatkin. Megistias ei yleensä suhtautunut orjiin kovinkaan halveksuvasti, varsinkaan lapsiin ja naisiin, vaikka joskus käydessään kauppaa noilla joutui turvautumaan julmiinkin otteisiin. Miehen puhuessa tuon poika riensi isänsä vierelle silmiään hieman pyöritellen. Philotas oli kuin nuorempi ja hieman lyhyempi versio isästään, joskin hieman vakavampi olemukseltaan, eikä tuolla liiemmin vielä partakaan kasvanut.

Merian on aina ollut hankala uskoa, ettei kaikki ole sitä miltä se aluksi näyttää. Hienon rouvan ja varakkaan miehen kohtaaminen ei kestänyt kauaa. Partansa juuri leikkauttanut mies pysähtyi hätkähtäen ja katsoi naista ensin yllättyneesti, sitten ilme muuttui vain ärsyyntyneesti. Mies ärähti naiselle samalla tavoin kuin ärjäistään kotieläimille tai orjille, mikä sai Merian silmät ammottamaan täysin auki. Hän ei ollut uskoa näkemäänsä! Seuraavaksi tämä hieno nainen nosti nokkansa pystyyn ja asteli pois, mutta ei niin tyynesti kuin arvonsa tuntevan naisen sopisi tehdä. Seinän vierustalla seisova Meria luuli kuulevansa naisen kiroavan kovaan ääneen. Korvien perusteellinen pesu on paikallaan.
Vai saattaisiko kuitenkin olla, että tämä oli eräs niistä suurkaupunkien asioista, joista äiti oli varoittanut häntä… "Maksullinen nainen", äiti oli sanonut, "on yksi kurjimmista olennoista maan päällä. Heillä ei ole miestä, joka elättäisi heidät, ja he saattavat itsensä jatkuvaan häpeään. On parempi elää jopa kaivosorjana kuin sellaisena: ainakaan esi-isät eivät kiroa sinua manalassa tuon häpeän takia. Älä ikinä ryhdy sellaiseen, lapseni, muuten saatat koko sukusi lokaan ja häpeään."

Ihmetellessään tätä mahdollisuutta Meria ei lainkaan huomioinut muuta ympäristöään. Hän ei huomannut, kuinka kaksi miestä lähestyi häntä, ja toinen puhui hänelle. Vasta kun kaksikko peitti näkyvistä tuon aikaisemman valkokasvoisen naisen, Meria hoksasi että kaksi miestä seisoivat hänen edessään jokseenkin odottavan oloisesti. Mitä ihmettä?
Orjatyttö suuntasi katseensa äkkiä vieraiden varpaisiin ja hänen päässään raksutti kovaa tahtia, kun hän mietti mitä tehdä. Epätavallinen tilanne nosti punan hänen poskilleen ja sydän kiihdytti säikähdyksestä. Hän oli kuitenkin kuullut aikaisemman kysymyksen, vaikka hän ei ollutkaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, ja nyt se tuli hänen mieleensä näin jälkikäteen.

Huomattuaan, että toiset eivät olleet tulleet varastamaan isännän tavaroita tai muissa pahoissa aikeissa, Meria rauhoittui ja vilkaisi kaksikkoa, tällä kertaa uteliaasti. Olipa hauskaa, että joku halusi tuhlata aikaansa orjan kanssa puhumiseen.
”Kyllä se on hyvä”, oli hänen vaistomainen vastauksensa. Olihan hänen oma isäntänsä mennyt sinne, vaikka tähän kylpylään suuntaaminen ei ollut alun perin suunnitelmissa. Kuitenkin matkalla satamakaupungista tänne isäntä oli jostain syystä muuttanut mielensä, Meria oli kuullut tämän mutisevan partaansa jotain 'hyvästä hinta-laatusuhteesta' ja kuinka tänään ei ollut aikaa tuhlattavaksi.

Tyttö ei vieläkään ymmärtänyt, minkä takia tuo kaksikko oli tullut kysymään asiaa häneltä. Kukaan ateenalainen ei varmasti edes vilkaise orjaa, ellei sellainen ole hänen kulkureittinsä tiellä. Keskusteleminen vieraan, vapaan ihmisen kanssa Ateenassa on pelkkä päiväuni.
Tavallisesti Meria olisi jo heittäytynyt maan pölyyn vieraiden edessä, mutta nyt hän ei jostain syystä tehnyt niin. Ehkä asiaan vaikuttivat kaksikon rähjääntynyt olemus, vaikka tyttö ei tietoisesti kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Kaikesta huolimatta kaksikko vaikutti päättävän itse omista tekemisistään, minkä takia oli yllättävää, että vanhempi mies vaikutti oikeastaan ystävälliseltä. Toinen oli esittänyt hänelle kysymyksen, joten mies näköjään päätteli orjan myös kykenevän vastaamaan siihen.
Nuoremman miehen ilme oli toisenlainen. Meria oli nähnyt tai ainakin vaistonnut silmien pyörittelyn, ja nyt kasvoilla oli tympääntynyt, huvittunut, tai vähintään pilkkaava ilme. Ainakin tytön mielestä. Ennen kuin Meria ehti tajuta mitä hän teki, hän töksäytti epäkohteliaan lisäyksen aikaisempaan lauseeseensa:
"…ainakin teille."

Kun orjatar ei heti saanut vastattua kohotti Megistias kulmakarvojaan kysyvästi, mutta käytti myös tilaisuutta hyväksi tarkastellakseen tuota lähemmin. Tuo oli varsin lyhyt, mahdollisesti huonon ravinnon takia, tai ehkä vain luonnostaan. Mikään kaunotar tyttö ei ollut, mutta toisaalta ei varsinaisesti rumakaan, ja punastuikin sievästi puhuteltaessa. Tuon kasvot olivat avoimen ystävälliset mikä kertoi että tuon isäntä luultavasti kohteli orjiaan keskimääräistä paremmin. Hiukan hitaanlaiselta nuori nainen kyllä vaikutti vastauksen viipyessä, mutta kun vastaus sitten viimein tuli, sai sen loppuosa parrakkaan miehen kasvot synkkenemään.

Oliko hän kuullut oikein? Oliko tämä orjatar juuri käynyt nenäkkääksi hänen kanssaan? Megistias oli tiennyt kyllä että ateenalaiset olivat koppavaa sakkia, mutta se että heidän orjansakin katsoivat oikeudekseen puhua mitä sylki suuhun toi oli kyllä jo hiukan liikaa. Kauppiaan takana tuon poika imaisi terävästi ilmaa hampaidensa välistä ja irvisti pienesti, tietäen että isänsä ei ottaisi tuota vastausta kovinkaan hyvin.

Miehen arpinen suupieli nyki hieman hänen kysyessään pahaa enteilevään sävyyn: "Mitä sinä juuri sanoit?", ja hetken aikaa näytti siltä kuin mies olisi aikonut lyödä tyttöä. Hän kykeni kuitenkin hillitsemään suuttumuksensa, muistuttaen itselleen että orjatar oli jonkun toisen omaisuutta, eikä toisen miehen omaisuutta vahingoitettu. Ei ainakaan ilman lupaa. "Kuka on isäntäsi? Onko hän sisällä?" Puhuessaan mies tarttui tyttöä ranteesta lähtien vetämään tuota kohti kylpylän ovea, ja tuon ilme kertoi että tästä ei hyvää seuraisi.

Vasta kuullessaan synkän kysymyksen Meria tajusi, minkälaisia heinäsirkkoja hän oli juuri päästänyt suustaan. Hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi ja hän olisi kovin mielellään sukeltanut ruukkuun tai kiven alle piiloon. Tai edes juossut karkuun, mihin ei tietenkään jäänyt mahdollisuutta. Saman tien kysymyksen jälkeen sormet puristuivat tiukasti tytön käsivarteen, ärtynyt ääni kysyi hänen isännästään ja häntä ryhdyttiin raahaamaan kylpylän ovea kohti.

Ensimmäinen reaktio oli vastusteleminen. Käden riuhtominen ei tuottanut tulosta, sillä häntä eteenpäin vetävä käsi oli miehen käsi, vahva ja päättäväinen.
"Ei, älkää, en minä tarkoittanut – ", tyttö pyristeli aluksi, mutta hiljeni äkkiä. Mitä enemmän Meria pitäisi ääntä, sen useampi silmäpari kääntyisi katsomaan heitä. Nuori nainen ei voinut uskoa, minkälaiseen pulmaan hän oli itsensä järjestänyt, eikä hän tiennyt, miten voisi pelastautua. Kylpylän ovi oli jo parinkymmenen askeleen päässä.

