Auringonpaistetta ja merituulta

Syrakusalainen oli siis merimies ja ollut useissa taisteluissa. Tieto yllätti Merian, vaikka hän oli jo huomannut, että mies ei ollut samanlainen muihin laiskanpulskeisiin vapaisiin ihmisiin verrattuna. Samalla hänelle muistui mieleen, kuinka miehen kävelyssä oli ollut keinuvan raukea, mutta samalla täsmällisen tarkka tyyli.

"Hyvä, ettei Kharon ollut laiturilla odottamassa", hän sanoi ja tunsi tarkoittavansa sanojaan. Äskeisestä poiketen hän oli hyvillään miehen olemassaolosta ja tapahtumien kulusta. Hän oli päätellyt, että taistelun melskeeseen joutunut laivamies oli takuulla alempaa luokkaa, kenties rummunsoittaja, joten toinen ei vaikuttanut enää niin kaukaiselta hahmolta. Mies oli häntä korkeammalla, mutta tuskinpa toinen suhtautui häneen kuin hyödylliseen lantapaakkuun. Sellaisen selkää hän olisi vain pistellyt ikävästi, mutta nyt Meria hieroi kaikella taidollaan, etsien jännittyneitä lihaksia leveästä selästä.

"Tavallaan", nuori nainen vastasi hieman vältellen. Hänelle oli tullut tavaksi hieroa äitinsä jäykistynyttä niskaa yön pimeydessä, kun Laurea oli joutunut työskentelemään kumarassa esimerkiksi lattiaa kuuratessa. Sellainen työ oli hänen äidilleen harvinaista, tytär arveli sen olevan eräänlainen rangaistus, jos äiti ei ollut käyttäytynyt tarpeeksi miellyttävästi isäntää kohtaan.

Äidin ajatteleminen muistutti tehokkaasti, että tämä rauhallinen kylpyhetki oli vain kupla, joka oli varmasti jo puhjennut. Isäntä oli huomannut orjansa kadonneen, toivottavasti edes säkit olivat tallella, eikä Meria tiennyt halusiko hän palata kotiin häntä koipien välissä, kuin takkuinen kujarakki. Vai halusiko hän palata näin pian… Ainoa hänelle tärkeä ihminen odotti Korintissa ja ainoa tapa päästä takaisin sinne oli matkustaa isännän mukana. Mutta toisaalta hän ei ollut koskaan ennen päässyt näin kauas vieraaseen paikkaan, ja hetken ajan tytöllä oli olo kuin hän olisi päätynyt hieromaan tätä merimiestä omasta tahdostaan. Olihan hän tehnyt valinnan: hän oli sanonut sen kammottavan töykeän lauseen, josta kaikki oli alkanut.

Seikkailunhalu oli herännyt ja vaivuttuaan suunnitelmiin hajamieliseksi käynyt hierominen oli loppunut ja lopulta kädet olivat Merian sylissä.
"Minne suuntaatte seuraavaksi?", hän kysyi varovasti, ehkä hieman vihjaavasti, ja kumartui lähemmäksi lausumaan sen lähes miehen korvaan. Kenties seinilläkin on korvat, eikä hän halunnut kysymyksen joutuvan muiden tietoon.

Tytön taidot tuntuivat vain kasvavan mitä kauemmin hieronta kesti, tai ainakin siltä miehestä tuntui. Ehkä kyse oli vain siitä että ei ollut hetkeensä ollut kenenkään hierojan käsittelyssä, ja se sai orjattaren otteet tuntumaan paremmilta kuin ne olivatkaan. Megistias ei jaksanut uhrata sen enempää aikaa moisille järkeilyille, vaan keskittyi nauttimaan tuosta rentouden tunteesta. Meria joka tapauksessa myönsi että hänellä oli aiempaa kokemusta, eikä Megistiasta kiinnostanut alkaa utelemaan asiasta sen enempää.

Siinä vaiheessa hänen kiinnostuksensa heräsi kyllä, kun hieronta muuttui hyvän alun jälkeen ensin hajamielisemmäksi, ja loppui sitten kokonaan. Mies oli juuri ehtinyt sulkemaan silmänsä, ja avasi ne nyt uudestaan kääntyessään jälleen katsomaan orjattareen hivenen närkästynyt ilme kasvoillaan. Ennen kuin kuitenkaan ehti sanomaan mitään, kumartui Meria lähemmäksi ja lähestulkoon kuiskasi hänen korvaansa tuon kysymyksen. Se ei ollut varsinaisesti erityisen yllättävä, kauppiaana ja merenkävijänä sai kuulla sen yleensä lähes päivittäin maissa ollessaan, mutta tältä nuorelta naiselta sitä ei ollut osannut odottaa.