Matkan jarruttamisen sijasta hän ryhtyi itse liikuttamaan jalkojaan ja yritti kiepsahtaa häntä kiskovan miehen eteen, jotta toisen olisi pakko pysähtyä. Tai ainakin hidastaa vauhtiaan.
"Isäntääni on turha vaivata, hän on kiireinen herra. Tuo äskeinen ei mitenkään liittynyt teihin, vain typerän orjan höpinää. Voin varmasti korvata sen jotenkin", Meria puhui pikavauhtia, jotta hän ehtisi sanoa kaiken, ennen kuin vieras mies menettäisi lopullisesti hermonsa. Tyttö ei uskaltanut kohottaa katsettaan, joten hän katsoi tiiviisti vieraan varpaita. Ne olivat melko siistit ja hyvin hoidetut, ja äsken hän oli huomannut, kuinka siististi leikattu parta vieraalla oli. Kenties mies ei ollutkaan yhtä rähjäinen ja merkityksetön kuin mitä Meria oli aluksi luullut. Hän oli pulassa. Sen takia Meria pidätti hengitystään ja valmistautui tuntemaan napakan läimäytyksen ihollaan. Nuorempaa miestä hän ei ehtinyt edes ajatella.

Kauppias Milonakis ei ollut vielä saanut tietoa tästä välikohtauksesta, vaan hän oli juuri päässyt nauttimaan lämpimän veden miellyttävästä hyväilystä.

Tyttö yritti rimpuilla vastaan miehen lähtiessä kiskomaan häntä kohti kylpylän sisäänkäyntiä. Ei paljoa, mutta kuitenkin tarpeeksi jotta Megistias ärtyi vielä hiukan lisää. Ensin orjalla oli otsaa käydä koppavaksi hänen kanssaan, ja sitten vielä hangoitella vastaan kun hän yritti saattaa tuota siitä vastuuseen. Mies säilytti kuitenkin itsehillintänsä joten kuten, ja kun nuori nainen nyt yritti kiepauttaa itsensä hänen eteensä ja alkoi puhua pulputtamaan nopeasti, yllättyi Megistias hiukan itsekin kun ei heti antanut tuon maistaa kämmenensä selkäpuolta. Kuultuaan mitä tytöllä oli sanottavana merimies seisahtui ja hänen ilmeensäkin heltyi hiukan hänen nähdessään että tyttö tajusi kyllä tehneensä virheen, mutta ei silti vieläkään irroittanut otettaan tuon ranteesta vastatessaan: "Aivan ensimmäiseksi haluan kuulla anteeksipyynnön... ja sitten haluan tietää isäntäsi nimen, ja sinun nimesi."

Puhuessaan mies lähti jälleen vetämään puoliväkisin tyttöä perässään, ohikulkijat olivat jo luoneet muutaman kummeksuvan katseen heidän suuntaansa eikä hän kaivannut enempää yleisöä. Megistias ei oikein käsittänyt kuinka orjatar olisi muka voinut korvata tuon loukkauksen, ja arveli että tytöllä itselläänkään ei ollut siitä sen suuremmin käsitystä, kunhan vain koitti viivyttää kohtaloaan. Omistajathan olivat viime kädessä vastuussa orjiensa käytöksestä.

"Entä nämä säkit isä?" Philotas huikkasi isänsä perään, saaden tuon pysähtymään ja vilkaisemaan olkapäänsä ylitse, minkä jälkeen kysyi tytöltä: "Ovatko nuo isäntäsi omaisuutta?" Odottamatta orjattaren vastausta Megistias sanoi heti perään pojalleen: "Vahdi sinä niitä, lähetän jonkun hakemaan sinua kun tämä on selvitetty." Häntä väsytti, jäseniä kolotti ja ilman tätä välikohtausta hän olisi voinut olla jo rentoutumassa kuuman veden syleilyssä, mutta oli vakaasti päättänyt olla taipumatta tässä asiassa ilman erittäin hyvää syytä.

Pienestä pitäen Merialle oli toistettu, että orjat edustavat koko perhettä. Sen takia niin ulkonäön kuin käytöksenkin täytyy olla siistiä, jotta isännän maine ei kärsi. Maine on yksi tärkeimmistä asioista kauppiaan elämässä ja jos sen menettää, sitä on lähes mahdotonta saada takaisin. Kukaan ei halua ostaa epäilyttävältä henkilöltä mitään, huonomaineista miestä ei kutsuta pitoihin eikä hänen sanoillaan ole arvoa. Tämä asia oli iskostunut syvälle tytön mieleen, mutta hän ei ollut ajatellut sitä, ja kostoksi se läimäytti häntä kasvoihin. Hetki sitten nuori nainen oli luullut olevansa vain itse ongelmissa, mutta jos tämä selkkaus tulisi ilmi, siitä olisi varmasti haittaa myös isännälle.

Mies lähti vetämään häntä uudestaan eteenpäin, ja Meria kiirehti vastaamaan: "Anteeksi herra, olen Meria, anteeksi, olen todella pahoillani."
Vuolaat anteeksipyynnöt peittivät – toivottavasti – sen asian, että tyttö varoi visusti lausumasta isäntänsä nimeä. Hän aikoi pitää tiedon itsellään niin kauan kuin mahdollista, jotta hänelle jäisi pienikin mahdollisuus selvitä tästä sopasta. Hän ei halunnut sotkea herra Milonakista tähän, eivätkä keppi ja tyhjä huone kiinnostaneet häntä.

Onneksi nuoremman miehen huudahdus sai mustapartaisen miehen pysähtymään, ja Meria sai pienen hetken aikaa ajatustensa kokoamiseen. Hänen pitäisi keksiä jotain ja äkkiä. Tärkeintä olisi päästä pois kadulta ja kylpylän luota, sen jälkeen hän varmasti tietäisi miten loputkin ongelmasta saisi korjattua. Vaikka Meria tiesi, mihin lopputulokseen hän halusi päästä, ei hänellä ollut aavistustakaan kuinka hän pääsisi siihen. Hän pyöräytti ideoita mielessään pakokauhun vallassa eikä hän siksi edes huomannut hänelle esitettyä kysymystä – onneksi siihen ei tällä kertaa odotettu vastausta.

Tiukasti hänen kättään puristanut mies ei ollut vieläkään lyönyt häntä, mikä oli ihme. Sopi siis olettaa, että karkeiden ja lähes maalaismaisten kasvojen alla oli lempeä ihminen. Suun poikki kulkeva arpi sai miehen ilmeen näyttämään hurjalta: kuin toisella olisi kasvoillaan jatkuva, lievä irvistys. Ehkä olisi siis kannattavaa yrittää suostutella miestä muuttamaan aikomuksiaan, olihan isännän sotkeminen tähän aivan turha asia. Ainakaan Meria ei voinut menettää mitään, tuskinpa tilanne tämän huonommaksi voisi mennä. Nuorella naisella ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, mitä hänen kannattaisi sanoa tai tehdä, mutta nyt ei ollut aikaa suunnitella sen enempää.

"Herra, odottakaa hetki… Tämä asia voidaan varmasti selvittää teitä miellyttävällä tavalla ja saatte hyvityksen, mutta pyydän, ei tässä keskellä katua. Tai siis, tämä on hankala paikka kaikille. Tekin olitte varmasti kiireinen ja matkalla jonnekin", hän vilkaisi kylpylää ja lisäsi mielessään: 'Ilman, että minä olen mukana.'
Haukattuaan henkeä Meria jatkoi kiireesti puhumista: "Minkälaisen korvauksen haluatte? Jos mikään esine ei miellytä, voitte toki purkaa turhautumisenne saman tien. Lyökää minua tuolla sivukujalla – voin sanoa kompastuneeni."
Kunnon korinttilaisena orjatyttö ryhtyi heti hieromaan kauppaa omasta tulevaisuudestaan ja perheensä kunniasta. Hän oli jo epätoivoinen, eikä edes huomannut antaneensa mahdollisesti turhia lupauksia. Ongelma kerrallaan. Tällä kertaa Merian äänensävy oli huomattavasti nöyrempi ja hän muisti myös teititellä.

((huh, ehdin jo säikähtää, kun foorumi oli tänään poissa pelistä melko pitkään... onneksi mitään ei tuhoutunut tms))

Orjatytön nimi oli siis Meria. Megistiakselta ei jäänyt huomaamatta että nuori nainen oli jättänyt isäntänsä nimen mainitsematta, ikään kuin toivoen että hän jotenkin unohtaisi tuon kysymyksen jonka oli esittänyt jo kahdesti. Kenties olen ollut hieman liian kauan merillä, mies tuumi mielessään päättäessään lähteä mukaan tuohon leikkiin jota orjatar leikki, eikä sitten painostanut ainakaan toistaiseksi tuota kertomaan omistajansa nimeä. Alkoi kuitenkin käydä tuskallisen selväksi että kuka tahansa se sitten olikin, oli parhaillaan tuolla kylpylässä. Seuraavaksi tyttö tarjosi jotain esinettä, ja ehdotti jopa että Megistias voisi lyödä häntä jollain sivukujalla korvaukseksi aiemmasta loukkauksesta.

Orja joka koitti käydä kauppaa vapaan miehen kanssa. Nyt olen nähnyt kaiken, mies ajatteli itsekseen. Moni olisi suuttunut kahta pahemmin tuosta hyvästä, sillä orjien ei pitäisi omistaa mitään, ja niin ikään moni olisi varmasti tehnyt muutakin kuin vain lyönyt tuollaisen tarjouksen saatuaan. Mahtoiko tyttö edes tajuta, millaiseen asemaan itsensä asetti? Pieni virnistys käväisi nyt miehen suupielessä hänen sanoessaan: "En usko että sinulla on mitään esineitä mitä voisin haluta, eikä sinun lyömisestäsi olisi minulle mitään hyötyä... luulenpa, että saat tulla selänpesijäkseni."

Tuo ajatus oli vain hetkellinen päähänpisto, mutta mitä enemmän Megistias sitä mietti, sitä enemmän hän siitä piti. Niinpä kun mies nyt lähti taluttamaan Meriaa kohti kylpylän sisäänkäyntiä, ei näyttänyt siltä että hän aikoisi enää pysähtyä, ja pian merimies sekä enemmän taikka vähemmän suostuvainen orjatar astuivat portista sisään kylpylän pihamaalle.

Onni ei ollut tänään täysin hylännyt Meriaa, sillä uskalias ehdotus sai miehen suupielet kohoamaan virnistykseen. Kuka tahansa ateenalainen kansalainen olisi varmasti suuttunut äskeisestä entistä pahemmin. Tyttö itse ei kuitenkaan tajunnut tätä, koska hän ei ollut edes keksinyt ehdotuksen olleen niin typerä kuin mitä se todellisuudessa oli ollut. Niinpä hän keskittyi täysin mustapartaisen, vapaan miehen seuraaviin sanoihin.

Selänpesijäksi? Ehdotus oli yllättävä, eikä Meria sen takia tehnyt lainkaan vastarintaa, kun häntä lähdettiin kuljettamaan kylpylän porteista sisään. Hän kumarsi päätään ja antoi lyhyehköjen hiusten valahtaa naamalle ja asteli vaitonaisena miehen vierellä. Mitä selänpesijällä edes tarkoitetaan? Tietenkin pääasiallinen toimi oli tytöllekin päivänselvä, mutta... Olihan viihdyttäjilläkin kaikenlaisia.. lisätöitä, ja kylpylä paikkana vaikuttaisi suhteellisen sopivalta siihen.

Ennen kuin vilkas mielikuvitus sai tytön jähmettymään paikoilleen, nuori orjaneiti kumosi kammotuksen tunteen parilla todennäköisyydellä. Verrattuna siihen, että hän antautuisi ja kertoisi suoraan isäntänsä nimen, tässä vaihtoehdossa on toivoa mukana. Saattaahan olla, ettei herra Milonakis ole samassa salissa, ja Meria ehtii takaisin säkkejä vartiomaan ennen kuin isäntä palaa. Tämä on varmasti järkevämäpää.

Portilla seisovat virkamiehet tuntuivat katsovan Meriaa pahasti, tai sitten vain porttiholvi vaikutti sortuvan heidän päälleen. Jännittäminen on hieman lievä ilmaisu Merian olotilalle. Hän oli huomattavasti hiljaisempi kuin aiemmin, sydän jyskytti korvissa ja silmissä vilahtelivat kauhukuvat siitä, mitä kylpylän sisällä tapahtuu. Sen takia häneltä jäi huomaamatta sisäpihan vehreät kasviasetelmat, suihkulähde, jossa vesi suihkusi nymfin pitelemästä ruukusta ja muut ihmeellisyydet, jotka yksinään olisivat riittäneet panemaan hänen päänsä pyörälle.

Kun he saapuivat sisälle, kosteaa ilmaa ja parfyymien tuoksua ei voinut olla huomaamatta. Meria kohotti hieman leukaansa ja vilkaisi varovasti ja jännittäen miestä, joka kaupankäynnin tai väkivallan sijaan oli pestannut hänet palvelemaan itseään. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Megistias virnisti itsekseen kun hänen ehdotuksensa, tai oikeammin vaatimuksensa, veti orjatytön hiljaiseksi, minkä jälkeen hämmentyneen oloinen Meria antoi pää painuksissa miehen taluttaa itsensä eteenpäin ilman minkäänlaista vastustelua. Heidän kulkiessa sisäpihan läpi ja astuessa sisään kylpylän ovista merimies totesi mielessään hyväksyvästi, että paikka oli suht hillitysti ja hyvällä maulla sisustettu. Hän oli odottanut toisinaan pröystäilyyn taipuvaisilta ateenalaisilta jotain hiukan mauttomampaa, mutta oli mielissään voidessaan todeta erehtyneensä. Kaiken kaikkiaan paikka vaikutti juurikin niin siistiltä ja hyvämaineiselta kuin hänen oli aiemmin annettu olettaa.

Vaikka tyttö ei sanonutkaan mitään heidän astellessaan eteenpäin, saattoi Megistias aistia tuon jännityksen. Tilanne oli varmasti uusi ja outo, jopa hieman pelottavakin orjattarelle, varsinkaan kun mies ei ollut tehnyt aikeitaan täysin selväksi. Totta puhuen Megistias ei ollut itsekään aivan varma siitä mitä aikoi tehdä, mutta eiköhän se selviäisi aikanaan. Miehen ajatukset katkesivat kun kaljupäinen, valkoiseen tunikaan sonnustautunut miekkonen lähestyi heitä maireasti hymyillen ja toivotti iloisesti: "Tervetuloa Hyginoksen kylpytaloon! Kuinka voimme palvella teitä, arvon herra?" Puhuessaan mies vilkaisi pikaisesti Meriaan, ilmeisesti kummeksuen hieman miksi tuo tuli sisään orjaa mukanaan taluttaen, mutta käänsi huomionsa heti takaisin merimieheen.

"Nimeni on Megistias, olen kauppias Syrakusasta... saavuin vastikään kauniiseen kaupunkiinne, ja tahtoisin hieman siistityä ennen kuin tutustun sen ihmeisiin. Jos mahdollista, tahtoisin hieman yksityisemmän tilan sitä varten. Ai niin, tämä tässä on kylvettäjä-orjani, toivottavasti teitä ei haittaa jos käytän häntä?" Megistias vastasi sujuvaan sävyyn kaljupään tervetuliaistoivotukseen, ja jos kylpylän työntekijää vaivasi orjattaren mukana olo, hän ei ainakaan antanut sen näkyä kasvoiltaan. Maksava asiakas oli aina maksava asiakas, ja jos syrakusalainen tahtoi varata yksityishuoneen, hän sai kyllä tehdä niin kuin halusi.

"Kyllä, se on mahdollista. Meillä on juuri tarpeeseenne sopivia yksityisiä kylpyhuoneita, joista pääsee halutessaan helposti sekä miesten että naisten yhteistiloihin. Tähän suuntaan." Mies viittoi heitä seuraamaan perässä ja johdatti merimiehen sekä orjattaren kosteiden, parfyymiltä tuoksuvien käytävien läpi, ja heidän kävellessään Megistias irroitti viimeinkin otteensa Merian ranteesta. Huone, johon heidät vietiin osoittautui varsin pienikokoiseksi mutta siistiksi kylpytilaksi jonka nurkassa palava öljylamppu heitti häilyviä varjoja seinille. Suurimman osan tilasta vei suuri kylpypalju, jonka vieressä oli oletettavasti yhteiseen kylpytilaan vievä ovi. "Tehdää olonne mukavaksi, palvelusväkemme tuo pian vettä, kylpytarpeita sekä pyyhkeitä... tarvitsetteko jotain muuta?" Kaljupäinen mies kysyi merimieheltä, sytyttäen samalla toisenkin öljylampun lähelle paljua.