Hän oli ollut kuulevinaan tuon äänessä vihjailevan, kenties jopa hieman toiveikkaankin sävyn, ja se puolestaan ei ollut erityisen yllättävää. Moni haaveili nykyisen elämänsä taakse jättämisestä ja matkustamisesta outoihin, eksoottisiin paikkoihin, ja arvatenkin orjien keskuudessa tällaiset unelmat olivat varsin tavallisia. Nähdäppä Egyptin sfinksi, Herakleen Pylväät, Skylla ja Kharybdis, tai kenties vaikka Troijan rauniot? Merimies oli kuullut nuo useimmiten viinin siivittämät haaveet monta kertaa myös vapaiden miesten suusta, mutta yleensä järki voitti aina loppujen lopuksi. Merimatkoihin sisältyi lukemattomia vaaroja, ja vieraiden paikkojen barbaariset kansat outoine tapoineen pelottivat monia.

Megistias olisi voinut kivahtaa että asia ei kuulunut tytölle, ja että tuon olisi parasta keskittyä hieromiseen, mutta sen sijaan hän huomasi sanovansa: "Tarkoitukseni olisi suunnata Naukratikseen, mikäli Poseidon vain sen sallii. Luultavasti Kreetan kautta. Naukratis on Egyptissä." Mies katsoi parhaaksi selventää sanojensa päätteeksi, orjattarella tuskin oli sen suurempaa käsitystä maantiedosta. Vino hymy nousi nyt merimiehen kasvoilleen kun hän kysyi: "Mistä moinen kysymys? Eikö isäntäsi kohtele sinua hyvin?" Puhuessaan Megistias vilkaisi merkitsevästi Merian käsiin, jotka tuo oli laskenut syliinsä.

((Anteeksi kestosta))

Kysymyksensä jälkeen Meria vetäytyi kauemmaksi ja kun mies vastasi, hän olisi halunnut pyöräyttää aurinkokelloa hieman taaksepäin ja ottaa sanansa takaisin.

"Kohtelee, kohtelee", hän vakuutti ja ryhtyi kiireesti taas hieromaan. Itse asiassa häntä kohdeltiin liiankin hyvin, elämä oli aina samanlaista eikä rutiineihin tullut koskaan juuri mitään muutosta. Viime aikoina tytölle oli tullu kaipuu elää enemmän ja kokea jotain sellaista, mikä tekisi päivistä muistettavia. Tämä päivä olisi sellainen.

Hän yritti olla näkemättä tai ajattelematta miehen ilmettä. Ihmettelevien tai ivaavien kasvojen näkeminen olisi ollut liikaa, koska hän ei itsekään tiennyt, miksi oli mennyt kysymään jotain sellaista. Ehkä hän oli haaveillut saavansa unohtumattoman kyydin kotiin ja kuvitellut, että se voisi olla mahdollista.
Hieroessaan hiljaisena miehen selkää Meriaa alkoi ärsyttämään koko tilanne. Kyllä hän haluaisi lähteä seikkailemaan, mutta ei vain voinut, ja niin voimakkaasti sidottuna oleminen oli turhauttavaa. Elämä oli suhteellisen helppoa ja vähintään varmaa, asiat pysyivät turvallisesti paikoillaan, ja järkevästi ajateltuna nykytilanne oli ihanteellinen. Hän tahtoi pysyä turvallisesti isäntänsä luona ja samalla huomasi haluavansa kaikkea muuta paitsi sitä.

Pyörittyään ajatuksissaan ympyrää liian monta kertaa peräkkäin tilanne alkoi ahdistamaan häntä. Hän haluaisi anella itsensä mukaan edes kaikkein vähäpätöisimpään työhön, mikä se sitten olikaan, mutta hän joutui lytistämään haaveilun kerta toisensa jälkeen. Hän ei kestänyt enää olla tällaisten mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien lähellä.

"Minun pitää lähteä nyt", hän tokaisi ja ponkaisi samantien seisomaan. Märät vaatteet roikkuivat hänen päällään, hiukset sojottivat ja kasvoilla oli päättäväinen ilme. Hän oli päättänyt lähteä nyt, eikä ajatellut ulkonäköään, mutta odotti kuitenkin lupaa poistua.