Megistias mietti hetkisen ja sanoi sitten: "Viiniä, kiitos. Niin tosiaan, poikani vahtii muutamaa viljasäkkiä kadulla, voisitteko ystävällisesti lähettää jonkun henkilökunnastanne vahtimaan niitä jotta hänkin pääsee puhdistautumaan." Puhuessaan Megistias vilkaisi puolittainen hymy kasvoilla Meriaan. Kaljupään poistuttua nuo jäivät kahdestaan huoneeseen, ja mies huokaisi, tuntien itsensä kovin väsyneeksi. "No niin... mitä minun pitäisi tehdä sinun kanssasi?"

Meria kuunteli kauppiaan esittäytymispuhetta hieman poissaolevana, tai ainakin edelleen hiljaisena. Se oli hyvä asia, sillä tuskinpa kylpylän työntekijä olisi suhtautunut suopeasti uteliaana ympärilleen pällistelevään orjaan, varsinkin kun orjia ei useinkaan kuljetettu sisään aivan tällä tavalla. Varakkaat ihmiset eivät usein kuljettaneet omaisuuttaan itse. Mutta olihan tunnettu tosiasia, että mitä rikkaampi henkilö, sen omituisempia tapoja tällä oli. Sopi siis olettaa, että tämä syrakusalainen maksaisi avokätisesti rentoutumisestaan.

Kun jämäkkä ote Merian ranteesta hellitti, hän nosti hieman yllättyneenä päätään ja kiiruhti eteenpäin astelevan miehen perään, koska tyttö oli unohtanut liikuttaa itse jalkojaan. Hän ei ollut enää yhtä 'vangittu' kuin aiemmin, joten pahin jännitys alkoi hellittää. Hän oli ollut kylpylässä jo näin pitkään, hän oli edelleen hengissä eikä ollut törmännyt isäntään – kaikki oli siis hyvin. Hän pysytteli edelleen kauppiaan lähellä, vaikka toinen oli vieras ja jännittävän pelottava. Suuri kylpylä oli kuitenkin paljon uhkaavampi. Ranteesta irrottaminen oli eräänlainen luottamuksen osoitus, joten Merian oli pakko myöntää, että mies on ainakin reilu.

Utelias katse vaihtui huolestuneeseen, kun he saapuivat kylpyhuoneeseen. Tila oli jopa epäilyttävän hämärästi valaistu, öljylamppu jätti nurkat pimentoon ja valo oli hyvin pehmeä. Vaikka kylpylämies sytytti toisenkin lampun, Merian tuli yhtäkkiä ikävä reilua, kunnolla valaisevaa aurinkoa.
Hänen otsansa rypistyi, kun hän kuuli miehen tilaavan viiniä. Toivottavasti vieras ei kuulunut niihin villeihin ja hurjiin merimiehiin, jotka joivat viininsä laimentamattomina. Laimentamaton viini tekee miehistä eläimiä alhaisempia, niin äiti oli aina sanonut. Samalla tyttö kuitenkin toivoi, että nuorempi mies ei tulisi samaan huoneeseen. Jokin tuossa pojassa oli ollut ärsyttävää tai kenties jopa vastenmielistä.

Kaljupäisen miehen poistuttua Meria katsahti mustahiuksiseen ja näki toisen kasvoilla kummallisen ilmeen, joka saattoi muistuttaa hymyä. Tyttö ei ehtinyt miettiä, mitä se tarkoittaa, koska miehen ääneen lausuttu ajatus keskeytti kaiken muun ajattelun. Hän ei tiennyt mitä vastata tai tehdä, joten hämääntynyt orjatar päätyi nyhväämään lattiaa varpaillaan. Samalla hän huomasi, kuinka pölyiset ja kovaksi parkkiintuneet jalat hänellä oli. Kynnetkin olivat liian pitkät! Nolostunut Meria yritti peittää varpaansa ja asetteli toisen jalan varpaat toisten päälle, mikä ei tietenkään auttanut asiaa.

Miehen äskeinen lause oli ollut oikeastaan kysymys, ei käsky tai vaatimus, joten Meria uskaltautui taas kohottamaan katsettaan. Hän jätti kysymykseen vastaamisen väliin, minkä voisi tulkita röyhkeäksi eleeksi. Tilanne oli niin outo, että hän tarvitsi hetken kerätäkseen ajatuksensa, ja mikä olisikaan parempi tapa saada lisäaikaa kuin vastakysymyksen esittäminen?
"Oletteko todella Syrakusasta?", hän kysyi ja himoitsi samalla tietää lisää kaukaisten maiden ihmeellisyyksistä. Meria uskaltautui katsomaan miestä suoraan silmiin, mutta saman tien hänen katseensa palasi turvallisempaan paikkaan, miehen jalkoihin.

((aivan kuin Merialla olisi jokin pakkomielle jaloista, se katselee niitä koko ajan. Niin omiaan kuin muidenkin ^^))

Mies yllättyi hiukan kun orjatar uskaltautui puhumaan ja jopa katsomaan häntä silmiin niin tehdessään. Melkoista julkeutta, varsinkin kun tyttö vastasi hänen kysymykseensä omallaan, mutta eipä merimies ollut kunnon vastausta odottanutkaan. Hän istuutui nyt alas puiselle penkille, ojentaen jalkansa suoriksi, ja sanoi Merialle: "Riisu sandaalini." Tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään kysymys tai pyyntö, vaan käsky, tyttö kun näytti pitävän jalkojen tuijottelusta joten tuon saattoi saman tien laittaa tekemään jotain hyödyllistäkin.

Hetken aikaa Megistias oli kahden vaiheilla vastaisiko vai ei, mutta lopulta hän sanoi: "Kyllä, olen kotoisin Syrakusasta, missä sukuni on asunut Arkias Korinttilaisen päivistä saakka." Miehen äänessä oli hivenen ylpeyttä kun hän kertoi sukujuuristaan jotka ulottuivat kotikaupunkinsa perustamisen aikoihin. Hän ei nähnyt mitään vaaraa siinä että paljasti orjattarelle nimensä ja synnyinpaikkansa, ei tyttö voinut sillä tiedolla juuri mitään tehdä.

"Isäntäsikään ei liene paikallisia?" Hän kysyi nyt puolihuolimattomaan sävyyn, toivoen että Meria paljastaisi jotain omistajastaan. Megistias oli aluksi luullut tuon isäntää ateenalaiseksi, mutta tarkemmin mietittynä orjattaren vaatetus, tapa puhua, ja käytös yleensäkin paljastivat että tuo tuskin oli täkäläisiä. Miehen vielä odotellessa vastausta huoneeseen alkoi virrata loppumattoman tuntuinen jono nuoria, varsin vähäpukeisia orjia jotka toivat mukanaan kylpytarpeet sekä Megistiaan tilaamaan viiniamforan, ja alkoivat sitten kantamaan sisään saaveittain vettä, niin kylmää kuin kuumaakin. Tuo ei kuitenkaan edes vilkaissut noiden suuntaan, vaan hänen huomionsa oli kiinnittyneenä Meriaan.

Vaikka Meria unohti helposti paikkansa etenkin yllättävissä tilanteissa, hän tunnisti tuon äänensävyn, jota mies oli juuri käyttänyt. Se oli ehdoton, eikä siinä ollut pientäkään sijaa tottelemattomuudelle. Käsky myös muistutti nuorelle naiselle, että hän oli orja, joten Meria kiiruhti nopeasti miehen luo ja polvistui toisen jalkojen juureen.

Hän piti katseensa nyt tiukasti maassa. Uteliaat kysymykset ja kiinnostus Syrakusaa kohtaan haihtuivat päästä, kun hän kosketti varovasti nahkaisia sandaaleja. Hän varoi tarkkaan koskettamasta miehen jalkaa. Tyttö oli ollut koko ikänsä orja, mutta hänet oltiin pidetty toisenlaisissa tehtävissä. Hän oli siivonnut ja tehnyt kaikkia pieniä askareita ja pysynyt poissa silmistä. Sen takia hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut tällä tavoin yhtä lähellä vapaata henkilöä. Ihmisen suora palveleminen oli uutta ja kiehtovaa.
Vetäessään toista sandaalia pois miehen jalasta hän hipaisi vahingossa toisen ihoa. Hän jähmettyi hetkeksi ja asetti sitten jalkineen maahan korvat heloittaen. Vaikka hän oli ollut niin varovainen… Vapaan kansalaisen koskettaminen oma-aloitteisesti oli kuulunut niihin kiellettyihin asioihin, joita Merialle ei tulisi mieleenkään rikkoa. Tuo äskeinen pieni kosketus oli saanut tytön sykkeen kiihtymään, koska se edusti hänelle uutuuden jännitystä ja jopa vaaraa, mutta samalla hän tunsi olonsa niin arvokkaaksi. Aivan kuin hän olisi oikea henkilö.