Merian vakuutteluista huolimatta mies aisti, että tuon ei silti ollut aivan tyytyväinen nykytilanteeseensa, ja orjattaren jatkaessa hieromistaan hänen vino hymynsä leveni hetkeksi, ennen kuin hän jälleen käänsi katseensa seinään ja sulki silmänsä. Megistias ei usein tuntenut olevansa mitenkään etuoikeutettu, mutta tälläisinä hetkinä hänen oli pakko myöntää että jumalat ovat olleet hänelle kaiken kaikkiaan varsin suosiollisia. Suurin osa niin sanotuista vapaistakin ihmisistä eli valtaosan elämästään sidottuna yhteen paikkaan, orjista nyt puhumattakaan.

He syntyivät, kasvoivat, tekivät töitä, hankkivat lapsia, ja kuolivat, eivätkä koskaan välttämättä käyneet 50 tai 100 kilometriä kauempana paikasta jossa olivat syntyneet. Hän itse oli purjehtinut Iberiasta Foinikeaan, alas Niiliä ja ylös Rhônea, ja jonain päivänä hän purjehtisi kauemmaksikin. Merimies kuitenkin havahtui noista varsin itsetyytyväisistä ajatuksistaan kun hieronta hänen harmikseen loppui jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Orjatyttö oli ponkaissut pystyyn ja ilmoitti nyt varsin päättäväisen kuuloisena, että hänen täytyisi lähteä.

Se sai myös miehen nousemaan ylös varsin ripeästi ja alastomuudestaan välittämättä, joskin hän horjahti hieman niin tehdessään ja joutui ottamaan tukea lähimmästä seinästä. Viini oli noussut päähän nopeammin kuin Megistias oli osannut odottaakkaan, mutta mies tointui nopeasti ja ojensi kätensä, tarttuen ärtyneen näköisenä Meriaa olkapäästä. Merimies oli aikeissa sanoa jotain, mutta sitten tuon kasvojen ilme lientyi hiukan, ja hän irroitti otteensa, heilauttaen kättään kyllästyneen oloisesti. "Hyvä on, mene jos olet mennäksesi. Etköhän ole saanut jo kärsiä tarpeeksi röyhkeydestäsi. Täytä tämä ja poistu."

Megistias tyhjensi viinimaljan ja ojensi sen jälleen orjattarelle, istuutuen sitten hivenen epävarmasti takaisin lämpimän veden syleilyyn. Niin typerää kuin se olikin, hän oli jo hetken aikaa harkinnut puolitosissaan tytön ostamista. Järki kuitenkin sanoi, että tuon omapäinen käytös olisi vain aiheuttanut ongelmia, ja sitäpaitsi naisilla ei ollut sijaa pitkillä purjehduksilla, olivatpa he sitten vapaita tai orjia. Naisten läsnäolo aiheutti levotonta käytöstä miehistön parissa, pahimmillaan nuo voisivat jopa kapinoida mikäli kapteeni ei jakaisi omaisuuttaan.

Kun ärtyneiden kasvojen jatkeena oleva käsi otti hänen olkapäästään kiinni, Meria arvasi menneensä liian pitkälle. Hän pidätti henkeään, mutta kiskaisi sitten happea yllättyneenä toisen päästäessä irti. Jonkin syyn takia toinen keskeytti aikeensa ja vaikutti jopa kyllästyneeltä heilauttaessaan kättään, kuin hätistellen häntä jo ulos. Tyttö ei tarvinnut muuta kehotusta, koska järki oli alkanut muistuttelemaan, että vieraan miehen hierominen oli hyvin typerää. Täyttäessään viinilasia hän kuitenkin huomasi, ettei tuntenut oloaan helpottuneeksi, vaikka se tunne hänellä olisi pitänyt olla. Tämä vaikutti enemmänkin pelkurimaiselta paolta.

Pää painettuna hän palasi merimiehen luokse ja ojensi pikarin.
"Pahoittelen", hän mutisi, ennen kuin kääntyi ovelle ja säntäsi ulos.

Myöhemmin, istuessaan isäntänsä vuokraaman asunnon kellarissa eli häpeänurkassa, tyttöä harmitti. Jos hän olisi aidosti rohkea, hän saattaisi olla nyt ties missä.

((loppu))