"Ei, ei ole", hän sanoi. Tytön oli hankalaa keskittyä vastaamiseen, joten hän lipsautti lisäyksen: "Korintista".
Tarvikkeita sisälle kantavat palvelijat häiritsivät tyttöä ja tekivät hänet varovaiseksi, joten asetettuaan toisenkin sandaalin lattialle miehen vierelle hän jäi paikoilleen. Hänestä tuntui kuin häntä vahdittaisiin, ja Meria oli varma, että tunteen aiheuttivat huoneessa hääräävät palvelijat. Hän ei kuitenkaan aavistanut, että syrakusalainen katsoi häntä kaikkein tiiviimmin.

Viiniamfora laskettiin telineeseen, joka oli sen puisen penkin lähellä, jossa maksava asiakas istui. Palvelijat täyttivät altaan, kumarsivat ja poistuivat huoneesta yhtä äänettömästi kuin mitä he olivat tulleet. He olivat kehittäneet huomaamattomuudesta taiteenlajin, eihän asiakasta sovi häiritä.

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin orjatar tunsi olonsa vaivaantuneeksi ja jotenkin typeräksi vain istuessaan paikoillaan. Hän nosti katseensa varovasti kohti miehen leukaa kuin kysyen, mitä seuraavaksi. Sen ylemmäksi hän ei uskaltanut enää vilkaista ja hän laski katseensa pian takaisin alas. Meria oli huomannut tai vaistonnut miehen yllätyksen hänen äskeisestä rohkeudestaan tai sitten outo tilanne teki hänet varovaiseksi. Käyttäytyessään varovaisesti Meria noudatti parhaiten orjien käytössääntöjä, muuten hän usein toimi ennen kuin ehti ajatella. Niin oli käynyt myös kadulla.
Vastaus huolestutti häntä ja Meria ehti jo toivoa, että ei olisi koskaan törmännytkään tähän kummalliseen mieheen.

Vaikutti siltä että Megistias ei ollut edes huomannut tuota kevyttä kosketusta johon orjatar syyllistyi riisuessaan hänen jalkineitaan. Merillä vietettyjen vuosien ansiosta mies oli tottunut fyysiseen kosketukseen, sekä siihen että ne henkilökohtaiseen koskemattomuuteen liittyvät säännöt jotka pätivät kuivalla maalla, eivät merkinneet paljoakaan laivalla. Totta kai aluksen kapteeni sai enemmän tilaa ja omaa rauhaa kuin keskiverto-soutaja, mutta silti ahtaus oli kaikkien yhteinen vaiva. Naisen kosketus pitkän merimatkan jälkeen tosin herätti kyllä levottomia tunteita miehessä, mutta Megistias työnsi ne mielessään takaa-alalle. Pieni hymy käväisi hänen kasvoillaan kun Meria paljasti tuon pienen tiedon isännästään. Eihän se paljoa ollut, ja tyttö saattoi valehdellakin, mutta oli nyt saanut sentään jotain selville.

Palvelusväen poistuttua Megistias oli hetken aikaa vaiti ja liikkumatta, kunnes sitten antoi seuraavat käskynsä. "Nouse ylös ja laske minulle hiukan viiniä. Laimenna sitä hiukan." Ei halunnut aivan ensimmäiseksi alkaa juomaan laimentamatonta viiniä, halusi pitää mielensä joten kuten terävänä ainakin vähän aikaa. Hetken mielijohteesta hän lisäsi vielä: "Kaada hiukan itsellesikin." Tuokaan lause ei ollut ollut pyyntö taikka ehdotus, vaan jälleen kerran käsky.

Mies nousi nyt itsekin ylös penkiltä ja alkoi riisuutumaan, mikä oli varsin nopeasti tehty kiitos hänen vähäisen vaatetuksensa. Leveä, pronssilevyin varustettu nahkavyö, lyhyt, harmaa tunika sekä alusvaate kaikki putosivat vuoron perään puupenkille kunnes Megistiaalla ei ollut muuta yllään kuin kaulassaan roikkuva rahapussukkansa. Mies asteli huoneen poikki ja nousi palvelusväen täyttämään ammeeseen, huokaisten tyytyväisenä upottautuessaan höyryävään veteen. Tätä hän oli kaivannut. Oli kyllä matkallaan pulahtanut useamman kerran mereen opettaessaan Philotasta uimaan, mutta jotenkin lämmin kylpy tuntui aina paljon puhdistavammalta kokemukselta kuin Välimeressä kylpeminen. Hän nojautui nyt taaksepäin nostaen kyynärpäänsä ammeen reunoille, ja sulki silmänsä nautinnollisesti, näyttäen siltä kuin olisi unohtanut että ei ollut yksin huoneessa.

Meria nousi ylös kiitollisena miehen käskystä: onneksi toinen sentään halusi viinin laimennettuna. Hän oli jo ehtinyt olla huolissaan. Silmäkulmastaan hän näki, kuinka syrakusalainen ryhtyi riisuutumaan, jolloin Meria kumartui entistä tiiviimmin viiniastioiden ylle ja keskittyi parhaansa mukaan ainoastaan niihin. Kauheaa, tuo mies oli alasti! Tyttö oli hölmistynyt toisen estottomuudesta. Kyllä hän tiesi, että jotkut eivät pitäneet orjia muuta omaisuuttaan kummoisempana, joten kenties mustapartainen piti häntä osana sisustusta. Mutta kuitenkin… Meria ei ollut koskaan aiemmin joutunut olemaan samassa huoneessa alastoman kansalaisen kanssa.

Samalla hän sekoitti viiniä keskittymättä siihen vain sen verran, ettei läikyttänyt nestettä lattialle. Vettä hän laski juomaan saman verran kuin kotonakin. Valitettavasti hänelle ei tullut mieleenkään, että täällä tarjottava viini oli aivan eri luokkaa kuin se arkinen litku, jota hän oli tottunut sekoittamaan kotona.
Pöydälle oli tuotu kaksi pikaria, mikä muistutti Meriaa käskyn epätavallisesta lisäyksestä. Hetken hän oli ollut varma, että mies pilaili, mutta jotenkin hän ei uskonut tämän olevan kovinkaan huumorintajuinen henkilö. Tyttö kantoi täynnä olevan sekoitusastian lähemmäksi ammetta, haki pikarit ja ojensi toista täyttä juoma-astiaa miehelle.
"Herra, tässä… tuota… olkaa hyvä", hän aloitti lauseensa reippaalla äänellä, mutta se hiipui lähes olemattomiin, kun Meria tajusi veden olevan kirkas ja läpinäkyvä. Hän yritti itsepintaisesti katsoa jonnekin muualle, mutta samaan aikaan oli hieman hankalaa ojentaa viiniä kohteliaasti kylpijälle ja pysytellä samalla tasapainoisessa kyykyssä altaan reunalla.
Eikö täällä ole mitään, jolla vettä voisi samentaa?

Ennen kuin hän ehti ajatusta pidemmälle, maailma heilahti sivusuunnassa. Orjatar horjahti eteenpäin, mutta sai juuri ja juuri pidettyä itsensä reunalla. Hän kuitenkin tarvitsi siihen kaksi kättä, joten täysi viinipikari lennähti altaaseen, osittain miehen päälle.

Megistias oli niin keskittynyt nauttimaan olostaan että ei edes huomannut alastomuudestaan orjattarelle johtuvaa varsin ilmeistä hämmennystä. Mies lojui ammeessa raukeana ja liikkumatta Merian astellessa hänen luokseen ja tarjotessa toista viinipikaria tuolle. Nuoren naisen äänessä oli jotain, mikä sai Megistiaan viimeinkin raottamaan silmiään, juuri parahiksi nähdäkseen kuinka Meria horjahti ammeen reunalla ja viinipikari lipsahti tuon kädestä. Rentoutuneesta olotilasta huolimatta merimiehen refleksit pelasivat hyvin ja hänen kätensä singahti vedestä napaten pikarin ilmasta kiinni niin, että pieni määrä viiniä jopa pysyi sen sisällä, ja samalla hänen onnistui roiskimaan hiukan vettä Merian päälle. Valitettavasti suurin osa pikarin sisällöstä päätyi kuitenkin kylpyveteen, ja Megistiaksen päälle.

Miehen silmät olivat nyt täysin auki ja hän käänsi hyvin hitaasti katseensa Meriaan, kasvoillaan ilme josta ei voinut päätellä aikoiko tuo huutaa orjattarelle, vaiko ratketa nauramaan. Megistias ei itsekään osannut päättää miten reagoida tuohon, ja hetken aikaa harkitsi orjattaren kiskomista ammeeseen jonkinlaiseksi kostoksi, mutta totesi että siitä ei olisi kenellekään hyötyä. Niinpä hän nosti nyt pikarin huulilleen ja kaatoi alas kurkustaan sen vähäisen viinimäärän mitä ei ollut päätynyt hänen päälleen taikka veteen, ojentaen sitten tyhjän juoma-astian Merialle.

"Onko tuo jokin uusi korinttilainen tapa? En usko että se tulee leviämään kovinkaan laajalle. Täytä tämä, ja riisuudu sitten jollet halua kastua." Miehen ääni pysyi tasaisena ja pieni hymyntapainen kävi tuon huulilla, mutta tuon tummanharmaiden silmien katseesta näki kyllä, että merimies ei ollut mielissään. Oli kuitenkin itsekin hiukan yllättynyt että ei ollut räjähtänyt, vaikka palvelusväelle rähjääminen ei koskaan ollut kuulunut hänen luonteeseensa, niin aivan tällaista kohtelua ei ollut orjalta koskaan saanut. Ehkä häntä hillitsi hieman orjattaren äänestä sekä jokaisesta liikkeestä erottunut hermostuneisuus. Megistias hieraisi nyt silmiään joihin oli roiskahtanut hieman viiniä, ja vajosi sitten hetkeksi kokonaan vedenpinnan alle pestäkseen juoman pois. Veteen sekoittunutta punaista sävyä hädin tuskin huomasi, tosin se saattoi johtua vain huoneen hämärästä valaistuksesta.

Lähes vatsalleen ammeen laidalle päätynyt Meria jähmettyi, kun hän näki minne pikari ja etenkin verenpunainen neste oli lentänyt. Hetken hän vain tuijotti viinin sekoittumista veteen ja hänen aivonsa löivät tyhjää, tai sitten tyttö yritti liian päättäväisesti olla ajattelematta tapahtunutta, vaikka tilanne levisi hänen silmiensä edessä.

Mutta hetkinen, mitä kummaa hän kuuli. Meria luuli ensin, että mies vitsaili, mutta kylmän rauhallinen ja vaarallinen äänensävy poisti sellaiset ajatukset. Tyttö mutisi vastaukseksi jotain anteeksipyytävää ja vilkaisi nopeasti toista kulmiensa ali. Miehen ilme ei ollut tarpeeksi hyväntahtoinen ollakseen toruva, joten Meria otti pikarin vastaan ja vetäytyi kiireen vilkkaa kauemmaksi altaasta. Ennen kuin mustapartainen toimisi niin kuin hänen kuuluisi toimia.

Heti ensimmäisten lauseiden jälkeen Meria oli päättänyt, että hänen täytyisi parantaa käytöstään ja toteuttaa armeliaan miehen pienimmätkin toiveet. Tämä päätös ei kuitenkaan pitänyt kauaa, sillä tyttö muutti mielensä selvittyään äskeisestä säikähdyksestä. Hän kyllä täyttää pikarin, mutta eihän hän yksinkertaisesti voi riisuutua! Hän on toisen miehen omaisuutta. Tosiasiassa uskollisuus omalle isännälle ei kiinnostanut Meriaa läheskään yhtä paljon kuin vaarallinen tilanne, johon hän saattaisi joutua. Häntä myös pelotti, mutta sillä tavalla, joka nostaa punan poskille ja saa sydämen jyskyttämään yhtä voimakkaasti kuin laivan rummut.

Siirrettyään viiniastiaa entistä lähemmäksi, nyt altaan vierelle, Meria kumartui uudestaan antamaan pikarin miehelle, mutta nyt hän laski sen turvallisesti altaan reunalle. Samalla hän astui veteen. Aluksi hän asetti varovaisesti tai epäilevästi jalan kerrallaan veteen, mutta lopulta hän sujahti kiireesti altaaseen vaatteet päällä.
"Ei vesi ole pelottavaa", hän selitteli miehelle ja hymyili anteeksipyytävästi. Tyttö olisi voinut jatkaa ja kertoa, mikä olisi ollut pelottavaa, jos hän olisi ollut nykyistä hölmömpi. Oli ollut hieno idea mennä altaaseen vaatteet päällä ja välttää siten riisuutuminen, mutta käytännössä hänen kieltäytymisensä äskeisestä käskystä ei toiminut. Ohut, villasta tehty tunika imi itseensä vettä ja liimautui Merian ruumiiseen kiinni, eikä enää peittänyt mitään. Sitähän tyttö ei huomannut.

Tällä kertaa Megistias ei pitänyt silmiään kiinni Merian tuodessa viinimaljaa hänelle, vaan odotti tuota valppaana ja tytön liikkeitä tarkkaillen, kaiken varalta. Onneksi nyt selvittiin ilman kommelluksia, ja mies saattoi siemaista saamastaan maljasta ajatuksen kanssa. Ei yhtään hassumpaa viiniä, ja nuori nainen oli vieläpä osannut lisätä sopivasti vettä sekoitukseen. Viini kuitenkin unohtui miehen mielestä hetkeksi kun punasteleva orjatar alkoi maljan hänelle ojennettuaan kapuamaan ammeeseen vaatteineen päivineen, ilman erillistä käskyä. Megistias ei sanonut mitään, katseli vain hivenen kummeksuva ilme kasvoillaan. Orjattaren käytös tuntui koostuvan varsin omintakeisesta yhdistelmästä tottelemattomuutta ja oma-aloitteisuutta, eikä mies ollut varma oliko se hänestä viehättävää vai ärsyttävää. Mahdollisesti hiukan kumpaakin. Oli nyt entistä vakuuttuneempi että tytön omistajan täytyi olla varsin lempeä mies, moni muu olisi hakannut moisen omapäisyyden orjastaan jo varhain.

Tavallaan Megistias oli ajatellut Merian parasta käskiessään tuota riisumaan vaatteensa, olisihan tuon vaikeampi selittää isännälleen jälkeen päin miksi tunikansa oli läpimärkä, mutta oli toisaalta oli myös melko huvittavaa seurata kuinka orjatar koitti kääntää tilannetta edes joten kuten edukseen, siinä kuitenkaan suuremmin onnistumatta. Nytkin nuoren naisen tunika, jota tuo ei ollut suostunut riisumaan, liimautui märkänä tuon vartaloon, jättämättä mitään arvailujen varaan. Meria ei sitä kuitenkaan itse näyttänyt huomaavan, vaan istui tuossa viattoman ja hermostuneen näköisenä.

Merellä vietetyt pitkät kuukaudet palautuivat nyt miehen mieleen ja hän joutui riistämään katseensa orjattaren vartalosta, kohottaen sen tuon kasvoihin. Hän nojautui taaksepäin, koittaen tavoittaa sen rentoutuneen olotilan joka hänellä oli ollut ennen kuin oli saanut suurimman osan viinimaljallisesta päälleen. "Mutta minä olen, niinkö? Pelkäätkö että kajoan sinuun?" Megistias kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen pieni hymy huulillaan, ja maistoi jälleen juomaansa. Miehen ilmeestä oli vaikea päätellä, oliko hänellä mitään sellaisia suunnitelmia, vai leikittelikö hän vain Merian kanssa ennen kuin tarttui toimeen.

Nuori orjatar ei ollut huomannut miehen katsetta, joka käväisi hänen ruumissaan. Hän itse yritti katsoa mihin tahansa muualle paitsi kauppiaaseen, joten kylpyhuoneen seinät, lattiat ja koristeet tulivat tutuiksi.

Vilkaistessaan altaan toiselle puolelle hän näki miehen siemailevan viiniään. Toisen olemuksessa oli kuitenkin jotain varsin hermostuttavaa: tavallaan miehen silmät näyttivät hymyilevän, mutta nuori nainen ei osannut tulkita ilmeen merkitystä. Oliko tilanteessa jotain huvittavaa, vitsailiko toinen vai mitä ihmettä? Nyt Meria katui, että hän oli päättänyt astua altaaseen. Yhtäkkiä suunnilleen altaan toisella puolella itsevarmasti lojuva mies avasi suunsa ja kysyi häkellyttävän kysymyksen. Näkyikö se niin selvästi hänen kasvoiltaan vai miten toinen tiesi? Selvää kuitenkin oli, että vastausta odotettiin, joten hermostuksissaan punastuneen orjattaren oli pakko sanoa jotain.
"En minä niin sanonut", hän sanoi ja yritti keksiä jonkun ratkaisun tähän tilanteeseen. Hän ei voisi myöntää väitettä, sillä jos tyttö myöntäisi olevansa peloissaan niin tunteesta tulisi totta.
"Pitäisikö minun?"

Kysymyksen jälkeen Meria ei kehdannut – tai uskaltanut – katsoa mieheen, joten hän painoi katseensa alas. Hän sattui vilkaisemaan omaa tunikaansa ja näky jähmetti hänet. Vaate oli tuntunut märältä rätiltä, mutta hänelle ei ollut tullut mieleenkään, että sille voisi käydä näin! Käsivarret lennähtivät rintamuksen eteen ja Meria olisi halunnut kadota näkyvistä, vajota maan alle tai edes käskeä miestä häipymään. Hän puristi hampaansa yhteen, myös silmät olivat ummessa, ja hän kirosi mielessään omaa tyhmyyttään. Kohta häntä alkaisi varmaan itkettämään.

Hän ei ollut koskaan näyttäytynyt alastomana yhdellekään miehelle.

Yleensä niin mies- kuin naisorjiakin esiteltiin markkinoilla erittäin vähissä vaatteissa, tai jopa täysin alastomina potentiaalisille ostajille, joten Megistiaksen mielessä ei edes käynyt se mahdollisuus, että alastomuus olisi ollut jotenkin vierasta Merialle. Tuon sananvaihdon jälkeen nuori nainen näytti valmiilta purskahtamaan itkuun, ja omaksi yllätyksekseen Megistias tunsi omantuntonsa kolkuttavan, ei paljoa mutta kuitenkin sen verran että se häiritsi häntä. Ei tuo olisi ensimmäinen orjatar jota hän olisi itkettänyt syystä taikka toisesta, eikä luultavasti myöskään jäisi viimeiseksi.

Tällaiset moraaliset ongelmat olivatkin miehelle uusi asia. Ehkä oli tulossa vanhaksi, tai kenties nyt kun oma poika kulki mukana hän oli oppinut hieman enemmän vastuullisuudesta. Tai ehkä oli vain pehmenemässä, ja pian olisi kuin jotkut niistä kaikkein hulluimmista filosofeista, jotka väittivät että orjien omistaminen oli väärin ja että noita tuli kohdella tasavertaisina ihmisinä.

"Mitä itse luulet?" Mies vastasi nyt kysymykseen kysymyksellä, eikä hymyillyt enää. Hän puisti päätään ärtyneesti ja tyhjensi viinimaljansa yhdellä siemauksella, ojentaen sitä sitten Meriaa kohti. "Täytä tuo, ja hae sitten pesuvälineet. Saat ainakin pestä selkäni, jos et mitään muuta." Puhuessaan mies käänsi selkänsä naiselle, nojautuen pesuammeen laitaa vasten. Hän risti kätensä ammeen reunalle ja nojasi leukaansa niitä vasten, sulkien jälleen silmänsä. Lämpimästä vedestä aiheutunut raukeus yhdistettynä takana päin olevaan pitkään merimatkaan alkoi muuttumaan väsymykseksi, ja miehestä tuntui kuin hänen luunsa olisivat painaneet tonnin. Ei ollut enää 18- vuotias, ja tiesi että asiat tulisivat tästä vain pahenemaan. Mieleen muistuivat kaikki ne kerrat kun hän oli, salaa totta kai, naureskellut isälleen tuon vääntäytyessä selkäänsä valitellen ylös vuoteesta heidän yhdessä tekemillään matkoilla.

"Kuinka vanha sinä olet?" Hän kysyi nyt hetken mielijohteesta, ja huomattavasti vähemmän äreään sävyyn tytöltä, avaamatta silmiään niin tehdessään. Megistias oli arvellut että tuo tuskin oli paljoakaan 14 ikävuotta vanhempi, kun oli niin lyhytkasvuinen, mutta hän saattoi kyllä erehtyäkin. Orjat söivät yleensä heikkolaatuisempaa ravintoa kuin omistajansa, joten he jäivät usein pienikokoisemmiksi.

Nuorelle tytölle ei muistunut mieleen, että alastomuus on orjien keskuudessa tavallinen asia. Hän itse on kasvanut suurimman osan elämästään visusti talonsa muurien sisäpuolella, ei ole koskaan seissyt orjalavalla tai joutunut kamppailemaan asemastaan. Tytön elämän kurjimmat kokemukset ovat hyvin laimeita verrattuina keskimääräisen orjan elämän tapahtumiin, minkä takia nykyinen tilanne on hänen mielestään kamala.

Vedessä makoilevan miehen äänessä oli kiukustunut sävy, joka sai Merian säpsähtämään, pyyhkäisemään silmäkulmiaan ja hän nousi ylös ammeesta täyttämään toivetta – tai siis käskyä. Vesi läiskyi ja tunika roikkui märkänä ja hyvin epämiellyttävänä hänen päällään, mutta enää tyttö ei edes huomannut sitä. Hän aavisti, että tavanomainen ihminen olisi osoittanut ärtymystään paljon näkyvämmin, joten hän vastasi käskyyn noudattamalla sitä ilman mitään kyseenalaistamista.
Mitä hänen olisi pitänyt luulla?

Meria ei tiennyt, mitä ajatteli tästä asiasta. Tietenkin hän tahtoi pysyä mahdollisimman kaukana tuosta kummallisesta, vanhasta miehestä, sehän oli itsestään selvää. Hän oli kuullut monet kerrat paasausta siitä, kuinka orjan tulee pysyä kaukana vieraista miehistä – koskeminen ei siis tule kysymykseen. Varmuuden vuoksi ei kannata olla missään tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Mutta toisaalta... Vaikka syrakusalainen oli vanha, hän ei ollut laisinkaan rupsahtanut samalla tapaa kuin tytön isäntä. Kasvot olivat tuulenpieksämät ja ryppyiset, mutta ne eivät olleet veltot, ja käsivarret olivat varmasti vahvat. Oli pakko myöntää, että Meria tunsi olevansa hieman imarreltu siitä, että joku osoitti juuri hänelle huomiotaan. Häntä arvostettiin.
Lapsellisen hyväuskoisena hän ei ajatellut sitä, että todennäköisesti mies ei pitänyt häntä suuressakaan arvossa, olivathan orjat useimmiten hetken huvitus. Mielessä olivat tilanteen jännittävyys, tätä kaikkea vastustavat äidin opetukset ja ruumiin tuntemusten ihmettely. Näin suurien ja tärkeiden ajatusten takia tilaa ei jäänyt muulle, kuten märän tunikan ja kadulle jääneiden viljasäkkien surkuttelulle.

Kylpemiseen tarvittavat tavarat oli aseteltu lähelle ja kaikki tarpeellinen oli tuotu: kauha, pullo öljyä ja puhdistukseen tarkoitettua potaskaa sekä pyyhe. Meria kantoi tavarat lähemmäksi reunaa, otti hienosti koristellun kauhan ja polvistui altaan reunalle. Tällä kertaa hän ei tehnyt sitä virhettä, että olisi astunut itse altaaseen.
Kauha upposi veteen ja tyttö ryhtyi valelemaan toisen miehekkäitä olkapäitä vedellä, kun hän kuuli kysymyksen iästään. Hän säpsähti ajatuksistaan ja vilkaisi syrakusalaisen kasvoja, mutta silmät olivat suljettu, eikä kysymyksen syy paljastunut mistään.
"Olen elänyt kuusitoista kesää."
Mutta miksi ihmeessä se kiinnosti miestä? Jotta mies ei pääsisi liiaksi kyselemisen makuun, kuten tivaamaan isännän nimeä, Meria täytti kauhan uudestaan ja hän valutti kaikki vedet yhdellä kerralla toisen päähän.

Mies kuuli kyllä kuinka Meria nousi ammeesta, mutta ei kuullut että orjatar olisi palannut sinne takaisin. Sen sijaan tuo ilmeisesti jäi kurottelemaan ammeen reunalle, sillä seuraavaksi Megistias tunsi kuinka vettä valutettiin hänen olkapäilleen, ja hän hymähti enemmänkin itsekseen. Merimiehen mielestä nyt oli hieman myöhäistä alkaa kainostelemaan, jos se nyt nuorella naisella oli ajatuksissaan, tuolla kun ei ollut mitään sellaisia muotoja joita hän ei jo äsken nähnyt. Hän raotti silmiään Merian ilmoittaessa ikänsä, ja näki että orjatarta hieman kummastutti tuo kysymys.

"Olet vanhempi kuin arvasinkaan. Yleensä orjille on taottu enemmän tottelevaisuutta päähän tuohon ikään mennessä." Mies sanoi nyt ja raapi partaansa Merian kaadettua koko kauhallisen kerralla hänen niskaansa, onnistuen samalla melkein laimentamaan hänen viiniään hiukan lisää. Megistias toi maljan jälleen huulilleen, lähestulkoon tyhjentäen sen yhdellä siemauksella. Viini maistui luvattoman hyvältä aina pitkän merimatkan jälkeen. Kyllähän sitä laivassakin juotiin, mutta aina lähes vedeksi laimennettuna, joten ei ihmekään että monien merimiesten juominen meni täysin holtittomaksi kun he pääsivät maihin. Syrakusalaiselle oli kertynyt tästä jo sen verran huonoja kokemuksia, että nykyään osasi hillitä itsensä jotenkuten. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka.

"Lisää viiniä. Sen jälkeen voit lopettaa nämä vesileikit ja alkaa pesemään selkääni kunnolla. Jos haluaisin että niskaani kaadetaan kauhallinen vettä toisensa perään voisin tehdä sen itsekkin, ja vieläpä ilman vaaraa että viinini ohenisi siinä samalla." Mies käskytti orjatarta hieman äreään sävyyn. Itsehän hän oli halunnut Merian selänpesijäkseen ja vieläpä arvannut että tuo tuskin oli mikään sisäorja joka oli moisiin tehtäviin tottunut, joten ei hänellä olisi ollut mitään syytä äristä nuorelle naiselle. Osittain se oli kai väsymyksen syytä, mutta toisaalta Meria oli kyllä orjaksi aivan liian itsepäinen ja tottelematon. "Et varmaankaan osaa hieroa?" Megistias kysyi sitten ilman sen suurempia toiveita, odotellessaan että Meria sai viinimaljan täytettyä ja tuotua hänelle.

Oli hankalaa tietää, miten altaassa makoilevaan mieheen tulisi suhtautua. Olihan toinen häntä ylempiarvoisempi, mutta toisaalta ulkomaalaiset olivat… noh, ulkomaalaisia. Rikkaudestaan huolimatta he eivät olleet ketään vapaata korinttilaista parempia. Sen takia syrakusalainen ei ollut samalla tasolla isännän kanssa ja silloin tällöin Meria melkein unohti olevansa orja, eikä paljastuminen ei enää huolestuttanut aikaisemmalla tavalla. Jos mies menisi valittamaan tytön isännälle orjan huonosta käytöksestä, saattaisi tulla esille, että kauppias oli hyödyntänyt toisen miehen omaisuutta ilman lupaa. Näin hän ainakin yritti uskotella itselleen eikä tullut ajatelleeksi, että syrakusalaisetkin saattaisivat osata väännellä totuutta. Mitä orjatytön sana olisi kokemuksen karaiseman ja vapaan miehen väitteeseen verrattuna?

Tytön oman parhaan kannalta oli hyvä, että häntä käskytettiin ärsyyntyneellä äänensävyllä. Se sai Merian muistamaan paikkansa, siltä ainakin näytti. Hän kaatoi lisää viiniä, mutta tuhahteli mielessään kommentille, jonka mustapartainen oli lausunut tottelevaisuudesta. Vai oli toinen sitä mieltä, että orjiin pitää takoa kaikki halutut asiat? Aivan kuin heillä ei olisi aivoja ollenkaan. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että vieraan miehen mielistelemisessä ei ollut ideaa, jos siitä ei hyötynyt jotenkin.

Miehen kysymys kuulosti enemmänkin haasteelta, siinä oli yllyttävä sävy. Niin Meria ainakin perusteli itselleen viinin ojentamisen jälkeen, kun hän laski kätensä toisen selkään. Hän kyllä näyttäisi toiselle. Toisen kätensä hän kastoi potaskaliuokseen ja ryhtyi sitten liikuttamaan niitä. Samalla kun hän tunnusteli ihon alla liikkuvia lihaksia, uhma suli hänen mielestään ja vaihtui uteliaisuudeksi. Miehen leveästä selästä näki, ettei toinen istuskellut kaiken aikaa silkkityynyjen keskellä. Mitä enemmän hän tarkasteli sitä, sitä enemmän hän yllättyi huomatessaan, ettei vapaana ja orjana elävät ihmiset eronneet paljoakaan toisistaan. Syrakusalaisen iho ei ollut kovinkaan paahtunut eikä siinä ollut piiskan jälkiä, mutta muuten se olisi voinut olla kenen tahansa orjamiehen selkä, joita näkee kuumina aikoina kävelemässä kadulla.
Seuraavaksi hänen sormensa osui jälkeen, jota hän ei ollut odottanut löytävänsä.
"Mikä tämä on?", hän kysyi hiljaisella äänellä. Kysymyksestä huolimatta häntä kiinnosti paljon enemmän miksi ja miten. Kysymys oli kätevä tapa ajatusten suuntaamiseen muualle, muuten miehen selän koskettaminen olisi ollut liian… sopimatonta. Ajatus miehen vanhuudesta oli myös haihtunut, eikä tytön ilme sopinut enää orjalle – posket punoittivat aivan liian paljon.

Megistiaksen hämmästykseksi nuori orjatar otti hänen puolitosissaan heittämänsä haasteen vastaan, ja ojennettuaan hänelle täyttämänsä viinipikarin asetti kätensä hänen selälleen. Yleensä hierojan ensimmäisistä otteista huomasi, olivatko tuon taidot mistään kotoisin, ja mies joutui nyt myöntämään että Meria ei itse asiassa ollut hassumpi. Tuon tekniikka kaipasi kyllä hiomista, mutta ainakin tyttö osasi käyttää juuri sopivasti voimaa. Pienellä lisäkoulutuksella tuosta saisi varmaankin hyvän sisäorjan, suurin este sille olisi luultavasti tuon omapäisyys.

Miehen kehon vallannut raukeus syveni entisestään hänen nautiskellessaan orjattaren käsistä selällään, ja pääsipä tuon huulilta pieni tyytyväisenkuuloinen murahduskin. Sitten orjattaren sormet pysähtyivät, ja tuo esitti hiljaisella äänellä kysymyksen. Mieheltä kesti hetken aikaa tajuta, että tuon sormet olivat osuneet yhteen hänen selkäänsä koristavista arvista. Päällepäin se ei ollut näkyvin niistä, varsinkaan tässä valaistuksessa, mutta se oli varmasti syvin joten ei ihmekään että se herätti kummastusta Meriassa.

"Heittokeihäs. Olimme ankkurissa Kilikian rannikolla kun merirosvojoukkio yllätti meidät ja yritti vallata laivamme. Torjuimme heidät, mutta sain keihään selkääni rähinän loppuvaiheessa. Olin viikon verran Styks-virran rannalla, mutta selvisin." Megistias ei tiennyt johtuiko hänen puheliaisuutensa rentoutuneesta olotilasta vai mistä, mutta ei yleensä kertoillut elämästään tällä tavoin orjalle. Ehkä vain kaipasi naispuolista juttuseuraa pitkän merimatkan jälkeen, vaikka olisihan hän voinut tarinointinsa säästää jolle kulle korkealaatuiselle kurtisaanille, joille maksettiin kiinnostuksen esittämisestä.

Syrakusalainen maistoi jälleen ahnaasti viiniään ja vilkaisi sitten olkapäänsä ylitse nuoreen naiseen, pannen merkille tuon punastumisen. Orjattaren otteet olivat sen verran varman oloiset, että luulisi tuon olevan tottunut tällaiseen. "Taisin erehtyä, olet näemmä tehnyt tätä ennenkin."